maaliskuuta 08, 2016

Hyvää naistenpäivää

Viime maaliskuussa taisin kirjoittaa yhden 2015 vuoden luetuimman ja eniten jaetun postauksen Nyt on meidän päivä tytöt!. Kannattaa käydä kurkkaamassa jos et seurannut blogiani vielä vuosi sitten. Naistenpäivänä tulee aina erityisesti pohdittua mitä se naiseus oikeastaan on ja miten se ilmenee?
"Naiseus - elämänmittainen matka pienestä tytöstä aikuiseksi naiseksi. Tunteiden väripaletti, sävyjä laidasta laitaan. Rakkautta ja suruja, pettymyksiä ja onnenhekumaa. Äitiyttä, ystävävyyttä, vaimona olemista, toisista huolehtimista, omista tarpeista kiinni pitämistä. Millaista on olla nainen? Mitä on naiseus" pohti Ylen akuutti syksyllä 2015.

Naistenpäivän kunniaksi bloggaajanne pohti myös naiseutta...



Naiseus on sitä, että voi hyvän ystävän kanssa hullutella vielä aikuisena samalla tavalla kuin teininä ja nauraa ihan päättömästi jutuille, jotka eivät välttämättä edes aukea muille.  Pieni tyttö naisen sisällä kannattaa ehdottomasti päästä irti aina tasaisin väliajoin koska se on hauskaa!


Naiseus on sitä, että voi harrastaa myös miehisempiä asioita elämässään ja olla vaikka kiinnostunut siitä miten polttomoottori toimii ymmärtääkseen auton sielunelämää enemmän. 


Naiseus on sitä, että joskus vain huolestuttaa ihan vietävästi silmänympärys rypyt ja roikkuvat posket. Pitäisikö sittenkin ostaa jo vähän tehokkaampaa ryppyvoidetta vai selviänkö vielä nykyisellä? Kaikki keinot sodassa ja rakkaudessa sekä ihonhoidossa ovat sallittuja. Itse pyrin välttelemään kyllä kirurgin veistä mutten tuomitse muita naisia jos he siihen päätyvät. 


Naiseus on sitä, että voi pukeutua välillä todella naisellisesti, sujauttaa jalkaansa superkorkeat korkokengät (joilla ei välttämättä osaa edes kävellä tai niillä ei edes voi kävellä) ja tuntea itsensä illan kuningattareksi. Ja totta kai korvan taakse vähän parfyymia ja kirkasta punaa huuliin. Naiseus on myös sitä, että voi olla ihan luomuna jos niin haluaa ja olla silti kaunis. 


Naiseus on sitä, että jaksaa raskaan työpäivän jälkeen mennä vielä huhkimaan muiden naisten kanssa liikunnan pariin ja pitämään kunnostaan huolta vaikka oikeasti haluaisi rojahtaa sohvalle Iltalehden ja karkkipussin kera. "Jaksaa, jaksaa!" huutaa ohjaaja ja pakkohan siinä on pusertaa kun muutkin vieressä! Yhteinen kipu ja tsemppaus kannustaa :)


Naiseus on sitä, että ärsyttää kerran kuukaudessa - menkat, hilloviikot, puolukkapäivät, NE - päätä särkee ja mikään ei todellakaan nappaa. Menopaussi kuulemma helpottaa tätä PMS-tilaa - mene ja tiedä! Nyt ainakin ärsytyskynnys on todella matalalla, turvottaa ja naama kukkii. 


Naiseus on sitä, että vähintään kerran kuussa voit helpottaa em. vaivaa suklaalla ja kaikella makealla, jonka jälkeen sinulla on huono omatunto mässäilystä ja ylensyönnistä. Suklaa toimii muissakin alamäki hetkissä oikein mainiosti nostamaan mielialaa :) Makea helpottaa hetkeksi mutta "hetken huulilla kauan lanteilla" on hyvä pitää mielessä ennen seuraavan bikinikauden alkamista. 


Naiseus on sitä, että säännöllisin väliajoin on käytävä pyörähtämässä kaupoilla. Shoppailu on oivallista ajankulua ja energian keräämistä. Legginsit ovat muuten jumalainen keksintö jos sovituskopissa iskee angsti ja puristaa. Nämä "housut" kun eivät kiristä mistään. Jotkut väittävät etteivät nämä ole housut ollenkaan mutta jos Robin Hood jo keskiajalla pukeutui "sukkahousumaisiin" housuihin niin miksi me naiset emme voisi tehdä niin 2010-luvulla?


Naiseus on sitä, että jos mitkään vaatteet eivät jostain syystä sovi siellä sovituskopissa tai tunnu omalta voi hyvällä omallatunnolla siirtyä kenkä- ja laukkuosastolle koska sieltä löytyy takuuvarmasti oikeita kokoja ja vaikka mitä kivaa ostettavaa. Kotiin ei tarvitse lähteä todellakaan tyhjin käsin sillä nämä osastot eivät koskaan petä meitä naisia!


Naiseus on sitä, että välillä on hirveä stressi ja huono omatunto kodin ja työn yhteensovittamista. Ehdinkö hakea lapset tarhasta kun raportti pitää saada valmiiksi ja aikaa on vähän? Miksi juuri tänään asiakastapaaminen venyy kun on minun vuoroni sännätä päiväkotiin? Silti on tärkeää saada tehdä juuri sellaista työtä mistä nauttii ja saa itselleen hyvän olon. 


Naiseus on sitä, että tuntee itsensä rakastetuksi juuri sellaisena kun on kaikkine vikoineen ja puutteineen. Se on myös sitä, että itse vastavuoroisesti hyväksyy miehen yrittämättä muuttaa häntä.

Naiseus on kymmeniä, satoja muita tärkeitä asioita ja varmaan jokaiselle meistä naiseus on vähän erilaisia juttuja, jotka riippuvat juurikin siitä elämänvaiheesta ja iästä missä kukin elää.

Kirjoitin tänään Facebook-seinälleni naistenpäivän toivotuksen. Sitä ovat peukuttaneet lukemattomat naispuoleiset ystäväni mutta ei yksikään mies. Entinen miespuoleinen työkaveri oli kirjoittanut toivotukseni alle aivan kuolemattoman lausahduksen 

"Olen sanonut tämän ennenkin. Oli mies aikojen alussa, siihen se olisi jäänyt. 
Kiitokset Naisille. Hyvää naistenpäivää (ilman naisia ei miehiä olisi)."

Ihanasti kirjoitettu ja lähetän virtuaalihalauksen kirjoittajalle ♥♥♥

Hyvää naistenpäivää meille naisille! 

Kaikki postauksen kuvat on lainattu netistä.

PS. Yksi miespuoleinen ystäväni kävi peukuttamassa naistenpäivä
toivotustani myöhään eilen melkein puolilta öin. Kiitos myös hänelle!

17 kommenttia:

  1. Ihana postaus :)

    Todellakin legginsit ovat jumalainen keksintö, jotka eivät kiristä mistään.
    Kenkäosasto on kaiken pelastus :)

    Ihanaa naistenpäivää ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle Ihanuus <3
      Tiedän ihmisiä, että vihaavat sekä legginsejä että kenkäosastoja.

      Poista
  2. Ihanaa olla nainen♡
    Ihanaa naistenpäivän myöhäisiltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä sait kivan naistenpäivä lahjan - ihana mies ♡
      Hyvää naistenpäivän iltaa :)

      Poista
  3. Kyllä - naiseus on juuri noita ja paljon muuta!
    Ja voin lohduttaa - se joka kuukautinen kireys, päänsärky ja näppylät kyllä menopaussin jälkeen helpottuvat - valitettavasti sen jälkeen se suklaa lohduttaa joka päivä - ja siitä turvotuksesta on tullut ikuinen vieras;)
    Hyvää naistenpäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady of The Mess - samoin sinulle näin jälkikäteen vielä täältä blogin kauttakin.

      Suklaa taitaa auttaa meitä naisia läpi elämän. Lapsena kun oli kipeänä sai suklaata tai kun polvet olivat taas jälleen kerran puhki kaatumisen jälkeen. Suklaa♡♡♡

      Poista
  4. Oih miten naiset ovat olleet ennen luonnollisen kauniita. Hyvää naistenpäivää näin jälkikäteen! Minukin piti kirjoittaa juttu , mutta "kynä ei kulkenut"...vaikka kiva päivä ystävien kanssa olikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari :) kiva, että oli mukava päivä ystävien kanssa. Teillä taitaakin olla vierasviikot käynnissä...

      Poista
  5. jopa Mao Zedong sanoi; "naiset kannattelevat puolta taivasta"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Mao tietää naiset...miehellä oli sentään neljä vaimoa elämänsä aikana :)

      Poista
  6. Voi Marjo, tähän ihanaan postaukseen ei kyllä ole mitään lisättävää. Juuri tuota kaikkea naiseus on <3. Ihanaa naistenpäivän jälkeistä arkea <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rouva Sana ja hyvää naistenpäivän jälkeistä arkea. Toisaalta meitä naisia voi kyllä muistaa kaikkina vuoden päivinä sen lisäksi, että yhtenä päivänä juhlitaan virallisesti kukkien ja toivotusten kera.

      Eilen julkaistu Maaretta Tukiaisen ja Jaana Villasen Huippunaiset-kirja täytyy ehdottomasti lukaista. Kirjassa on haastateltu näkemyksellisiä naisia yhteiskunnan eri puolilta.

      Poista
  7. Aivan mieletön postaus kuvineen kaikkineen! Voi että tuokin, suklaa hetken huulilla ja kauan lanteilla, se on kyllä oikea suklaakirous.

    Ihanaa naistenpäivää, sillä onhan se joka päivä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ihanuus :) Vähän myöhään tulee tämä vastaus kun on jäänyt kommenttisi lukematta pari vuotta sitten - anteeksi sielunsisko!
      Hyvää naistenpäivää sinulle <3

      Poista
  8. Naiseus on upean monimuotoinen kokonaisuus. Supermahtava gynekologini sanoi minulle, että kuukautisten loputtua niistä vapautuva energia kanavoituu johonkin uuteen. Näin se on! Ihana olla nainen parhaassa iässä. Tässä ja nyt! Terveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija mukavasta ja tsemppaavasta kommentista :) Uskon sinun gynekologin olevan ihan oikeassa, että se energia jää sitten yli käytettäväksi johonkin uuteen ja upeaa. Naiseus <3
      Hyvää alkanutta kevättä sinulle - ollaan ylpeitä siitä meidän naiseudesta :)

      Poista

Template designed by Rainy Day