kesäkuuta 07, 2016

The World of Kustom Kulture

Tänään aamulla minulla meinasi mennä kaffet aamiaispöydässä väärään kurkkuun lukiessani päivän lehteä. Hesarissa oli peräti kahden sivun juttu Keravan taide- ja museokeskus Sinkan kustomointinäyttelystä, josta olin itse juuri tehnyt blogipostauksen (tosin sitä ei oltu vielä julkaistu blogissa). Ahmin innolla juttua aamiaissämpylän kanssa ja mietin muuttaisinko jotain jo omassa bloggauksessani olevaa mutta päätin sitten lopulta jättää kaiken lähes niin kuin olin se vierailuni jälkeen kirjoittanut viime viikonloppuna. Poimin Hesarista kuitenkin sen tiedon, että tämän näyttelyn ansiosta ovat museon kävijämäärät tuplaantuneet. Hieno juttu!

Syy siihen miksi Marjon matka alunperin suuntautui Keravalle katsomaan tätä taidenäyttelyä juontaa juurensa vuosien taakse nuoruuteeni. Pakko tunnustaa täällä blogissa nyt ihan julkisesti, että olen jossain vaiheessa kuunnellut fiftarimusaa, käynyt kiihdytyskisoissa Räyskälässä ja perinteisessä American Car Show autonäyttelyssä. En kuitenkaan pukeutunut kellohameeseen, vyötärölle nouseviin farkkuihin ja muuhun 50-luvun asustukseen. Nyt muistelen tätä vaihetta elämässäni vähän huvittuneena mutta ehdottomasti kuului kehitysprosessiini ja piste! Ja olihan minun myös ehdottomasti päästävä näkemään mitä kaikkea tämä The World of Kustom Kulture oikein pitäisi sisällään koska siitä oli kerrottu museon omilla sivuilla, että se olisi laajin Euroopassa esitelty kustomointi näyttely. Kohde oli myös Museokortti listalla joten Keravalle siis!


Näyttely oli levittäytynyt taidemuseon kaikkiin kolmeen kerrokseen ja katsottavaa riitti. Minusta oli hauska nähdä miten kovin eri ikäisiä ihmisiä museoväen joukossa oli. Kaksi melko iäkästä herrahenkilöä valokuvasi todella ahkerasti näitä kustomoituja moottoripyöriä ja he vähän harmittelivat kun "valkoisten viivojen sisäpuolelle pääsy oli kielletty". Myönnän itsekin, että koska nämä olivat niin viimeisteltyjä ja hyvin tehtyjä olisi melkein tehnyt mieli koskea niiden pintaa. Näyttelyssä näkyi myös naisia joten en todellakaan ollut ainoa nuoruuttaan etsivä fiftarityttö! 


Flying eye ball on taivaalla lentävä kolmas silmä, joka tietää ja näkee kaiken. Kuvataiteessa tätä silmää on käytetty vuosituhansia sitten egyptiläisessä ja makedonialaisessa kulttuureissa. Kun 18-vuotias Kenneth Howard maalasi sen 1940-luvun lopulla nahkatakkinsa selkään tämä symboli alkoi yleistyä kalifornialaisissa auto- ja moottoripyöräpiireissä. Myöhemmin Howardista tuli taiteilija Von Dutch, joka maalasi kolmannen silmän myös otsaansa. Lentävä silmästä tuli yksi kustomointi kulttuurin ikoneista ja loppu onkin sitten historiaa. 


Keravan taidemuseo ei turhaan luvannut näyttelyn esittelyssä, että sieltä löytyy myös kenkiä ja käsilaukkuja. Aidoista kustomoiduista naisten korkkareista oli melko mahdotonta saada hyviä kuvia vitriinin lasiseinän heijastuksen takia. Ja oli siellä kaksi tosi mageeta käsilaukkuakin. Myös nämä korkkari-autotaulut olivat upeita sekä ihanan värikkäitä. Ja mitkä korot!



Varmaan koko kustomointi näyttelyn vetonaula on kuitenkin tämä ihana valkopinkkinen unelma, jota on rakennettu/kustomoitu peräti neljä vuotta. Kurkkasin karkkilalaisen tekijän Jaska Velinin Facebook sivuilta, että tätä kaunotarta varten on käytetty 3000 tuntia aikaa. Huh huh!!! Mutta olihan tämä vuoden 1931 Ford muuttunut melkoiseksi hot rod kaunottareksi. Auton sisällä oli kullanväriä ja valkoinen pitkäkarvainen matto lattialla. WAU! Museossa oli koko ajan väkeä mutta tämän auton ympärillä kuhisi eniten enkä yhtään ihmettele miksi. Varsinainen kaunokainen!



Moottoripyörän bensatankin voi kustomoida näinkin kauniisti ja kiiltävästi. Ihanan vintage-henkisiä ja vaatineet varmaan nämäkin työtä sekä vähän aikaa ja paljon kärsivällisyyttä ennen valmistumista. Kustomointi ei varmasti ole hyvä harrastus lyhytpinnaiselle henkilölle :)


Yksi näyttelyhalleissa oli omistettu meille naisille ja sille miten naiset esiintyvät kustomoinnissa. Jätin suosiolla kuvaamatta ne vähäpukeiset pin up-tytöt mutta tässä Desperate Kustom Kulture Housewives taulussa oli samanlaista "We Can Do It" henkeä kuin alkuperäisessä julisteessa sodan ajalta joten siksi päätin ottaa tämän blogiin mukaan. 




Tommy Tex Hännisen Pupuankka oli yksi suosikkini. Tässä Pupuankan motorisoitu mäkiauto. Pupuankalla on vauhtihirmun katse ja huomioikaa STP-tarra mäkiauton kyljessä :) Ihan huippu!
Näyttelyyn on lainattu erilaisia töitä ympäri Suomea mutta esillä on teoksia myös japanilaisilta, yhdysvaltalaisilta ja australaisilta tekijöiltä. Osa töistä oli lainassa yksityiskokoelmista.





Näyttely on avoinna 12.6. saakka Keravalla ja sunnuntaina vietetään myös Kerava kustomoi -tapahtumaa Sinkassa klo 11-17. Tapahtumaan on vapaapääsy. Minä tein aikamatkan nuoruuteeni ja mieleeni tulvi tosi hauskoja muistoja mutta pidetään ne nyt kuitenkin tämä bloggauksen ulkopuolella. Nuoruus ja hulluus....siitä voisi kirjoittaa monta bloggausta... :D

10 kommenttia:

  1. Harvoin tulee itse käytyä taidemuseossa, mutta tämä näyttely sai heti liikkeelle. Kannattaa myös käydä vierailemassa helmikuun alussa vuosittain Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettävässä Kustom Kulture Showssa, on tämän näyttelyn "isosisar" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin melkein varma, että sinä Pauliina olet ollut täällä :) Kiitos vinkistä tuon Kaapelitehtaan suhteen. Olen varma, että eilinen Hesarin juttu ja iltapäivälehdissä pyörineet videot tuosta "karkki hod rod autosta" saavat ihmiset liikkumaan tänne myös viikonloppuna.

      Poista
    2. Kiitos muuten tuosta Hesarin linkistä, itselle ei lehteä tule ja aika harvoin tulee verkkosivujakaan selattua, joten ohi olisi tuokin juttu mennyt. On aika laajentaa ihmisten käsitystä taidemuodoista :)

      Poista
    3. Olepas hyvä Pauliin :) Itse olen niin Hesarin orja - ja nimenomaan paperilehden, että jos sitä ei ole tullut istun melkein postiluukun alla aamulla odottamassa lehteä. Hesari ja kahvikuppi käynnistävät minut. Koiralenkinkin vedän varmaan vähän puoliunessa.

      Taidemuseot ovat kivoja paikkoja joten niissä kyllä kannattaa käydä.
      Luulen, että Museokortti on avannut tätä maailmaa enemmän...

      Poista
  2. Ooh mitä juttuja ja ollapa tuollainen kotonakin eli oma autoileva pupuankka! Aivan mieletön esine. <3

    Mukavaa viikkoa Marjo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä sulle Tiia lisätietoa Pupuankan tekijästä
      http://www.goodfellows.fi/webpages/authors/tommi.htm
      Luulen, että noita kustomoituja autoja on vain tämä yksi mutta ehkä voi olla useampiakin.

      Mukavaa viikkoa Tiia :)

      Poista
  3. Upea näyttely mutta jää multa näkemättä. Kiitos sinulle että pääsin kuitenkin kuviesi kautta kurkistamaan näyttelyyn :)
    Noi korkkariautotaulut on todellakin makeita, ottaisin kaikki seinälleni, heti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi jos et ehdi! Minulla oli aika paljo kuvia mutta blogiin päätyivät ne lempparit.
      Korkkaritautlu olivat todella mageita.

      Poista
  4. Hauskan näköinen näyttely! Tuo housewife kuva on täynnä hyvää energiaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä näyttelyssä kyllä kromi kiilsi ja sekä moottoripyörät ja auto olivat epätavallisen "koskemattoman" näköisiä. Niin putsattuja ja puleerattuja.

      Vaikka housewife on hieman epätoivoinen siipan kustomoitiin käyttämän ajan suhteen hän on silti vahva :D

      Poista

Template designed by Rainy Day