maaliskuuta 26, 2015

Window shopping in Tallinn

Tallinnan vaatekaupat pursusivat mitä ihanampia kevätvaatteita mutta kylmästä säästä kärsivä bloggailijalle käveli untuvatakissa ja pitkissä talvisaappaissa lähes koko viime viikonlopun. Perjantai iltana laitoin illaksi jalkaa Bläkista syksyllä ostetut aivan superihanat mustat nilkkurit. Pakko todeta näin jälkikäteen, että tein täysin virhevalinnan kengiksi vanhaan kaupunkiin. Mukulakivikaduilla sai todella katsoa tarkkaan mihin astui etteivät nilkat nuljahtaneet matkalla syömään. Olen varmaan täällä jo maininnutkin, että Barcelonassa muinoin mursin vasemman nilkkani Ramblaksella kiilakorkokengissä ihan pelkän nyrjähdyksen seurauksena.... Sitä paitsi minulla oli myös kylmä joten siirryin taas sitten pitkävartisiin lämpimiin talvisaappaisiin ja unohdin korot hetkeksi :)
Pakko on myös todeta, että edes tallinnalaiset naiset eivät enää käytä niin paljon korkeita korkoja kuin aiemmin tai sitten en vain törmännyt heihin itse.

Uskokaa tai älkää niin tältä reissulta en ostanut yhtään paria kenkiä, käsilaukkua tai vaatteita. Oli mukava vain kierrellä ja katsella kaikkea kevätuutta. Pakko myöntää, että moni asia jäi polttelemaan mieleen joten eiköhän tässä vielä keväämmällä tule toinen reissu tehtyä lahden toiselle puolelle. Jotain näkemiäni tuotteita on toki mahdollista ostaa myös Suomesta mutta onhan päiväreissu aina kiva tehdä shoppailun lisäksi ja syödä vaikka hyvin samalla.

Mustavalkoisuus oli näyttävästi esillä monissa liikkeissä. Bikers nahkatakkeja näkyi paljon ja tässä kiva kevyesti topattu versio Mohitossa. Näin myös muistaakseni Zarassa todella ihanan konjakin värisen lyhyen nahkatakin. Minulla oli itselläni mukana musta nahkatakki iltarientoihin ja sen olen ostanut jo muutamia vuosia sitten muistaakseni Lindexiltä. Aika jännä kellohelmainen mustavalkoinen sydämillä varustettu hame. Näin myös jossain liikkeessä leveähelmaisen nahkahameen.



Zaran mustavalkoisuutta ja hurmaava reikäpitsinen tunika/pusero. Monissa kaupoissa näkyi paljon erilaisia pitsejä ja brodeerauksia puseroissa ja hameissa yhdistettynä tavalliseen läpikuultavaan kankaaseen. Kauniita ja näyttävät hyvältä ruskettunutta ihoa vasten! Voi kun kesä olisi jo täällä....voisi myös sujauttaa jalkaansa sandaalit ja kuljeskella punaiset varpaankynnet vilkkuen.


Kurt Geigerin jännät Ennis sandaalit - etnisyyttä uudella tavalla. Oranssit yksityiskohdat ovat näissä myös se juttu, samoin nuo nyöreissä roikkuvat helmet. Erilaiset!


Kaubamajan mustavalkoisuutta ja kevyttoppiksia - näillä ei kyllä viikonloppuna olisi pärjännyt. Tietyt mustavalkoiset kuviot alkavat kyllä vilistämään ainakin minun silmissäni ihan vimmatusti. Katsoessani tuota muuten hauskaa pitkää hametta tai siis erityisesti sen helmaa niin kyllä vilistää :D Pitkä hameet ovat kyllä muuten kesällä erittäin toimivia sekä töissä että vapaa-aikana.


Lisää Kurt Geigeria - taustalla Mina ballerinat ja edessä Evelyn avokkaat. Mustavalkoisuus yhdistettynä oranssiin oli aika toimiva yhdistelmä vai mitä.... Avokkaita en voisi ajatella itselleni koska tämä malli missä kanta- ja kärkiosa ovat ikään kuin erillisiä näyttää numerossa 40-41 siltä, että kenkä olisi vieläkin suurempi kuin mitä on. 


Näkyihän niitä kevään 2015 hapsujakin Tallinnassa. Suhtaudun vähän empien tähän hippi/boheemi/boho hapsutukseen ainakin vielä. Stockan muotinäytöksessä yleisössä istuneella Teri Niitillä oli yllään pusakka, jossa oli hihoissa hapsut joten kuuminta hottiahan ne ovat. Silmiini ei osunut window shopping kierroksellani yhtään hametta hapsuilla tai sitten en osannut niitä etsiä. Laukuissa niitä näkyi useassakin paikassa samoin kengissä. Monissa lehdissä hameita on kyllä vilahdellut ja myös mokkanahkaisina. Jotenkin hapsuista tulee vain sellainen inkkari fiilis...tähänkin täytyy ehkä tottua...
'

Näille Zaran leopardinilkkureille menetin kyllä sydämeni ihan totaalisesti. Silittelin niiden pehmeää pintaa mutta ainakaan vielä eivät lähteneet siis Marjon matkaan. Täytyy käydä tarkistamassa olisiko meillä näitä Aleksin Zarassa. Olen huomannut, että valikoimat Helsingin ja Tallinnan liikkeiden välillä eivät ole ihan samoja.



Nuden, puuterin ja beigen sävyjä näkyi myös ja ihana konjakin ruskea laukku. Hauskat lepakkohihat neulepuserossa ja lyhyt vajaamittaiset housut oli hyvä yhdistelmä. Alan siis tottua vähitellen lyhyisiin lahkeisiin :) 



Voimakasta keltaista Ivo Nikkolan liikkeessä yhdistettynä sähkönsiniseen. Ivo Nikkolan liikkeessä oli muutenkin paljon voimakkaita värejä ja niistähän minä pidän.  


Lisää keltaista käsilaukkutaivaasta River Island. Ja hapsujakin mukana. 


Rakastan kesän keltaista ja myös Mohito tarjosi sitä runsaasti. Näytti hyvältä yhdistettynä farkkuun. Keltaiset housut kesällä voisivat olla hyvä hankinta....hmmm....


Vähän juhlavammat sandaletit River Island ja todellinen iltalaukkujen kuningatar vanhan kaupungin kujilta. Iltalaukkujen ongelma on vain se, että niihin ei juuri mahdu mitään. Uudet älypuhelimet ovat jo niin suuria, että täyttävät koko juhlalaukun... Ja ilman puhelintahan ihminen on kuin alasti :)



Ranskalainen Promod piipahti pikaisesti Suomessa ja lopetti sitten yhtäkkiä. Sääli - hyviä käyttövaatteita edullisesti. Kävin Sellon liikkeen lopetusmyynnissä ja hamstrasin sieltä hyviä paitoja useita malleja.


Zaran hennon vaaleanpunainen pitsipaita ja vaaleansinisiä unelma käsilaukkuja.




Myös Kaubamajan käsilaukkuvalikoima oli kattava. Löytyi värejä ja myös melko hinnakkaita merkkejä niitä haluaville. Minua nauratti mallinukkejen lilat peruukit, josta tuli mieleen oma pinkki ihan samanlainen naamiaisperuukkini, jonka ostin Kasvihuoneilmiöstä viime kesänä.


Nämä sähkösiniset Zaran nilkkurit veivät sydämeni ihan totaalisesti. Olen ainakin kahdelta aiemmalta Tallinnan reissulta ostanut sähkönsiniset kengät joten taidan olla koukuttunut väriin. Riikasta lähti pari vuotta sitten mukaan myös samanvärinen käsilaukku. Toimii juuri asutuksessa ja pienenä väripintana.



Mangon kevät muotia ja fuksianpunaista.


Ja olihan niitä kukkakuosejakin esillä. Olen itse miettinyt kukkapusakkaa kesäksi....


Suomessa Stockmann taitaa myydä Marc Cain tuotteita. Hauskasti somistetut ikkunat - harmi, että koirakuvilla varustettu ikkunakuvani ei onnistunut. Vaatteet ehkä turhan klassisia omaan makuuni.




Max Maran liike on lähellä oopperatalo. Kuvan auringonpaisteesta ja sinisestä taivaasta voisi ajatella, että ulkona oli lämmin kevät sää mutta todella kova tuuli sai muutaman pakkasasteen tuntumaan paljon kylmemmältä. Hrrrr.....



Italialainen Luisa Spagnolin liikkeen kevät tyyliä vanhassa kaupungissa. Jännää, että tämä sama nainen on vaatebrändin lisäksi tuonut markkinoille myös maailmankuulut Baci-suklaat. Ostan "Suukkoja" aina Italiaista tuliaisiksi. Jokaiseen suklaasuukkoon on nimittäin kääritty sisälle pieni elämänviisaus sekä italiaksi että englanniksi. Söpöä!



Tässä pieni kooste Tallinnan kevätvalikoimista :) 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Template designed by Rainy Day