maaliskuuta 29, 2017

Kristina Cruises aloittaa löytöretkiristeilyt Suurten järvien alueella Pohjois-Amerikassa


Tänään ensimmäisen lomapäiväni kunniaksi sain aloittaa aamun vähän erikoisemmalla tavalla nauttien aamiaista suurlähettilään kanssa. Kristina Cruises järjesti uuden Löytöretki-risteilynsä juhlallisen vesillelaskun Kanadan suurlähettiläs Andrée Noelle Cooliganin virka-asunnossa Töölössä. Kanadan Suurten järvien huikea vesireitti avautuu meille suomalaisille syyskuun alussa. Kuluva vuosi on merkityksellinen myös Kanadalle, joka täyttää 150 vuotta samana vuonna kuin meidän pikkuinen Suomemme juhlii 100 vuotiasta taivaltaan. Lonely Planet -matkaopas on myös nimennyt Kanadan vuoden 2017 trendikkäimmäksi matkakohteeksi joten odotin innolla mitä tapahtumassa kuulisin, näkisin sekä kokisin.



Aloitimme tilaisuuden Kanada-henkisellä aamupalabuffetilla. Ihanan rapeita minicroisantteja, moniviljasämpylöitä, naudan suolalihaa, kalkkunaleikettä, kermajuustoa, vihanneksia, hedelmiä ja totta kai myös pieniä pannukakkuja vaahterasiirapin kera MUMS! Aamupala-buffa oli katettu kauniisti ja kaikki posliiniastiat olivat asiaan kuuluvasti varustettu kultaisella vaahteranlehdellä. Kynttilät paloivat juhlavasti pöydällä ja iso kukka-asetelma sointui värikkääseen tilassa roikkuvaan tauluun. Voiko lomapäivää aloittaa yhtään juhlavammin ja maukkaammin :) ja vielä suurlähettilään läsnäollessa.



Asettauduimme mukavasti istumaan suurlähettilään olohuoneeseen siemaillen maukasta aamupalaamme. Vähän siinä ihmeteltiin tuota keskilattialla seisovaa violetinsinistä pikkulammasta...

Suurlähettiläs Andrée Noelle Cooligan toivotti meidät tervetulleiksi ja avasi tilaisuuden suomenkielellä, joka sujui oikein mallikkaasti. Cooligan on muuten kahteen eri otteeseen toiminut Kanadan Suomen suurlähetystössä, vuosina 2004-2008 ja nyt vuodesta 2013 lähtien suurlähettiläänä. Meille myös kerrottiin, että tuo lammas on lahja suurlähettilään Saksan vuosilta. Koska hän on hyvin allerginen eläimille juuri tämä lammas sopii hyvin lähestystön tiloihin. Lampaan tehtävä oli estää meitä lyömästä päätämme isoon kattokruunuun, joka roikkui aika matalalla sen yläpuolella. Kaikelle on siis aina looginen selitys, joka selviää ajallaan :)


Suomella ja Kanadalla on paljon yhtäläisyyksiä, kertoi suurlähettiläs. Maantieteellisiltä olosuhteiltaan maat muistuttavat hyvin paljon toisiaan vaikka Kanada onkin paljon suurempi. Meitä yhdistää myös metsätalous, jääkiekko, ringette, flora ja fauna, arktiset olosuhteet jne. Siirtolaisia Suomesta Kanadaan on muuttanut jo 1800-luvun alussa ja siirtolaisuus jatkui vilkkaana 1900-luvun puoliväliin saakka. Meidänkin suvussa äidin yksi pikkuserkku asuu Ontariossa, jonne hän muutti 50-60 lukujen taitteessa. Suurlähettiläs esitteli meille Kanada-Suomi seuran tekemän Canada - Finland Celebrating 2017 juhlakirjan. Olen ehtinyt selailla sitä pikaisesti ja kaikkea mielenkiintoista luettavaa sieltä löytyy. Ties vaikka äidin pikkuserkku olisi jossain jutussa tai kuvassa mukana... Täytyy tutkia ihan ajan kanssa tätä opusta.


Kristina Cruises on yli 30 vuotta vanha kotkalainen perheyritys, joka tarjoaa risteilyelämyksiä aikuiseen makuun ja maltillisen kokoisilla laivoilla. Kristina Cruises risteilymatkoilla on mahdollista nähdä ja kokea useita kohteita saman matkan aikana. Risteilymatkoilla ovat aina mukana suomalaiset oppaat ja matkat sisältävät lennot, itse matkan majoituksineen laivalla ja ruokailut. Alkoholitarjoilu ja tipit eivät kuulu matkojen hintoihin. Kristina Cruises tekee ensimmäisen risteilyloman Suomesta Kanadan Suurille järville syyskuussa nyt syksyllä.


Myyntijohtaja Anu Markkanen kertoi miten Kanadan löytää vesitse: kokee Niagaran putoukset, legendaarit Pohjois-Amerikan kaupungit, aistii pohjoisen luontoa ja ennen kaikkea risteilee Suurilla järvillä. Risteilyä ei suotta kutsuta Löytöretki-risteilyksi siellä se johdattaa matkailijat Suurten järvien läpi kanavia pitkin järvestä toiseen. Vaikka meidän Saimaa on 4400 km² kooltaan ovat Kanadan Suuret järvet: Ontario, Michigan, Huron, Erie ja Superior pinta-alaltaan 244106 km². Järvet ovat syntyneet viimeisimmän jääkauden aikana ja ne ovat maailman suurin makean veden keskittymä.


Suurkaupunkien Chigaco ja Detroit lisäksi on mahdollista tutustua pienempiinkin idyllisiin paikkoihin risteilyllä. Anu kertoi omasta vierailustaan Mackinacin lomasaarella ja siitä miten eksoottiselta tuntui liikkua hevosten vetämillä kärryillä. Koko saarella on vain yksi ainut auto. Kuulostaa ihan sympaattiselta paikalta! Risteilyllä pääsee tutustumaan myös maaseudun viinitiloihin. Tässä vaiheessa suurlähettiläs esitteli meille kaksi kanadalaista viiniä, joita löytyvät ihan meidän Alkostakin. Hassua ajatella, että Suuret järvet ovat maantieteellisesti samalla korkeudella kuin Pariisi ja järvien läheisyydessä voidaan kasvattaa viinirypäleitä.


Risteilylomilta odotetaan paljon, kertoi toimitusjohtaja Mikko Partanen. Kristina Cruises teki viime vuoden loppupuolella kyselyn suomalaisille risteilymatkustajille. Saadut vastaukset olivat sekä mielenkiintoisia että osin yllättäviäkin. Suomalaista matkajohtajaa pidetään hyvin tärkeä osana onnistunutta risteilylomaa. Laivaa valitessa matkustajat suosivat mieluummin pienempikokoisia risteilyaluksia ja jättiristeilijät eivät innosta. Laivan ei tarvitse olla iso koska nähtävyydet ovat tärkeämpiä kuin juominen tai shoppailu. Suomalaiset myös odottavat risteilytarjontaan aina uusia kohteita, joita nyt tarjoaa Suurten järvien löytöristeily.


Kristina Cruise tarjoaa toki paljon muutakin. Jokiristeilyiltä mm. Reinillä, Elbellä ja Tonavalla. Ranskan kanavat ja joet tarjoavat ihastuttavia BARGE-risteilyitä. Norja vuonoristeilyllä nähdään valaita ja pieniä norjalaisia kyliä vuonojen molemmin puolin värikkäine taloineen. Färsaaret, Islanti ja jopa Grönlanti ovat mukana risteilyohjelmistossa. Tarkemmin Kristina Cruises tarjonnasta voi kurkata heidän nettisivuiltaan.

Meidän oli aika kiittää suurlähettilästä vieraanvaraisuudesta ja Kristina Cruisesin henkilöitä informatiivisesta ja mukavasta tilaisuudesta. Totta kai selfie suurlähettilään kanssa ja mukana blogikollegani Tuulaslife blogin Tuula. Kotiinpäin ajaessani minut valtasi ihan hervoton matkakuume. Haluaisin sekä Suurille järville että vuonoristeilylle. Toisaalta myös jokiristeilyt olisivat kiinnostavia. Siirrän ne kaikki mietintämyssyyn harkintaan koska kaikki ovat äärimmäisen kiinnostavia... Matkailu avartaa ja nyt on uusi valloitettava reitti avattu Suurille järville!



12 kommenttia:

  1. Näistä risteilyistä olen aina haaveillut ja tämä reitti kyllä kolahtaa: meidän lasten usalaiset kummit asuvat Chigacossa ja Suuret järvet ovat osalle meidän perheestä tuttuja.
    Ja voi noita herkkuja, mitä teille tarjottiin - onneksi en päässyt mukaan, sillä sortumusmaximus olisi ollut taas lähellä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanadasta olen aina haaveillut! Tuo meidän sukuyhteys siellä ja luonto kiinnostavat kyllä paljon. Pidemmällä risteilyllä en ole koskaan ollut mutta miettinyt jo vuonoristeilyä vuosikausia. Yksi ystäväni oli ja katsoessani hänen kuviaan ymmärsin, että vaikka olen nähnyt monia Norjan vuonoja en ole nähnyt yhtään mereltä käsin. Näyttivät ihan huikeilta.

      Hyvä ekopaaston jatkoa Ladylle!

      Poista
  2. Kuulostaa kyllä upealta risteilyreitiltä.
    Mahtavassa seurassa olet lomasi päässyt aloittamaan.
    Kivaa loppuviikkoa Marjo ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurlähettiläs oli äärimmäisen mukava eikä hänen seurassaan tarvinnut yhtään pingottaa.
      Huomasin netistä, että hän aktiivisesti mukana monissa jutuissa ja kiertänyt Suomea.
      Mukavaa viikonloppua Outi ❤️

      Poista
  3. Olen ollut Montrealissa pitkä viikonlopun 25 v. sitten au pair-aikanani, Kanadassa olisi mukava käydä taas todella pitkästä aikaa. Etenkin ruska-aika on upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. WAU, sinulla on kokemus vaahteranlehti maasta. Nyt olen ehkä vähän kade....
      Ehkä jonain päivänä itsekin pääsen Kanadaan.

      Poista
  4. Oli erilainen ja kiinnostava tilaisuus. Hienoa, että tilaisuus järjestettiin suurlähettilään kotona.
    Suuret järvet ja risteily siellä kuulostaa ihanalta löytöretkeltä. Kipparin edesmennyt isoisä oli niitä rohkeita "löytöretkeilijöitä", jotka lähtivät Minnesotaan, Kanadan naapuriin, nuorena miehenä. Oli siellä peräti 16 vuotta. Palasi Suomeen poikamiehenä, osti maatilan tienaamillaan rahoillaan ja meni täällä naimisiin.
    Tämä hieno tilaisuus toi meille kotona vielä eilen illalla esiin tällaisen muistelmatuokion.
    Hieno kirjakin vielä saatiin muistoksi. Ja oli hienoa kuulla Kristina Cruisesin tarinaa myös. Risteilyt ovat loistava tapa matkustaa. Suurten järvien ohella täällä myös vuonoristeilyt kiinnostavat.
    Hienon tarinan teit, Marjo!
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hauska yhteensattuma, että teiltä löytyi kotipiiristä siirtolaisen jälkeläinen :) Itsekin päätin taas etsiä netin kautta tietoa äidin pikkuserkusta. Hänesta ei ole pariin vuoteen kuulunut mitään ja joulukortti on jäänyt tulematta...

      Kristana Cruises tarjoaa kyllä todella monipuolisesti upeita risteilymatkoja, joille olisi ihan päästä osallistumaan.

      Mukavaa viikonloppua Tuula ❤️

      Poista
  5. Kanadassa kävimme (Nova Scotia, Prinssi Edwardin saari) viime syksynä ja jos kaikki menee hyvin, niin pistäydymmepä siellä tänäkin syksynä Alaskan risteilyn päätteeksi Vancouverissa. Kanadassa ei ole mitään muuta vikaa, kuin että siellä ajoittain unohtaa olevansa ulkomailla, monet asiat kun ovat ja näyttävät niin samanlaisilta kuin Suomessa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan lukeneeni Meriharakan Kanadan reissusta. Prinssi Edwardin saari näytti aika eksoottiselta paikalta. WAU, Alaskan risteilyä tietossa...tuosta tulee varmana ihan mahtava reissu ja jos pystytte yhdistämään siihen vielä Kanadan.

      Poista
  6. Oli hieno tilaisuus päästä suurlähettilään kotiin! Kivaa oli nähdä, mukavaa loman jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva nähdä Katja ja toivottavasti sinunkin Ruotsin risteily sujui mukavasti päivän päätteeksi. Minulla on muuten sinusta ja suurlähettiläästä hyvä kuva....
      Hauskaa viikonloppua ❤️

      Poista

Template designed by Rainy Day