marraskuuta 02, 2015

Indiedays2015 Inspiration

Lauantaina kävin tekemässä pikapyrähdyksen Lumon kanssa tämän syksyn Indiedays Inspiration 2015 iltapäivässä. Kotona odotti Halloween kakku koristeitaan ja ruuankin valmistus oli ihan puolitiessään mutta olin ansainnut tämän pienen hetken Helsingin kattojen yllä. Ihanaa nähdä tuttuja Maxinessa ja vaihtaa ajatuksia ihmisten kanssa, joiden bloggauksia seuraa netin välityksellä. Vaikka tilaisuuksissa on paljon hyviä tuotteita ja yhteistyötahoja esillä on myös äärimmäisen tärkeää verkostoituminen muiden bloggareiden kanssa.  Harmitti kun olin tilaisuudessa vain reilun tunnin....
Kiva oli tavata mm. Niinan unelmien Niina ja Koti kaupungin laidalla Fridasta puhumattakaan. Onnittelut vielä tätä kauttakin Fridalle pystistä illan palkintojen jaossa!



Tarjottavat taas suussa sulavia. Yllättävän monessa pikkusuolaisesssa oli kyllä mukana pähkinää joten ne jouduin jättämään väliin. Tiedän, että pähkinä on terveellistä ja sitä halutaan nykyään laittaa vähän kaikkialle mutta allergisena jään sitten nuolemaan näppejäni kun muut herkuttelevat.

Biozell professional ja tyvispray pelastaa pulasta juurikasvusta kärsivät todella tehokkaasti. Tästä lähti testipullo mukaan joten postausta tulossa kun ehdin kokeilla. Harmikseni juhlakampaukseen en aikaa onnistunut saamaan.

Fresita ei olekaan pelkkä kevät- ja kesäjuoma vaan nyt on lisätään juomaan Fresita Bossaa ja loppuvuoden juhliin löytyy mukava alkujuoma. Nappasin drinksuohjeet kotiin mukaan.




Instrumentarium pisteessä Heritagen upea Swarowski mallisto kimalteli.

Nelly.com ja kivaa muotia netistä. Hei, noi kengät on niin mun näköiset? Lumo kysyi pystyisinkö seisomaan näillä tupsuihanuuksilla koko illan ja minähän toki vastasin "KYLLÄ". Hurmaavat! Pakko myöntää, että vaikka netistä tilaankin vaatteita ja kenkiä jonkin verran en ole koskaan tilannut mitään Nellyn kautta. Pitäisiköhän nyt kokeilla ennen pikkujouluja...  






Vagabondin kevään 2016 kengät olivat superhyvän näköisiä. Nuo konjakin väriset nilkkurit kuuluvat ehdottomasti minun jalkoihini ensi keväänä - se on ihan varma! Myös mustat paksuilla pohjilla ja koroilla varustetut eri tyyppiset nilkkurit olivat melko stylejä. Tätä mallistoa odotan kyllä jo kauppoihin ja siinä samassa kevättä....



Indiedays2015 kumppaneita:
Olympus
Instrumentarium
Anna De Codorniu
Vagabond
Biozell Professional
Fresita
Santa Maria
Nelly.com
Tupla
Ginger Joe, Pellegrino, Voga

2 kommenttia:

  1. Tiedän tuon tunteen kun jää ilman ruokaa :)
    Itse en syö sianlihaa enkä kalaa.
    Herkullisen näköisiä annoksia, ihania vaatteita, mahtavia kenkiä ja parasta seuraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi :) tosin minä tiesin, että menen tilaisuuden jälkeen melkein heti ruokapöytään ja annokset, joita pystyin maistamaan olivat tosi herkullisia. En malttaisi odottaa ensi kevääseen näitä Vagabondin kenkiä.

      Poista

Template designed by Rainy Day