tammikuuta 14, 2016

Kukkakakut

Eilen aamulla ilkeä noita oli ampunut nuolensa alaselkääni ja sen seurauksena raahauduin itku kurkussa kuuden jälkeen koiran kanssa aamulenkille. En pystynyt kumartumaan edes keräämään Minnien jätöksiä kun selkä ei kivulta taipunut senttiäkään. Hävetti etten kerännyt mutten pystynyt! Portaiden nousu vihloi myös joka askelmalla kuin joku oli työntänyt veistä alaselkääni. 


Yritin sinnikkäästi alkaa kahvinkeiton kunnes tajusin ettei minusta ole töihin lähtijäksi tällaisen noidannuolen kanssa. Tekstasin tutulleni, joka kärsii usein selkäsäryistä mitä pitäisi tehdä ja hän ehdotti, että voisi tuoda yhden saamansa kipupillerin. Vaikka en koskaan ota toiselle määrättyjä lääkkeitä suostuin empimättä tähän ja saatuani yhden tällaisen kolmiolääkkeen nukuinkin sitten viisi tuntia ihan kanttuvei. Pitkälle iltaan selkää aristi mutta venyttelin sitä aina kun vain pystyin ja tänään pääsin jo töihin. Vähän köpöttelyä oli aamulla mutta nyt jo olen ihan vetreä oma itseni.

Thank God selvisin näin vähällä koska selkäkipu ei ole herkkua!


Note to myself - Kun teet lumitöitä vaihda kuiva paita päällesi ennen koiralenkille lähtöä. 
Älä myöskään tee lumitöitä työhameessa vaan pue ne toppahousut jalkaasi.


Koska osa tulppaaneista maljakossa alkoi jo osoittaa nuupahtamisen merkkejä tai ainakin niille oli - vähästä vedestä huolimatta - kasvanut pitkä varsi päätin leipoa niistä kukkakakkuja :) Olen kaikkina talvina kun on vain pakastanut käyttänyt jotain leikkokukkia näissä jääkakuissani. Ja hei, näitä on hurjan helppo leipoa - ei uunia vaan nostat vain kakut parvekkeelle valmistumaan.


Jääkakuista tulee varmaan tänä talvena melko pitkäikäistä kauneutta parvekkeelle koska 
ensi viikoksi on luvattu taas pakkasen kiristyvän. Kohta alan harkita pilkkihaalarin ostamista. 

Äläkää antako noidannuolelle mahdollisuutta kun huhkitte lumikolan tai lapion kanssa lumitöissä. 
Hauskaa torstai iltaa kaikille!


18 kommenttia:

  1. Meinasin leipoa jääkakun tyttären synttäreiden kunniaksi lauantaina ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Outi - tee nyt viikon loppuna jääkakku! Myöhästynyt lahja tyttärelle :)

      Poista
  2. Voi kun nämä on niin kauniita. Joskus olen itsekin tehnyt, mutta siitä on aikaa. Nämä näyttää niin ihanilta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju :) Pakkasta pitää käyttää hyväkseen kun sitä kerran on ihan omiksi tarpeiksi. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Kiva idea, noita nuupahtaneita kukkia riittää :). Onneksi selvisi selkäkivusta kuitenkin suht nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännään miten nämä tulppaanit lähtivät kasvamaan pituutta ja sitten nuupahtivat vaikka leikkasin niille uuden imupinnan enkä laittanut kuin tilkan vettä.

      Totta. Selkäkipu on melkein verrattavissa hammassärkyyn - yhtä ikäviä molemmat.

      Poista
  4. Selkäkipu on kamalaa. Onneksi meni nopeasti ohi. Aivan ihania kakkuja olet leiponut. Kiitos vinkistä. Pitääpä leipoa itsekkin. Vinkkaanpa tämän reseptin mun blogin fb-sivuilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelin juuri elämääni taaksepäin ja olen tainut kärsiä selästä aiemmin ehkä 1-2 kertaa. Pitkälle ihmiselle - siis minulle - luulisi osuneen kipuja useammmin mutta ei (koputtaa puuta!!!).
      Kiitos jos vinkkasit sun FB-sivulla :)

      Poista
  5. Kauniita ovat ja minunkin pitäisi siirtyä käyttämään metallisia muotteja. Tarkoitukseni oli tehdä jäälyhtyjä ulos, mutta unohdin koko ämpärit ja parin päivän päästä löysin umpijäiset möykyt ja pohjasta halki olevat muoviämpärit. Mutta pakastimet tuli sulatettua ja marjat sun muut odottivat parvekkeella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Metalliset ovat ihan parhaita tässä. Nämä kun ovat vielä ihan oikeita kakkumuotteja niin kukkakakut ovat ihan syötävän näköisiä. Eräänä talvena itselläni halkesi pesuvati samoissa puuhissa kun se myös unohtui ulos. Olet ollut reipas ja ahkera noissa sulatuspuuhissasi :) hyvä sinä!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Mukavaa viikonloppu Shanghain vilinään.

      Poista
  7. Hauska idea. Käytitkö vettä suoraan hanasta vai keititkö sen ensin (ja jäähdytit)? Luin jostain, että ainakin kirkkaimmat jääpalat saa kiehautetusta vedestä ja olenkin käyttänyt kikkaa kun olen tehnyt kukkajääpaloja kesällä. Kirkkailtahan nuo kukkakakkusi näyttävät

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan suoraan hanasta otin vettä - taisi olla haaleaa ei ihan kylmää :)
      Kyllä minusta näikin jääkukkakakuista tuli kirkkaita.

      Muistan itse lukeneeni jostain, että "hienot ravintolat" tekevät jäänsä drinkkeihin keitetystä tai tislatusta vedestä, jotta jääpalat eivät ole sameita.

      Poista
  8. Todella kauniita ja hei noita osaisin varmaan minäkin tehdä. :) Mukavaa viikonloppua Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti osaisit Tiia :) Huomanna paistamaan näitä.
      Rapsakan mukavaa viikonvaihdetta <3

      Poista

Template designed by Rainy Day