lokakuuta 10, 2015

Viikonlopun taidetärpit

Kuluvana viikonloppuna täällä Etelä-Suomessa on luvattu aurinkoista tosin viileää syyssäätä. Ihan oivallista ulkoilukeliä siis tiedossa kunhan muistaa kaivaa niitä lämpiminä vaatteita esille kesäkätköistä. Itse hain viime maanantaina ensimmäisen kylmän aamun jälkeen vähän paksummat takit kellarikomeron uumenista. Sukatkin olen vetänyt jo jalkaan kun parina aamuna töihin lähtiessä on päässyt jo rapsuttelemaan auton laseja.

Jos ulkoilulta jää aikaa viikonloppuna muuhunkin toimintaan niin keräsin tähän mielenkiintoisia taidetärppejä, joissa voi pistäytyä karttumassa taide-elämyksiään. Taide on hyvää vastapainoa fyysiselle liikunnalle ja se stimuloi monipuolisesti meidän aistejamme. Taide vaikuttaa myös ajatteluumme ja voi olla kantaaottavan puhuttelevaa herättäen ajatuksia ja mielipiteitä unohtamatta esteettisyyttä. Itselleni taide on fyysisen liikunnan lisäksi tärkeä osa-alue elämässäni.

Ensimmäinen taidetärppini Helsingin taidemuseo HAM avasi ovensa 25.9. yli vuoden kestävän remontin jälkeen. Pinta-ala on tuplaantunut ja museon ilmastointi on mm. uusittu kokonaan. Vuonna 1999 avattu Tennispalatsi kaipasikin jo kipeästi uudistuksia ja remonttia. Jaakonkadun ja Eteläisen Rautatiekadun kulmassa sijaitsevaan katutason tilaan on tehty taidemuseon tapahtumapiste.


HAMin avajaisnäyttely on ensimmäistä kertaa laaja katsaus Suomessa kiinalaisen Ai Weiwei upeisiin teoksiin. Ai Weiwei kuuluu maailman vaikutusvaltaisimpiin taiteilijoihin ja HAMin näyttelyssä on esillä kaksi teosta, joita ei ole ennen nähty missään. Tennispalatsin näyttelyn teoksia yhdistää puu ja näyttelyssä nähdään hänen teoksiaan 80-luvulta tähän päivään saakka. Persoonana Ai Weiwei on kuin kameleontti. "Hän on hevimuusikko, arkkitehti, designeri, dokumenttielokuvien tekijä, valokuvaaja, kuraattori ja antiikin keräilijä." Teokset ovat kantaaottavia mutta silti niissä on myös hyvää huumoria.


Etualalla olevan teoksen nimi on Kiinan kartta. Teokseen kiinnitetyssä kyltissä lukee "En aio koskaan jättää Kiinaa, ellei minua pakoteta. Kiina on minun. En voi jättää minulle kuuluvaa asiaa sellaisten ihmisten käsiin, joihin en luota." Ai Weiwei sai passinsa takaisin neljä vuotta kestäneen maastapoistumiskiellon jälkeen ja pystyy taas matkustamaan. Takana näkyy myös massiivinen Puu teos, jonka materiaali on kerätty eri puolilta Kiinan maaseutua. Vanhat puunkappaleet on kiinnitetty krouvisti toisiinsa ja liitokset on jätetty tarkoituksella näkyviin. Yleensä Ai Weiwein teokset on ihan saumattomia.


Ai Weiwei on ahkerasti somettava nykytaiteilija. Ai Weiwei twiittaa ja instagrammaa jatkuvalla syötöllä. Helsingin-näyttelyssäkin saa poikkeuksellisesti kuvata ja sitä ja kuvien jakamista netissä jopa toivotaan. Täällä ei kukaan tullut koputtamaan olkapäähän ja siellähän myös kuvattiin ahkerasti.

Valkoinen talo on toinen ensimmäistä kertaa nähtävä taideteos. Teos on vanha kiinalainen Qing-kauden antiikkinen rakennus, jonka Ai Weiwei on peittänyt valkoisella värillä. Valkoinen on Kiinassa surun väri. Kaupungistuva ja kasvava Kiina tuhoaa vanhoja taloja rakentaakseen uutta tilalle. Ai Weiwei pelastaa vanhaa keräilemällä sitä mutta maalaamalla tämän valkoiseksi hän myös tuhoaa sen.


Itseeni vaikutti todella paljon toinen ensimmäistä kertaa nähtävä teos Jätesäiliö. Ai Weiwei käyttää apunaan äärimmäisen taitavia puuseppiä, jotka ovat valmistaneet tämän hieman vaatekaappia muistuttavan kauniin teoksen. Teos kuitenkin esittää pystyyn nostettua Jätesäiliötä ja sen taustalla oleva tositapahtuma on traaginen. Guizhoun maakunnassa löytyi viisi 9-13 vuotiasta poikaa kuolleina jätesäiliöstä, johon he olivat kiivenneet kylmyyttä pakoon ja syttyneet sinne nuotion. Häkämyrkytys oli tappanut viikkoja kadulla eläneet ja kerjänneet pojat. Teoksen kuvateksti kertoi karusti "Noin 60 miljoonaa lasta jätetään vuosittain sukulaisten hoiviin tai vaille valvontaa, kun vanhemmat joutuvat etsimään töitä muista kaupungeista." Kiinassa on asukkaita tällä hetkellä 1,4 miljardia ja yksi miljardi on 1000 miljoonaa. Nämä on ihan käsittämättömän suuria lukuja....


Näyttelyn seinät on muuten tapetoitu teoksella Velkakirjatapetti ja tyhjät Kehykset ovat ripustettu seinille. Myös mäntypuinen Ordos-pienoismalli 15x13m toteutumattomasta huvilakaupungista
Sisä-Mongoliassa on vaikuttava. Pienoismalli on tehty yhdessä arkkitehtitoimisto Herzog
& de Meuronin kanssa.

Kannattaa myös kurkata HAMin sosiaalitilat. Naistenhuoneessa on Tuula Lehtisen kaakeli- ja peilitaideteos ”Et tiedä kuinka kaunis olet”.

Toinen taidetärppini on kotikaupunkini Espoon modernin taiteenmuseo EMMA , WeeGee talossa Tapiolassa. WeeGeestä olen tehnyt bloggauksen jo aiemmin mutta nyt haluan nostaa esille vaikuttavan naisen Helinä Rautavaaran näyttelyn. Näyttely on pieni mutta upea henkilökuva aikanaan poikkeuksellisesta naisesta, joka lähti yksin maailmalle.



50-luvulla ei ollut tavanomaista, että valkoihoinen, naimaton nainen lähtee matkalle Pohjois-Afrikkaan ja kirjoittaa siitä Seura-lehdelle ""Peukaloliisan" -juttusarjaa. Helinä Rautavaaran omat vanhemmat lähettivät tyttärelleen kirjeitä, joissa he toivoivat tämän palaavan takaisin Suomeen jatkamaan opintojaan ja avioitumaan lopettaen höpsöttelyn.



Helinä Rautavaara matkusti Pohjois-Afrikassa lisäksi myös lähi-idässä, Irakissa, Iranissa, Afganistanissa, Intiassa, Nepalissa ja Ceylonilla. Hän myös pyöräili Meksikosta Keski-Amerikan halki Etelä-Amerikkaan - uskomaton nainen. Matkoillaan Helinä Rautavaara kiinnostui eri uskonnoista sekä uskonnollisista rituaaleista ja alkoi tallentaa niihin liittyvää aineistoa.



1980-luvulla Helinä Rautavaara tutustui rastafarilaisuuteen ja hänet myös vihittiin rastauskontoon. Rautavaara oli mukana jopa Bob Marleyn hautajaissa. Helinä Rautavaara pukeutui etniseen tyyliin ja hänen kotinsa oli sisustettu eksoottisilla esineillä. Jännä näyttely ja vanhempien Helinälle lähettämiä kirjeitä on nähtävillä vitriineissä. Helinä Rautavaara oli selkeästi rohkea ja aikaansa edellä oleva nainen, joka keräsi uskomattoman paljon aineistoa.

Kolmas taidetärppini on ulkoilmakohde Laajasalossa. Vuonna 2012 oli Helsingin kultturipääkaupunki vuosi. Silloin avattiin Kruunuvuoressa entinen öljysäiliö, joka on muutettu valotaideteokseksi Öljysäiliö 468. Valkoiseen säiliöön on tehty 2012 aukkoa, jotka on varustettu led-valolla. Säiliö hohtaa pimeässä upeasti ja sen sisälle on mahdollista myös päästä. Teoksen on suunnitellut valotaiteilija Tapio Rosenius Lighting Design Collectivesta.

Säiliö löytyy Koirasaarentien päästä. Auton voi jättää parkkiin ja sitten joutuu loppumatkan kävelemään. Säiliö on auki vielä tänä viikonloppuna 10.10. ja 11.10. klo 18-21.




Antoisia taide-elämyksiä ja mukavaa viikonloppua kaikille :)

5 kommenttia:

  1. Mahtavaa tietoa Helinä Rautavaarasta ja ihania kuviakin.
    Mukavaa lauantai-iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Helinä Rautavaara on kyllä ollut melko rohkea ja omapäinen nainen.
      Mukavaa ja aurinkoista sunnuntaita :)

      Poista
  2. Tästä kiinalaistaitelijasta oli juttua teeveessä. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä hänen teokset. Kiitos kun kuvasit ja mukavaa sunnuntaita! Syksy tekee tännekin tuloaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sääli kun et ehtinyt nähdä Ai Weiwein näyttelyä kun olit vielä Suomessa. Kiinassa hänen töitään inhotaan. Onneksi Ain matkustuskielto purettiin ja taiteilija pääsi itse näyttelynsä avajaisiin Helsingissä. Monet näyttelyt on jouduttu toteuttamaan Skypen ja valtavan avustajajoukon välityksellä kun passiton taitelija ei ole päässyt itse tekemään niitä.

      Poista
    2. Ja mukavaa sunnuntaita myös sinne Shanghaihin :)

      Poista

Template designed by Rainy Day