heinäkuuta 09, 2016

Kesäperinne: Fiskars-Billnäs turnee

Nyt on taas se aika kesästä kun Fiskars-Billnäs ruukkialueilla kuhisee teemalla "Antiikkia, antiikkia!" Neljä päivää torstaista sunnuntaihin vanhojen tavaroiden taivas ja löytämisen riemu levittäytyvät näihin kauniisiin perinnemaisemiin. Useita tuhansia taiteen, designin, antiikin ja vintagen keräilijöitä, harrastajia ja ensikertalaisiakin kerääntyy rakkaan harrastuksensa pariin Raaseporiin tavoitteena löytää se viimeinen puuttuva Arabian punainen maisemalautanen tai muuten vai metsästämään aarteita. Marjon matka myös suuntaisi eilen aamunkoitteessa samoilemaan ja tekemään niitä löytöjä sekä totta kai myös viettämään mukavaa päivää :)
ja sellainen siitä toden totta tulikin! Kiitos Leenalle seurasta ♥

Billnäsin antiikki- ja perinnepäivät ratsastuskoulun alueella starttasivat päivän. Minulla oli mukana 
ensimmäisestä kertaa näihin tapahtumiin osallistuva lapsuudenystäväni, joka on suuri Arabian astioiden fani ja vanhan tavaran ystävä. Oli hauska seurata sivusta miten ensikertalainen on aluksi ihan pää pyörällä kaikesta siitä kauneudesta, joka levittäytyy ympärille. Hän taisi todeta jo puolen tunnin jälkeen "Näitä vaan riittää ja riittää...." 


 Arabian "Mummokannut" ovat minusta todella hauskoja esineitä - melko hintavia tosin. Meille tuikitavallisiin maitotölkkeihin tottuneille kuluttajille maitokannut voivat olla vieraita esineitä mutta vielä 60-luvulla kun myynnissä oli irtomaitoa nämä ja monet muutkin kannut olivat ihan yleisiä esineitä kotien ruokapöydissä. Kun maito siirtyi tölkkeihin niin paljon kannuja hävitettiin ja varmaan siksi näiden harvojen yksilöiden hinnat ovat nykyään aika pilvissä ja totta kai myös suuri kysyntä nostaa näiden "mummojen" ja muiden Arabian kannujen hintoja. 



Nähtyäni tämän vanhan Hartwallin puukorin patenttikorkeilla varustetuilla pulloilla muistin, että itselläni on pienempi vastaava kellarin uumenissa. Pitänee kaivaa esille sisustukseen! Patenttikorkit ovat jotenkin niin sympaattisenoloisia... Mitähän muuta kellarikomerostani löytyisikään jos alkaisin oikein urakalla siellä penkomaan...aarteita kenties :) On siellä ainakin yksi puinen lasten vanha harava puupiikeillä....


Opin tunnistamaan eilisellä reissullani yhden uuden puutarhakukan - hehkuvan punainen Palava Rakkaus nähtiin Billnäsin Taimistossa, Billnäsin puistotie 18. Muutkin postauksen kukkakuvat ovat tästä Suomen vanhimmasta taimisto ja puutarhamyymälästä. Samassa yhteydessä toimii aivan ihana Garden & Bistro, jossa olen lounastanut kerran aiemmin... klik! Lähiruuan ja luomujuomien lisäksi Tenholassa tehtyä kartanon kotijäätelöä. Hurmaava yrttipuutarha tuolla rakennuksen takana alhaalla jokivarressa ja talon toisessa kerroksessa taisi olla myös joku taidenäyttely. 



Jos omistaisin ihanan vanhan kesämökin niin viisiosainen pesusetti olisi sinne aivan oivallinen hankinta. Entäs sitten nämä posliiniset lastenastiat? Tuollahan on ihana ihan Minnien näköinen valkomusta koirakin kupissa mukana! IIIIIKS....


Jossain vaiheessa minulla oli "sininen kausi" ja keräsin sinistä posliinia sekä lasia. Olin saanut isoäidin jäämistöstä vähän Fasaani-astioita mutta sitten sininen alkoi kyllästyttää. Siniseen lasiin olen edelleen hieman heikkona mutta en osta sitä enää - enough is enough! Seuraavaa innokkaampi keräilykohteeni oli Kaj Franckin Sointu-sarjan kupit, lautaset ja muutkin osat. Näidenkin pesämuna oli isoäidiltä peräisin. Puristelasiin ja kristalliin olen aina ollut ihan heikkona ja nyt uusimpana villityksenä on tullut mukaan hopeoidut ja hopeiset esineet. Niitä lähti Marjon matkaan tältäkin reissulta mutta näistä löydöistä vähän myöhemmin toisessa postauksessa lisää. Olen hillinnyt viime vuosina keräilyvimmaani sillä säilytystilat ovat rajalliset...ja kaikkea ei tarvitse omistaa vaan pelkkä ihailukin riittää... 


Arabian käsimaalattuja astioita ihailen aina pitkään ja hartaasti miettien miten aikoinaan Arabiassa on tehty valtavan paljon hienoja juttuja tai laajalla kirjolla. Vanhaa Arabian riisiposliinia myös kuolaan mutta en omista mitään riisiposliinista. Toinen ikuinen haaveni ovat Arabian eriväriset ja malliset kahvikupit, joita haluaisin alkaa keräilemään mutta toistaiseksi olen vain tyytynyt ihailemaan. Muistan isovanhempien kesämökiltä Vihdistä useita näistä malleista ja siellähän käytettiin eri värisiä ja erilaisia kuppeja kattauksessa mikä oli kivaa ja värikästä. Ruotsalaisen House of Rym malliston uutuuskupeissa on jotain Arabia henkistä, joten näitä olen siksi hankkinut mm. Cilla'sin ja Tiirinkosken tehtaan myymälöistä. 


Yksi heikkouteni on värillinen lasi sekä vanhat lehdet joten näitä tulee aina katseltua....


Seuraava etappimme olikin sitten Fiskars ja sen ihana ruukkimiljöö. Täällä kävin viimeksi asiakastapaamisessa tässä kevättalvella mutta kesäasussa paikka näytti taas jälleen kerran niin kauniilta. Fiskars on kyllä käsittömättömän kaunis paikka kaikkina vuodenaikoina. 


Jätimme tällä kertaa väliin kokonaan Veitsihallin kiertelyyn ja keskityimme vain ulkona torilla oleviin myyjiin. Yhdessä torinnurkkauksista oli sellainen iso myyntipiste, jossa "sekaisten pahvilaatikojen ympärillä" kuhisi ihmisiä joten sinne siis. Paljon hyvää tavaraa selkeästi jostain kuolinpesästä myynnissä. Itse pidän myös äärettömästi siitä, että saan tonkia ja etsiä niitä aarteita. Tässä on sitä löytämisen riemua. Mukaan olisi voinut ostaa myös tällaiset "marokkolaiset" miesten tohvelit kippurakärjillä :) Hauskat mutta auttamatta aivan liian suuret! Olen kerran Fiskarsista ostanut pienet lasten vastaavat, jotka ovat jossain sisustuspostauksissasi vilahtaneetkin. 


Häikäisevä aurinko sai aikaan sen ettei valokuvia juuri ole tältä "tuottoisalta" löytökierrokselta. Ystäväni löysi kuin löysikin sen puuttuvan Arabian punaisen maisemalautasen sekä myös saman sarjan syviä lautasia, JIPPII! Hän kävi vielä ihan loppumetreillä kuolaamassa sarjan kahvikannua mutta jätti sen kuitenkin ostamatta minun innostamisesta huolimatta :) Törmäsin myös ensimmäistä kertaa siihen, että myyjä kysyi minulta hyvin tiukkaan sävyyn kun kuvasin hänen ihania posliisinia lastenastioita mihin aion käyttää kuvia ja miksi otan niitä? Kuvani eivät sitten päätyneet tänne blogiin mutta eikös niiden mainostaminen olisi ollut hänellekin eduksi kaupankäynnin kannalta? Outoa? Sen ymmärrän, että käsityöläiset eivät välttämättä anna kuvata tuotteitaan vaikka sekin toisaalta olisi heille eduksi. Jos jotain haluaa kopioida niin sen voi tehdä myös käsityöläisten omien nettisivujen kautta. Anteeksi nyt tämä avautuminen tästä aiheesta mutta tuo melko tiukka kuvaustiukkaus ei ollut minun mieleeni ja siitä jäi kummallinen fiilis! Ei edes tehnyt mieli kuvata sen jälkeen.


Ja totta kai ne perinteiset Fiskars blinit keskellä kesää Kellotornirakennuksen holvikaaren suojissa. Tästä on selkeästi tullut minulle joka kesäinen tapa! Mäti oli valitettavati ehtinyt jo loppua kun iltapäivässä mentiin mutta savulohta oli ja saimme vielä kaupan päälle suolakurkkua hunajalla. Kuusenkerkkäjuomaa kilistellen toivotimme hyvää ruokahalua ja kesää!


Fiskarsin kesätorilla oli myynnissä myös ihan huikeita mansikoita, mustikoita, herneitä, sipuleita, porkkainoita, perunoita, yrttejä...nyt pitää syödä ahkerasti näitä kesän herkkuja joka päivä! MUMS!



Ja totta kai vielä ennen kotiinlähtöä poikkeaminen Desicon kynttilämyymälässä. Tässä vanhassa vuonna 1921 rakennetussa entisessä 150 lehmän navetassa on myös Desicon kynttiläpaja. Ihan huikea rakennus ja mahdollisesti Lars Sonckin suunnittelema. 



Jos sinulle ei ole viikonloppu ohjelmaa käy poikkeamassa ja tekemässä löytöjä ruukkialueilla 
Billnäs-Fiskars. Good luck for hunting folks!

14 kommenttia:

  1. Minäkin kävin torstaina penkomassa aarteita :) Ihana tapahtuma! Ja kääk, mitä lastenastioita! IHania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lastenasiat oli ihania! Tosin Fiskarsin vielä ihanampia mutta niitä kun ei saanut kuvata...näin just sun löydöt blogitasi ja ihania olet taas Fasaanista löytänyt.

      Poista
  2. Minä en ole koskaan käynyt tuolla, mutta olisi kyllä tosi kiva päästä joskus käymään. Nämä antiikkimarkkinat kiinnostaisivat kovasti. Itse nimittäin kerään noita vanhoja 50-70-luvun Arabian kahvikuppeja, muumimukeja (+vähän muutakin muumiastiaa) ja miehellä on vanha Arabian Fenno astiasto. Meillä vanhaa siis arvostetaan ja siksi olisi kiva päästä tuonne tutkimaan ja näkemään. Täytyy laittaa muistiin tämä tapahtuma ensi kesää silmälläpitäen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun täytyy ehdottomasti tulla ensi vuonna Fiskars-Billnäs antiikkitapahtumaan! Teet päiväretken sieltä tänne ruukkialueille ja pääset ehkä tekemään niitä löytöjä. Minun oli ihan pakko googlettaa miltä tuo Arabian Fenno-sarja näyttää - kaunista!

      Hauskaa sunnuntaita Krisse!

      Poista
  3. Suurkiitos, Marjo, seurasta ja opastuksesta. Päivä oli todella mukava. Ja että löytyi se Arabian lautanen, superhyvä juttu. Täytyy kokeilla sitä kattilaa, jolla kätilö oli niitä maitopulloja keitellyt. Voihan siinä keittää vaikka perunoita... Näistä antiikkimarkkinoista tulee toivottavasti perinne. Jatketaan jutustelua, tervetuloa tänne Tyynelän rauhaan! T. Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena itsellesi, että lähdit Marjon matkaan :) Paljon ehdittiin nähdä ja varmaan yhtä paljon jäi myös näkemättä mutta näissä tapahtumissa tulee myös "se tavaraähky" kuten taisin sinulle mainitakin. Se maitopullokattila sopii oikein hyvin teidän kauniille mökille. Toivotaan, että tästä tulee perinne ;) Kiitos eilisestä "mökkeilystä" - Loppi ja Tyynelä on kyllä kauniita paikkoja!

      Poista
    2. Kiitos teille! Saunahunaja on testattu ja mainioksi todettu. Mukavaa taidenäyttelypäivää. T. Leena

      Poista
    3. Hyvä, että oli toimivaa se saunahunaja. Sadesää vähän siirsi taidenäyttelyä... :)

      Poista
  4. Teille sattuikin kivasti ihan aurinkoinen sää :) Noissa antiikkitapahtumissa on myös hauska ja opettavainen puoli, kun voi törmätä mitä ihmeellisimpiin esineisiin, joita ei ole ennen nähnyt ja joiden käyttötarkoitus ei välttämättä avaudu edes myyjän toimesta.
    Nuo mummokannut eivät ole minulle tuttuja entuudestaan, muistan vain ne kannut, joihin laitettiin maitopussi, josta leikattiin kulma auki. Minä näin tämänvuotisessa tapahtumassa itselleni ennennäkemättömiä muumihahmojen muotoisia laattoja, jotka voi ripustaa vaikka seinälle. Olivat kuulemma jostain 50-60-luvuilta peräisin.

    Nyt jään odottelemaan sinun löytöjesi esittelyä. Hyvää viikonlopun jatkoa sinne mökille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä sattui kyllä melkoinen tuuri tuon sään suhteen koska välillä oli ihan helteisen kuumaa. Yksi musta pilvi tuli jossain vaiheessa Fiskarsin päälle muttei onneksi satanut ja olimme silloin juuri blineillä kaariholvin suojissa joten sekään ei olisi haitannnut.

      Mummokannut ovat joskus olleet minusta "rumia" mutta olen nyt alkanut katsoa niitä vähän "sillä silmällä et olisi kiva saada edes yksi...".
      Nuo muumilaatat oli varmaan jo myyty koska tuollaisia en bongannut. Enpä ole itse edes kuullut moista laatoista.

      Malttia malttia, jossain vaiheessa paljastuu mitä ostin...

      Poista
  5. Antiikkimarkkinoilla on kaikkea kivaa, mutta nyt alkaa kotona olla tavaraa paikat väärällään. "Ravintolahopeaa" alpakkaa ja vähän hopeaakin löytyy kirpparikierroksilta ja perintönä, ne ovat aina edukseen ruokakuvissa. Myös sinivalkoisia astioita olen yksitellen ostanut juuri ruokakuvia varten. Niitä metsästän Sammatin rojumyynnistä kun hinnat pyörivät alle 0,5€


    Suomessa julkisilla paikoilla saa kuvata, mutta esim. antiikkimarkkinoilla kuvaan yleensä teleobjektiivilla kauempaa, koska joitain myyjiä ärsyttää kuvaaminen enkä tuki ostavien asiakkaiden näkymää tuotteisiin kuvailemalla suoraan tiskin edessä. Nykyisin kuvaamista yleisötapahtumissa olisi mahdoton kieltääkin kun kaikilla on kännykät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta etten itsekään osta enää kuin äärimmäisen harkiten koska todella muuten tavaraa alkaa olla ihan liikaa. Sinivalkoisuus on alkanut kiinnostaa minua uudelleen....jännää miten nämä kaudet vaihtelevat. Olen itsekin ostanut joskus kirppareilta "kuvausastioita" - suurin osa kyllä omia peruja kun näitä astioita minulla riittää...

      En viitsinyt sanoa myyjälle mitään tuossa kuvaustilanteessa mutta alkoi jotenkin sapettamaan hänen käytöksensä. En myöskään tukkinut hänen myyntipöytäänsä eli ehkä vain paha päivä... ja joo kaikilla on nykyään kännykät joten siksi kai kamera herättää joskus sitä pahaa verta kuvaustilanteessa... "Tuleekohan tuo johonkin virallisempaan kun ihan kameralla kuvataan..." voidaan miettiä.

      Poista
  6. Täytyypä laittaa mieleen ensi kesää varten! Tällä kertaa meni kyllä ihan ohi, enkä nyt oikeastaan keräilijä edes ole, päin vastoin, mutta jotenkin noita vanhoja juttuja, jotka tuovat lapsuuden mieleen, on kiva katsella (ja vaikka kuvata).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoista astioista tulee mieleen isovanhempien koti ja kesämökki sekä palaa mieleen aina hauskoja muistoja. Fiskars-Billnäs ovat paikkoina jo niin kauniita, että suosittelen käymään ja vaikka vain katselemaan sekä kuvaamaan.

      Poista

Template designed by Rainy Day