heinäkuuta 05, 2015

Kesän ensimmäinen mansikkakakku

Yksi kesän ehdoton kohokohta oli tänään kun vihdoin päästiin nauttimaan tämän suven ensimmäistä itse tehtyä mansikkakakkua :) Tein kakkupohjat jo eilen illalla valmiiksi ja tänään sitten aamusella kakun huolellinen kostuttaminen ja koristelu. Käytiin kostutukseen appelsiini- ja sitruunamehua. Tänään vietettiin äitini syntymäpäiviä ja päivänsankarin toiveesta kakussa toivottiin olevan sekä mansikkaa että banaania täytteenä muuten leipuri saisi vapaat kädet koristeluun ja muuhun. 


Mietin pitkään mitä muuta kuin banaania laitan kakun sisälle koska usein perinteisesti kermalla täytetyt kakut ovat kuumana kesäpäivänä vähän raskaita nautittavaksi. Eilen nauttiessani aamiaista keksin, että kakkulevyjen väliin täytetään Valion Viilis mansikkaviiliä. Nautin kesällä usein aamuisin yhden mansikkaviilin myslin kera ja se on älyttömän hyvää. Mansikkaviilin maku on vain aavistuksen hapan mutta silti makoinen. Muutenkaan viili ei ole koostumukseltaan verrattavissa normaaliin venyvään viiliin, jota tuskin edes miettisin kakun täytteeksi :)


Olin päättänyt, että kakun koristeluun tulee myös aitoja ruusunterälehtiä mutta aamuisella koiralenkillä jouduin ikäväkseni toteamaan, että viime päivien helteet olivat ruskistaneet lähiseudun kurtturuusujen kukat ihan piloille. En myöskään löytänyt enää valkoisia juhannusruusuja mistään joten jouduin inspiroimaan koristeet omalta parvekkeelta. Pikku orvokit päätyivät lopulta kakun päälle ja kermavaahtoa vielä pursotettiin reunoille maltillisesti. 


Jälleen kerran pääsin taiteilemaan kakun kanssa portaat kolmannesta kerroksesta alakertaan sekä automatkan vanhempien luokse kakkuni kera. Pakko häpeillen myöntämään etten ole saanut siis vieläkään hankkinut sitä kannellista kakkukupua. Yllättävän kivuttomasti kakku säilyi ehjänä ihan perille saakka saamatta kolhuja eikä edes kermavaahtoa lähtenyt helteessä sulamaan.


Syntymäpäiväsankarin sekä muidenkin mielestä kakku oli kuulemma "ihan älyttömän hyvää". Erityisesti kakun täytettä kehuttiin raikkaalta maistuvaksi. Kerroin sitten, että kakku sisältää viiliä...
Mansikoita jäi vähän yli ja nyt olen napsinut niitä parveketuolissa istuen. Kahlasin läpi Hesarin oikein kunnolla ja kasan sisustuslehtiä. Kyllä lomalla olo on mukavaa. Ei kiirettä mihinkään vaan leppoisaa oleilua ja mansikoita MUMS!


2 kommenttia:

  1. Nokkela täyte! Viili todella on raikas maultaan, mutta en itse olisi keksinyt käyttää sitä täytteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin yllättäväni ainakin sinut :) Kokeile joskus mutta siis muista kuin tästä Viilis mansikkaviilistä en tiedä sopiiko ylipäätänsä kakkuun.

      Poista

Template designed by Rainy Day