tammikuuta 09, 2017

Merrell Capra Glacial Ice+ ja luminen pakkasretki

Pidän liikkumisesta maastossa sekä koiran kanssa että muuten vain samoillen. Metsässä on aina kaunista oli sitten kesä tai talvi. Kesällä metsästä voi löytää marjoja, sieniä ja vaikkapa ketunleipiä salaatin koristeeksi. Talvinen metsä on puolestaan eri tavalla lumoava paikka liikkua ja kokea luontoa. Talvella jalkineisiin kannattaa todella kiinnittää huomiota. Kun jättää taakseen auratut kävelytiet ja siirtyy talvisille metsäpoluille voi siellä olla jäätä, lunta, liukkaita juurakoita ja teräviä kiviä. Kun luminen maasto on arvaamaton tulee kenkien pidosta entistä tärkeämpää. En halua toiseenkin polveeni kaatumisen seurauksena kipeää mustelmaa ja ehkä ikuista rumaa arpea joten pyrin välttämään myös talvikeleillä kaatumista. Em. viittaan taas siihen ilkeään lokakuun alun pyllähdykseeni ja rujoon arpeen polvessani...


Kivikkoinen nousu kohden kallion huippu voi alkaa. Minulla oli jalassani uudet Merrellin ulkoilu/retkeilykengät testattavana ja kävellessäni lumisessa metsässä tein havaintoja niillä liikkumisesta. Kaunis iltapäivän jo hieman laskeva aurinko pilkistää puiden takaa ja pakkastakin on ihan kirpeät -13C astetta mutta kun on pukeutunut kunnolla toppahousuihin ja untuvatakkiin sekä paksuun kaulahuiviin ja pipoon niin kyllä sitä tarkenee. Kengissä minulla oli normaalia paksummat urheilusukat mutta varpaat eivät olleet yhtään jäässä koska kenkien pehmeä vuori lämmitti mukavasti. Metsässä ei onneksi juurikaan tuullut koska puusto oli melko tiheää mikä toki vähän vaikeutti nousua kallion huipulle.



Kesäisten leikkien jälkeen pystyssä oli vielä poikaviikarien rakentama puinen maja. Olisi tehnyt mieli kiivetä sinne katselemaan maisemia vähän pidemmällekin mutta mitään tikkaita ei näkynyt majan ympärillä. Ehkä majan omistajat olivat vieneet tikapuut mukanaan ettei kukaan pääse majaan kurkkimaan heidän tietämättään. Tästä tuli ihan oma lapsuus mieleen ja lukemattomat puumaja viritelmät. Muisto toi pakkasesta huolimatta takauman etäisesti kesään ja lämpöön :) Kyllä se siltä tulee - hitaasti mutta varmasti. Päivä päivältä ollaan jo lähempänä kevättä ja auringonpaistetta.


Merrell Capra Glacial Ice+ MID WTPF ulkoilukenkien päällinen on kestävää nahkaa. Kengät eivät missään vaiheessa tulleet märiksi vaikka liikuin umpihangessa ja tallaamattomassa maastossa. Koska minulla on vähän yliliikkuvat nilkat, jotka ovat muljahdelleet useammankin kerran on epätasaisessa maastossa liikkuessa äärimmäisen tärkeää myös riittävän korkealle tuleva varsi ja sen napakkuus. Pidin Merrell Capra Glacial kenkien joustavasta pohjasta. Myös pohjan jännä Vibram Arctic Grip ulkopohja piti jäistä kiveä ja lunta vasten. Tämä pohja on ikäänkuin ne kengän "nastat" jotka eivät vaikka autossa tai kauppakeskuksessa naarmuttaisi lattiaa kuten perinteisissä "piikkikengissä". Nuo siniset hippuset pohjassa ovat tuota "erikoista pitävää pohjaa". 


Merrell Ice Glacial ulkoilukengät pähkinäkuoressa ovat tässä:  

-Täysin vedenpitävä ja hengittävä M Select™ DRY-kalvo .
-Conductor™ -fleecevuori
-M Select™ WARM 200g eriste
-Merrell M Select™ FIT.ECO Irrotettava, anatomisesti muotoiltu EVA-sisäpohjallinen. 
-Merrell air cushion kannassa lisää vaimennusta ja vakautta
-Välipohjassa kiertojäykkyyttä parantava nylon-vahvike.
-Pitävä Vibram Arctic Grip -ulkopohja.


Vielä ei nenä punota pakkasesta mutta poskissa on jo väriä :) Jaksaa jaksaa....matkaa on vielä edessä!


Huipulla päätiin hetken mielijohteesta ja kylmästä pakkassäästä huolimatta heittäytyä pitkäkseni hankeen. Ihan ei kunnon lumienkeliä saatu aikaiseksi kun pakkaslumi ei oikein toiminut sen tekemisessä. Taivas näytti siinä hetki lekotellessa kauniin siniseltä ja puut ympärillä todella korkeilta. Se on pakko myöntää ettei siinä kovin kauan kyllä viitsinyt loikoilla :)



Jatkoin Merrell Capra Glaciel Ice+ kenkien testailua myös lauantaina LUX Helsinki tapahtumassa. Keskustassa ei lunta juurikaan oltu ehditty vielä aurata kaduilta ja joten melkoissa lumipöpperössä siellä tallusteltiin tuhansien muiden valofestivaaleista kiinnostuneiden kanssa. Kengät pitivät myös näissä olosuhteissa todella mallikkaasti ja mikä parasta ne ovat lestiltään niin sirot etteivät tuntuneet kaupunkioloissa "raskailta metsäkengiltä". Mikä parasta varpaat eivät taaskaan palelleet.

Minun kenkäni ovat muuten miesten malliston puolelta valittuja koska halusin tietyn värin ja koon mutta vastaavat naisten mallin kengät löytyvät nimellä Merrell Moab MID GTX. Värejä naisten malleissa on enemmänkin. Kengät ovat mielestäni ihan samannäköiset olivat ne sitten miesten tai naisten mallistosta. Testailua on jatkettu nyt koiralenkeillä kolmasti päivässä ja olen ollut erittäin tyytyväinen tähän uuteen talvikelin kenkäpariini. Nyt vain jännitetään pystyykö lumi kuinka kauan koska lumessa on hyvänä puolena se, että maisema näyttää heti valoisammalta sekä valkoinen piristää aamullakin kummasti.


Merrell Capra Glacial Ice+ kengät on saatu testiin blogin kautta. 

10 kommenttia:

  1. Onneksi kaikkein kipakimmat pakkaset loppuivat, nyt taitaakin olla ne liukkaimmat kelit. Noilla kengillä pysyt kuitenkin pystyssä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin tässä juuri aamusella Pekka Poudan ennusteita ja todella ihan näin kipakkaa ei taida olla vähään aikaan tulossa :) Jos en pysy pystyssä ei ainakaan voi kenkiä syyttää...

      Poista
  2. Tuollaiset kengät minullakin pitäisi olla. Ulkoilen paljon töissä ja hyviä kenkiä alkaa kummasti arvostamaan, kun varpaissa kipristelee kylmä.
    Mukavaa viikkoa Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä jos kuka tarvitset hyvä kengät kun olet niin paljon ulkosalla töittesi puolesta. Mukavaa tiistaita Outi ❤️

      Poista
  3. Rakastan metsää ja sitä sen tuoksua :) Itsellä testissä myös Merrelin kengät samalla pohjalla ja pitoa löytyy :)

    Ihanaa tiistaita ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsä on tärkeä juttu meille suomalaisille ❤️
      Jään odottaman sinun testituloksia.
      Mukavaa päivää Marina.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Vakka-Akka ❤️ sanasi lämmittävät!

      Poista
  5. Ihana metsä ja ihana puunhalaaja <3 Oikein hyvät kuvat ;) Niinhän siinä harmi kyllä kävi, että säätila siirtyi plussan puolelle ja lumi sulaa uhkaavasti, mutta onneksi talvikuukausia on vielä jäljellä ja hyviä ulkoilukelejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puunhalaaja❤️ kiitos tittelistä. Itse inhoan eniten niitä loskakelejä jolloin ei oikein haluaisi laittaa kumisaappaita mutta muilla ei pärjää. Kurakelitkään eivät innosta koiraa lenkille...
      Mukavaa viikkoa Etanaelli ❤️

      Poista

Template designed by Rainy Day