toukokuuta 29, 2015

Makumatkalla lahden takana

Virolainen Eesti Maitsed -ohjelma on valinnut jo seitsemän kertaa peräkkäin maan parhaat ravintolat. Vuodesta 2008 on Hotel Telegraafin yhteydessä toimiva ravintola Tchaikovsky aina ollut top viiden joukossa. Vuoden 2015 äänestys on vielä kesken joten oli oivallinen tilaisuus Tallinnaan suuntautuneen päiväreissun yhteydessä maistaa ravintolan ruokatarjontaa. Olen istunut parikin kertaa lasillisella Tchaikovskyn viehättävällä kesäterassilla mutta makunautintoja en ole täällä vielä päässyt kokemaan. Nyt oli aika testata tämä paikka myös ruuan suhteen!



Hotel Telegraaf sijaitsee Tallinnan vanhassakaupungissa osoitteessa Vene 9 vuonna 1878 valmistuneessa historiallisessa rakennuksessa. Onneksi Tallinnan vanhakaupunki on jo vuodesta 1997 kuulunut Unescon maailmanperintökohteisiin koska se on äärettömän kaunis kokonaisuus. Hotel Telegraafin yhteydessä oleva uudisrakennus on vuodelta 2005 ja mielestäni se sulautuu melko hyvin vanhojen rakennusten keskelle. Hotelli tarjoaa viiden tähden luxusta majoittumiseen Tallinnassa ja ystävällisen sekä ammattitaitoisen palvelun.  Hotelli yhteydessä on oma Elemis-spa. Hotelli sijaitsee vajaa sadan metrin päässä Raatihuoneen aukiosta.

Kuva on lainattu Hotel Telegrafin omilta nettisivuilta.

Päätimme istua terassilla koska päivä oli aurinkoinen tosin aavistuksen tuulinen. Äärimmäisen hyvää englantia puhuva henkilökunta suostui jopa siirtämään pöytäämme muutamilla metreillä, jotta lämmittävät auringonsäteet osuivat pöytäämme joten emme tarvinneet ravintolan terassihuopia. Yhdellä terassiseurueella oli myös pieni koira mukana joten ainakin hyvin käyttäytyvät sylikoirat ovat tervetulleita tälle terassille.


Ravintola Tchaikovskyn keittiö on fuusio ranskalaisesta ja venäläisestä keittiöstä. Ravintolan omilla nettisivuilla keittiön filosofia on kiteytettynä seuraavasti. "Intohimonamme on tarjota vanhojen unhoon jääneiden mestareiden reseptien mukaisesti valmistettua ruokaa lisättynä omilla kokemuksillamme ja näkemyksillämme. Ravintola Tchaikovsky esittää venäläisen keittiön sinfonian." 

Päätin itse valita alkuruuaksi tämän kevään ensimmäiset parsani. Annokseni koostui valkoisesta parsasta Hollandaise-kastikkeen kera, mukana kesäisiä uusia perunoita, kinkkua ja hakattua kananmunaa.


Seuralaiseni tilasi Heirloom tomaatteja vuohenjuuston, mansikoiden ja granaattiomenan kera. Molemmat alkupalat olivat suussa sulavia, tuoreista raaka-aineista tehtyjä ja kauniisti tarjottuja. Saimme tummaa siemenillä ja rusinoilla maustettua leipää sekä patonkia jännän makuisen levitteen kanssa. Unohdin kysyä mistä levite koostui mutta hyvää se oli.

 


Pääruuaksi seuralaiseni valitsi grillatun makrillin kauden vihannesten kera. Itsekin mietin tämän annoksen tilaamista ja taas jälleen kerran meinasi iske annoskateus ennen kuin olin upottanut haarukan omaan annokseeni.


Itse valitsin paistettua ankanrintaa riisin ja vihannesten kera enkä kyllä yhtään katunut valintaani. Lihan on todella mureaa ja suussa sulavaa. Annostemme perusteella keittiömestari oli onnistunut kyllä luomaan todella toimivia makuelämyksiä ja yhdistelemään raaka-aineita hyvin keskenään. Ruokalistalla olisi ollut sekä blinejä että pelmenejä, joita olisi mukava kokeilla hieman kylmempään vuodenaikaan. Päätimme jättää jälkiruuan väliin tällä kertaa. Listalla olisi ollut raparperimoussea ja mansikkasorbettia sekä Pavlovaa - nams!


Kuva on Ravintola Tchaikovskyn omilta nettisivuilta.

Käydessämme puuteroimassa nenäämme kävelimme Tschaikovskyn ravintolasalin sekä hotellin vastaanottoaulan lävitse. Ravintolassa oli jännä sisustus ja paljon kultaa seinillä. Joutseniksi taitellut lautasliinat olivat kyllä melkoinen taidonnäyte - tuskin itse saisin aikaan tuollaista :) Ravintolaan kehotetaan varaamaan pöytä aina ennakkoon. Koko ravintolatilan lasisen katon läpi näkyi sininen taivas ja taivaalla lentävät oikeat linnut.  

Pakko kertoa, että kun olimme istuneet terassin puolella ihmettelimme miten liikkumatta kyyhkyset pystyvätkään istumaan vai olivatko ne peräti nukkumassa seinän suojassa? Tiedusteltuamme asiaa ihmetellen tarjoilijaltamme hän valisti meitä, että kyyhkyset olivatkin patsaista. Täytyy sanoa, että hyvin toteutettuja patsaista....



Vaikka kyseessä on luxus hotellin yhteydessä toimiva ravintola selvisin alku- ja pääruuasta sekä lasillisesta viiniä 46 euron hinnalla. Mielestäni tämän tasoisen ruuan osalta ihan kohtuullinen hinta. Tchaikovskyn sivuilla on myös kiinnostava Tchaikovskyn erikoismenu 55€ sisältäen neljä ruokalajia. Listalla myös kuuden ruokalajin maistelumenu 75€/henkilö, joka valmistetaan koko pöytäseurueelle.







Keväinen Tallinna tarjosi hyvän ruuan lisäksi mahdollisuuden kierrellä vähän kaupoissa ja Marjon matkaan lähti käsilaukku, jota olin katsellut jo maaliskuun Tallinna viikonlopun aikana. Muuten ihmisten pukeutuminen vaihteli melkoisesti. Turistit tuntuivat kävelevän flipflopeissa ja shortseissa kun paikallisilla näki päällä vielä villakangastakkeja ja jopa talvisaappaita. Kesän tulo kaupoissa kyllä näkyi ja rantaelämän alkaminen jos on uskomista runsaaseen bikinitarjontaan. Värikkyyttä, hapsuja ja etnisiä hieman hipahtavia vaikutteita sekä sitä merihenkisyyttä. Ja pakko tunnustaa, että myöhemmin päivän kuluessa syötiin vielä ne Pavlovat :)

PS. Hotelli Telegraafissa on yöpynyt melkoinen joukko "hall of fame" korkea-arvoisia vieraita ihan rocktähdistä ministereihin ja prinsessoihin.

2 kommenttia:

  1. Täytyypä kokeilla. Monesti mennyt tuon aurinkoisen terassin ohi...Sama shampanjapullokuva minullakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti Sari kokeilemisen arvoinen paikka. Itse siis söin täällä ensimmäistä kertaa enkä varmaan viimeistä. Taitaa itselläni myös olla kuva shampanjapulloista joltain toiseltakin reissulta... Ovat niin houkuttelevasti heti siinä sisäänkäynnin vieressä... :D

      Poista

Template designed by Rainy Day