heinäkuuta 17, 2015

Pizzalla Porvoossa

Luettuanne otsikon mietitte miksi ihmeessä lähteä Espoosta saakka ajelemaan Porvooseen pizzalle? Eikös nyt yhtään lähempää löydy pizzeriaan kun tarvitsee noin kauas matkustaa saadakseen italialaista arkiruokaa? Juu, löytyy toki ihan tuosta kotikatuni toiselta puolelta mutta minä nyt sattumalta halusin mennä Porvooseen pizzalle. Lisäksi helmikuisella Porvoon kierroksella jäi kutkuttelemaan pizzaravintola vanhassa kaupungissa kun emme kahvila övereiden jälkeen enää pystyneet syömään kuin silmillämme. 


Porvoon vanhassa kaupungissa osoitteessa Jokikatu 20 sijaitsi "reissumme määränpää" Gabriel 1763 Bar & Restaurant. Ravintola sijaitsee jykevässä kivitalossa, jonka Porvoon pormestari Gabriel Hagert on rakennuttanut siis todella jo vuonna 1763. Kaupunkilegendan mukaan pormestari käytti parasta mahdollista rakennusmateriaalia omaan taloonsa ja parhaat työmiehet myös työskentelivät tää työmaalla. Samaan aikaan rakennettava Raatihuone ei ollut ykkösprioriteetti Hagertille ja siksi varmaan Raatihuonetta on jouduttu korjailemaan vuosien varrella useaan otteeseen. Hagertin oma kivitalo on puolestaan vankkaa ja hyvää tekoa vuodesta toiseen. 

Liekö totta vai tarua tämä kaupunkilegenda mutta hurmaava tämä Jokikadun talo, joka tapauksessa on.Gabriel 1763 tarjoaa erilaisia ja runsaita pizzoja. Ruokalistalla löytyy Runerberg, Pellinki, Rautakauppa ja Keisari mm. Kaikki nuo em. nimet liittyvät tavalla tai toisella Porvooseen ja sen vaiheikkaaseen historiaan. Gabriel 1763 menusta voit katsella tarkemmin minkälainen pizza nenän eteen kannetaan jos tilaat Rautakaupan :)


Minä päädyin pitkällisen pohdinnan jälkeen ottamaan Pellinki pizzan - savulohta, kevätsipulia, kananmunaa, siianmätiä, crème fraichea ja sormisuolaa. Ja tältä annokseni näytti! Ruokaisan maistuva, ehkä minulle hieman suuri annosta mutta suussa sulavaa. Savulohen maku pizzassa oli minulle ihan uutta samoin crème fraichen yhteensopivuus pizzataikinan kanssa yllätti. Kevätsipuli ei oikein tahtonut katketa tavallisella ruokaveitsellä leikatessa mutta pizzan syöminen on aina vähän sottaista puuhaa eikä silloin tarvitse välittää jos näyttää vähän rasvaiselta suunympärys syötyäsi.

Ystäväni päätyi Rautakauppaan - savustettua poroa, tatteja, paahdettua valkosipulia, savustettua chilikastiketta, pinjansiemeniä, rosmariinia. Chili oli kuulemma melko tulista ja pizza maistuvaa.
Pizza on todella vanha italialainen ruokalaji, jolla on mielenkiintoinen historia. Kaduilla myytävästä ruuasta ovat nauttineet myös aateliset kuten Napolin keisarin aikoinaan. Napolissa avattiin vuonna 1830 ensimmäinen pizzeria Antica Pizzeria Port'Alba, joka on muuten vieläkin toiminnassa osoitteessa Via Port’Alba 18. Vaikka Napolissa olen käynyt tuo maailman ensimmäinen pizzaravintola on vielä käymättä. Ehkä jonain päivän voin kirjoittaa tänne "Pizzalla Napolissa"...



Gabriel 1763 on pieni ravintola, joten kannattanee tehdä pöytävaraus jos pääkaupungista lähtee illalla ajelemaan Porvooseen saakka syömään. Meillä ei ollut varausta mutta onneksi mahduimme ruokailemaan. Jos vielä haluat ikkunapöydän niin pöytävaraus on ehdoton. Ikkunapöytiä ei ole kuin kaksi. Pariskuntia, lapsiperheitä ja jopa yksinäisiä ihmisiä ruokailemassa. Mukavan mutkaton tunnelma ja ystävällinen palvelu. Suosittelen lämmöllä!


Pizzojen sulattelulenkki jokirannassa oli ihan paikallaan ennen autoilua takaisin pääkaupunkiseudulle. Porvoo tuntui todella idyllisen hiljaiselta vaikka perjantai ilta olikin. Ehkä olivat ihmiset kesämökeillään lomanvietossa tai vielä sisällä ravintolatiloissa. Toki muutamia turisteja näkyi kävelemässä ja katselemassa suomalaista kesäillan viettoa. Porvoossa turisteja on kyllä sekä kesällä että talvella ja onhan se äärimmäisen kaunis pikkukaupunki.


Me kävimme vielä nauttimassa iltakaffet jokirannan terassikahvilassa, jonne myös koirat olivat tervetulleita. Minnien mielestä tarjoilu terassilla ei sujunut riittävän vauhdikkaasti koska se haukotteli pitkästyneesti useampaan kerrokseen. Tai ehkä sitä vain otti päähän ettei kahvittelijoita herunut sille mitään makupaloja.


En ehtinyt tälläkään reissulla niin ihaniin Porvoon sisustusliikkeisiin mutta tulee taas sitten uusi syy matkustaa Porvooseen vielä kuluvan kesän aikana.



4 kommenttia:

  1. Oh hoh minkä näköisiä kaloripommeja , mutta varmasti hyvää...hauskat nimet

    VastaaPoista
  2. Ehdottomastihan tänne kannattaa tulla Pizzalle, Porvoosta löytyy maan parhaat pizzat. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia K! Kotikaupunki tarjoaa äärimmäisen hyviä ja maukkaita pizzoja. Muutenkin pidän Porvoosta kesällä erityisen paljon mutta edellinen vierailuni oli helmikuun lopussa ja on kaupunki myös talvella kaunis. Helmikuusta tein kaksi postaustakin tänne ja silloin todella haikailin tätä pizzeriaan mutta vatsa ei vain enää kahvilaövereiden jälkeen vetänyt.
      Mukavaa alkavaa viikkoa :)

      Poista

Template designed by Rainy Day