helmikuuta 28, 2017

Kalevalan päivää ja koruja

Kalevala Koru, Karhukääty ja Karhurannekoru 

Mieleni minun tekevi, 
aivoni ajattelevi 
lähteäni laulamahan, 
saa'ani sanelemahan, 
sukuvirttä suoltamahan, 
lajivirttä laulamahan. 
Sanat suussani sulavat, 
puhe'et putoelevat, 
kielelleni kerkiävät, 
hampahilleni hajoovat. 
Veli kulta, veikkoseni, 
 kaunis kasvinkumppalini!

Näillä sanoilla alkaa Suomen kansalliseepos Kalevala. Olen aina ollut viehättynyt tästä "Suomen Iliaksen ja Odysseian vastineesta". Kirjailija Elias Lönnrotin runonkeruumatkojen ansiosta on saatu yksiin kansiin suomalaisia tärkeitä tarinoita. Koska kirjoitustaito oli harvoilla ja valituilla piti muinaisessa Suomessa siirtää tarinoita sukupolvelta toiselle ulkoaopeteltujen laulujen, loitsujen, riimien, runojen ja taikojen avulla. Lapset oppivat tarinat vanhemmiltaan ja kiertävät runonlausujat toimivat entisaikojen tiedonvälittäjinä eri kylien ja asuinpaikkojen välillä. Ei ollut sanomalehtiä, radiota, televisiota netistä nyt puhumattakaan. Tietoa oli kuitenkin tärkeää säilyttää ja jakaa!

Akseli Gallen-Kallela, Sammon puolustus 1896 - kuva lainattu netistä

Emil Wickström, Elias Lönnrotin muistomerkki 1902

Vanhan kirkon ja Ressun lukion välisessä puistikossa on kuvanveistäjä Emil Wickströmin veistämä Elias Lönnrotin muistomerkki. Lönnrot on kuvattu runonkeruumatkallaan tuohivirsut jalassa, kirjaamassa runoja vieressään itse Väinämöinen, joka on Kalevalan eeppisten ja loitsurunojen symboli. Patsaan jalustalla istuu puolestaan kaihoisa Kantelettaren Impi valikoiden hiuksistaan sopivia suortuvia kanteletta varten. Impi puolestaan on sekä Kantelettaren että Kalevalan lyyristen ja laulurunojen vertauskuva.

Kalevala Koru, Iku-Turso rannerengas

Kannattaa muistomerkillä käydessään kurkistaa myös kivisen jalustan sivulle, josta löytyy tietäjä Antero Vipusen "piilokuva". Vipusen viiksekkäät kasvot ovat jalustassa kohokuvana ja ylösalaisin Väinämöisen alla. Vipunen oli Kalevalassa tietäjä-jättiläinen, jolta Väinämöinen meni kysymään neuvoa ja tiedustelemaan puuttuvia sanoja (Kalevalan 17.runo). Väinämöinen kuitenkin lipesi Vipusen suuhun ja joutui sitä kautta Vipusen vatsaan, josta onnistui kuitenkin pääsemään pois. Vipusen otsaan on Emil Wickström hakannut viisisakaraisen pentagrammin, joka on kalevalaisen mystiikan symboli.

Kalevala Koru, Nukkekääty

Kalevala on innoittanut monia suomalaisia taiteilijoita ja erityisesti Akseli Gallen-Kallelan kalevalaiset maalaukset viehättävät minua. Sammon taonta, Ad Astra, Sammon puolustus, Lemminkäisen äiti ja Kullervon kirous. Kansallismuseon kattoon maalattu fresko Sammon puolustus on myös huikea ja sitä voisi tuijottaa niska kenossa vaikka kuinka kauan. Nappasin kuvan aiemmin tekemästäni postauksesta liittyen maailman suurimpaan himmeliin. Kansallismuseon aulaan pääsee aina veloituksetta katselemaan tätä huikeaa kalevalaista työtä.


Kalevalasta on tehty myös lasten oma versio, jonka Mauri Kunnas on kuvittanut. Kansalliseepoksemme on käännetty 53 kielelle ja se on innoittanut Akseli Gallen-Kallelan lisäksi monia muita taiteilijoita. Tänään on liputettu Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin kunniaksi. Kalevala on kirja, joka kannattaa ehdottomasti lukea ja ihailla sen kieltä ja tarinoita. Hienoa karjalaista runomittaa ja muuten ihan huikeita tarinoita...

"Sotka teki pesän Ilmattaren polvelle ja laski kuusi kultaista ja yhden rautaisen munan. Ilmattaren liikauttaessa jalkaansa, munat särkyivät mereen ja niistä tuli maa, taivas, tähdet ja aurinko." 
Kalevala Koru, Nukkekääty

Tänä päivänä pukeuduin töihin Kalevala Korun Nukkekäätyyn päivän kunniaksi. Suomalainen Kalevala Koru on valmistanut koruja on vuodesta 1937 lähtien. Kalevalan satavuosijuhlat 1935 innoittivat aikoinaan rahankeräyshankkeeseen kalevalaisten naisten patsaan pystyttämiseen. Patsashanke ei koskaan toteutunut mutta patsasta suunnitellut naistoimikunta alkoi myydä arkeologisten löytöjen perusteella tehtyjä muinaiskoruja. Tästä sai sitten alkunsa Kalevala Koru.

Kalevala Koru, Karhukääty ja Karhurannekoru

Minun ensimmäinen Kalevala Koruni oli pronssinen Lintunen rannekoru. Sain sen lahjaksi kummitädiltäni Uma Aaltoselta ja sitä käytettiin aina yhdessä Munsalan kansallispuvun kanssa. Rannekoru mahtuu kyllä lapsen ranteen ympärille joten minun käteeni se ei enää sovi. Tärkeä silti itselleni ja muisto myös edesmenneestä rakkaasta tädistä, kummitädistäni Umasta ♥

Kalevala Koru, Nukkekääty

Kalevala Korun Nukkekäädyn olen itse ostanut itselleni yhdestä antiikkitapahtumasta. Tätä Kirsti Ilvessalon suunnittelemaan korua ei valmisteta enää mutta se löytyy Kalevan Korun vanhojen korujen verkkokuvastosta. Tein kyllä muutamia vuosia sitten melkoisen löydön tämän korun bongatessani ja tämäkin koru on minulle erityisen rakas.

Kalevala Korun Iku-Turso rannerenkaan sain aikoinaan lahjaksi ja sekin kuuluu Kalevala Korun klassikko mallistoon. Koru on kulkenut mukana monissa tärkeissä tilaisuuksissa elämäni varrella. Kalevala Korun Karhukäädyn ja Karhurannekoru ovat mielestäni myös tuotannosta poistuneita malleja. Näihin koruihin liittyy hyvin vanhaa ja vahvaa symboliikkaa....

"Kalevankarhu oli hahmoista vahvin. Kerrottiin, kuinka karhu oli itse Hongattaren poika, jonka salojen emäntä oli synnyttänyt ”ylhäällä taivosessa, Otavaisten olkapäällä”. Karhua kohtaan tunnettiin suurta kunnioitusta ja pelkoa, olihan se puoleksi ihmisen sukua, puoleksi metsän väkeä. Ja siksi myös se, joka kantoi yllään karhun merkkiä, hallitsi sekä ihmistä että luontoa."

Hyvää Kalevalan päivää kaikille ja laskiaistiistaita myös!

14 kommenttia:

  1. Aivan ihania koruja ja korusarjoja löytyy Kalevala koruista. Itsellänikin on yhdet korvakorut, hitsit kun en muista minkä nimiset ne ovat...
    Ihanaa iltaa Marjo <3

    VastaaPoista
  2. Hieno postaus Kalevan päivän kunniaksi! Aikanaan koulussa luettiin Kalevalaa ja lapsille on tullut luettua tuota Mauri Kunnaksen versiota. Minullakin on muutamia Kalevala Koruja. Aiemmin pidin niitä enemmänkin, mutta nyt ne ovat enemmänkin muistoina menneistä ajoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse :) Kalevala on minusta jännä ja siitähän oli tehty vuosi sitten Kioskiin sellainen 100 sekunnin pikakelaus versio niillekin, joille on jäänyt vähän vieraaksi.
      https://www.facebook.com/ylekioski/videos/vb.1380652225559559/1561759900782123/?type=2&theater

      Kalevala koruja taitaa löytyä aika monelta. Minulla ei ole yhtään Kalevala sormusta...

      Poista
  3. Lintunen rannekoru on muuten ihana, meillä piti yläasteella koulussa kaikilla olla se, oli muotijuttu silloin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lintunen on söpö edelleen :) ja muistan kyllä kun oli myös muotijuttu. Myös Kalevala sormukset olivat jossain teinivaiheessa tosi suosittuja mutta itselläni ei niitä ole.

      Poista
  4. Omia Kalevala Koruja ei olekaan tullut pitkään aikaan käytettyä. Täytyiskin oikein innostua. Kummilapselleni olen ostanut Kalevala Korun rippiristin, ja se on kyllä hieno. Harmi, etten itse aikanaan saanut sellaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalevala Korut ovat mielestäni ikuisia eli itsekin unohdan ne välillä laatikon pohjalle kunnes taas kaivan ne esille. Rippiristi on kyllä kaunis.

      Poista
  5. Upeita! Täältäkin löytyy erilaisia ja tuo Karhu rannekoru, jonka sain aikanaan työkamuilta läksiäislahjaksi, kun muutimme Latviaan, mutta se pitäisi rotinoida.

    Ihqua päivää Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karhu tekee meistä Tiia voimakkaita ja voittamattomia :) Aika hauskan ja tyylikkään läksiäislahjan olet saanut.
      Mukavaa päivää sinullekin ihanuus :)

      Poista
  6. Ihania ovat Kalevala korut, itse en niitä kylläkään omista, mutta tyttären toivomuksesta hänelle ostimme riipuksen ja käsikorun ylioppilaslahjaksi. Kalle Holmbergin Rauta-aika tv sarjan myötä Kalevala tuli tutummaksi itselle, sisko teki siitä myös tanssiesityksen lopputyönään Hollannissa. OI, mä kuuntelin pienenä tyttönä paljon sinun tätisi radio-ohjelmia <3. Mukavaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on viisas tytär kun on halunnut Kalevala Koruja lahjaksi :)
      Olen katsonut Rauta-aika dvd vasta muutamia vuosia sitten ja pidin siitäkin - tv-sarjaa en ole nähnyt. Jännä lopputyön aihe siskollasi on ollut!
      Kiva kun olet kuunnellut - Uma oli kiva täti ja kummitäti ♥

      Poista
  7. Asian vierestä; Olitko DOPPissa? Ihan hirveästi odotan postaustasi kun en päässyt mukaan. Oliko ihania vaatteita? <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdin nyt vasta vastailemaan....eli ihana paikka DOPP ja postauksen oletkin jo lukenut...telepatiaa... :D

      Poista

Template designed by Rainy Day