huhtikuuta 17, 2016

Japanilainen ilta V10Plus tuotteiden ja sushin kera

Valon lisääntyminen ja päivän pidentyminen saa meidät naiset tuskailemaan harmaan ja samean ihon väriä ja kuntoa pitkän, pimeän talven jäljiltä. Aamulla peilistä katsovat kasvot kaipaisivat ehdottomasti syötävien vitamiinien lisäksi jotain ulkoisesti käytettävää pelastamaan aurinkoiset kevätpäivät ja valmistamaan ihoa alkavaan kesään. Olin siis enemmän kuin innoissani kun sain kutsun osallistua japanilaisen V10Plus uutuustuotteiden lanseeraustilaisuuteen muutama viikko sitten Unioninkadun Hanko Sushi ravintolaan. Suurta sushin ystävää kutkutti myös se, että tilaisuudessa saattaisi olla myös suuhunpantavaksi sushia... nams!

Akiko Yokota ja Iholan Nina Forssell

Omia käyttökokemuksia minulla tästä japanilaisen Akiko Yokotan kehittämästä ihonhoitosarjasta ei vielä ollut mutta olin toki seurannut mielenkiinnolla sen rantautumista Suomeen. Tuotteet ovat voittaneet lukuisia palkintoja maailmanlaajuisesti, kotimaisten lehtien vuoden kosmetiikkavalinnoissa V10Plus oli pärjännyt loistavasti ja useissa blogeissa tuotteita oli ylistetty. Oli siis jo aika, että Marjon matkassa bloggaaja ottaisi haltuun tämän tuotesarjan. 


Toista kertaa Suomessa vieraileva hoitosarjan perustaja viehättävä Akiko Yokota antoi monia kullanarvoisia vinkkejä miten voisimme hoitaa ihoamme paremmin ja estää ikääntymisen merkkejä kasvoillamme. Nousevan auringon maan naisten yksi nuorekkaan ihon salaisuus on siinä, että he välttävät suoraan auringonvaloa kasvoille. Varmaan jokainen meistä on nähnyt japanilaisen turistijoukon, jossa naiset kulkevat kesällä "aurinkovarjon alla". Auringonsäteet vanhentavat ihoa ja saavat aikaan niitä ikäviä ikääntymiseen liittyviä pigmentaatioläikkiä. Sain itse ihoanalyysissä pari vuotta sitten "hyvät arviot" ihostani mutta juuri "pienenä miinuksena" ihoni läikikkyys on perua liiallisesta auringonotosta. Japanissa ihannoidaan vaaleaa ihoa ja vältetään auringonsäteilyä. 


Toinen asia, jonka Akiko Yokota nosti esille oli ihonhoito. Japanilaiset naiset hoitavat ihoaa paremmin kuin me suomalaiset. Tämä asia on itselläni onneksi kunnossa sillä äidiltä saaduilla opeilla "hyvät hoitotuotteet ovat kauneuden kulmakivi" olen hoitanut ihoani jo teiniä-iästä lähtien. Olen varmaan kuluttanut pienen omaisuuden ihonhoitotuotteisiin mutta en ole halunnut tinkiä ihoni hoidosta. Akiko mainitsi kolmantena vielä ihonkosteuttamisen, joka on äärimmäisen tärkeää meidän melko kovissakin ilmasto-olosuhteissa. Neljä vuodenaikaa, pakkasta, kuivuutta, viimaa, aurinkoa, lämpöä luo melkoinen haasteen ihonhoidolle. Pintakuivuutta on pakko torjua kosteuttamalla ja satsaamalla hyviin tuotteisiin. 

Japanilaisten elintavat ovat myös terveellisempiä kuin meillä länsimaissa. Kahvin sijaan juodaan vihreää teetä, syödään paljon kalaa, riisiä ja vihanneksia.  Japanilaisnaiset yltävät eliniällään ykkökseksi maailmassa ja miehetkin ovat omalla listallaan viidensiä. Ja totta kai myös se mitä syömme näkyy ihossamme ja terveydentilassamme. Japanilaiset eivät myös stressaa niin paljon elämässään joten lienee tälläkin vaikutusta ihoon....


V10Plus seerumit olivat todella kiinnostavia ja pidin myös siitä "väriterapiasta" joita niiden pullot tarjosivat esittelytelineessään. Seerumeita on kymmenen erilaista ja netissä voi käydä tekemässä V10 Plus seerumitestin, jossa tarkistetaan ihon kunto ja testin lopputulos kertoo mitä seerumia ihosi kaipaa. Testiä en ole vielä ehtinyt tehdä mutta mielenkiinnolla odotan mitä tämä testi kertoo minulle. Otin mukaan bloggaajatilaisuudesta pieniä näytteitä seerumeista ja aion kokeilla niitäkin iholleni. Vitamin A (tehostaa aineenvaihduntaa, uudistaa ihosoluja) ja Vitamin C (kirkastaa ihoa, supistaa ihohuokosia) tulevat ainakin tutuiksi tässä testissä. 


Sain itse kokeiluun kolme V10 Plus tuotetta, joita nyt sitten innoissani testailen ja raportoin myöhemmin kokemuksia täällä blogissa. Deep Moist Gel 50ml lähtee ehdottomasti huomenna mukaan Amsterdamiin työmatkalle. Syväkosteuttava geeli sisältää nimittäin neljää eri hyaluronihappoa mutta ei parabeeneja, väriaineita, mineraaliöljyjä ei hajusteita. Lentäminen kuivattaa ihoani samoin tämä valtaisa katupöly ja tiedossa on hektinen viisipäiväinen viikko ympäri Hollantia. Päivät tulevat olemaan pitkiä ja yöunet jäävät varmaan vähäisiksi. 

Testaan myös Okinawa Deep Blue Sea Mask kosteusnaamiota mutta tätä en reissuun ota mukaan. Pyrin aina matkalle lähtiessä pakkaamaan matkalaukkuun vain minimaalisesti purkkeja ja tuubeja ettei kantamista olisi liikaa. Naamio on erittäin kosteuttava ja sitä voi käyttää vaikka päivittäin tai laittaa vaikka yövoiteeksi. Kolmas testiin saatu tuote on LX Advanced Lifting Cream Treatment, jolla on kiinteyttävä ja ihoa siloittava vaikutus kasvoihin, joten oikein sopiva
tuote aikuiselle naiselle :)

V10Plus tuotteita on saatavana ihonhoitoon erikoistuneista apteekeista.



Ja pääsimmehän me maistelemaan myös sushia! Akiko Yokota näytti meille seikkaperäisesti miten japanilaisia syömäpuikkoja käytetään oikeaoppisesti ja miten niitä käsitellään. Puikoilla syöminen on taitolaji ja opettaa myös meidät länsimaalaiset syömään hitaasti ja nautiskelemaan ruuasta. "Nyrkkisääntö puikoilla syömiseen on se, että alempi puikko pysyy aina ihan paikallaan ja etusormen ja peukalon avulla vain ylempää puikko liikutellaan" opasti Akiko :) 

Onneksi osasin jo tämän kun sushihiiri olen....ja pakko myöntää täällä julkisesti, että santsasin kun sushi vaan on NIIN hyvää!




Sekä Akiko että muutkin tilaisuudet tytöt olivat pukeutuneet ihaniin japanilaisiin vaatteisiin tilaisuuden hengen mukaisesti. Jos oikein tulkitsen tämä on Yukata 浴衣  eli arkinen kimono. Kauniita kankaita ja ihania kuvioita. Tästä tulikin muutenkin mieleen, että Roihuvuoren Hanami juhlaa vietetään tänä vuonna 15.5. Jos et ole ennen käynyt kannattaa piipahtaa. Kirsikkapuut kukkivat ja ihmiset syövät picniciä pukeutuen japanilaiseen teemaan sopivasti. Hanamissa sielu ja silmä lepäävät - takaan sen! Blogistani löytyy pari postausta aiemmista kirsikkajuhlista. 


En maistanut japanilaista Yuzu olutta mutta sitä kehuttiin kovasti. Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut tilaisuus ja kiva oli tavata 40+ bloggaajakollegoita taas jälleen kerran. Goodiebag oli pakattu japanilaisen kauniiseen paperikassiin, jossa oli myös ihanat, maalatut syömäpuikot. Harmittaa kun unohdin HankoSushin pöydälle Akikon antamat japanilaiset makeiset....


どうもありがとう。
Iholan Nina Forssell, Success Storyn Satu Sairanen ja HankoSushi.
Upea tilaisuus ja viihdyin!

Blogipostaus on tehty yhteistyössä Success Storyn kansssa.
Tuotteet on saatu blogiin testattavaksi.

8 kommenttia:

  1. Oli kyllä ihanan rento tapahtuma!
    Syväkosteuttava naamio on aivan mahtava.
    Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea tapahtuma ja kiva kun nähtiin edes pikaista :)
      Syväkosteutta naamio on seuraavana testauksessa...ja noita seerumeita kuolaan.
      Mukavaa sunnuntaita sateesta huolimatta.

      Poista
  2. Kun katselin noita asuja alkoi harmittamaan etten ostanut jukataa Tokiosta. Ne olisivat olleet siellä edullisiakin.

    Deep moist-geeli lähtee myös minulla reissuun mukaan, siihen olen kovasti tykästynyt. Kävin jo tänään vähän mukaan pakattavaa läpi. Kosmetiikankin koetan pitää minimissään ja ottaa vain ne tärkeimmät mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun olisi ehdottomasti pitänyt ostaa jukata :)

      Deep moist-geeli tuntuu todella hyvältä. Kuten blogiin jo kirjoitin karsin todella paljon matkakosmetiikasta ja yritän pakata pieniin pulloihin vain tarpeellisen mukaan.

      Poista
  3. Tämä oli ihana postaus. Nuo tuotteet kuulostavat todella hyältä. Mielenkiintoiselta kuulosti tuo seerumitesti. Minä en ole muuten ikinä syönyt sushia, joten ei olisi varmaankaan puikot pysyneet hallussa ;) Kauiita ovat myös nuo japanilaiset puvut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Souliina ja anteeksi, että vastaaminen kestänyt matkani takia. Teen nyt viikonlopun aikana seerumitestin ja katsotaan mitä se kertoo minulle :) Japanilaisuus kaiken kaikkiaan on kiehtovaa ja maistapa joskus sushia - se on hyvää ;)

      Poista
  4. Ihana ilta ja Akiko hurmasi, kuten sinäkin. Mahtavaa oli treffata kunnolla, sillä Indiedaysissä silloin joskus näimme vain ohimennen. Pian uudelleen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ja anteeksi, että vastaan reissun takia vasta nyt.
      Kiva oli nähdä ja jutella vähän enemmän :) Ilta oli mukava ja kun ollaan ilmeisesti molemmat aika sushihulluja niin meillehän myös ruoka sopi enemmän kuin hyvin. Näkemiin <3

      Poista

Template designed by Rainy Day