maaliskuuta 12, 2015

Purkkeja, purnukoita, tuubeja - kauneuden tähden

Sain ehdotuksen tehdä bloggauksen siitä minkälaisia ihonhoitotuotteita, puhdistusaineita, meikkejä käytän. Tuntui mielenkiintoiselta kirjoittamisen aiheelta ja huomasin etten ole koskaan blogihistoriani aikana puuttunut tähän aiheeseen. Nyt oli aika siis avata kylpyhuoneen peilikaapin ovi ja kurkistaa sisälle. Onneksi näytti vuodenvaihteen siivouksen jäljiltä todella perusteellisen siistiltä. Laitoin pois monia jo vanhentuneita voiteita sekä loppuun puristettuja tuubeja raivaten samalla tilaa hyllyille. Aamulla kiireessä on helpompaa myös ottaa tuotteita kun kaappi ei pursuile kaikkea turhaa sälää ja ennen kaikkea sellaista, jota ei päivittäin käytetä. 


Ihoni kanssa minulla ei koskaan ole ollut suurempia ongelmia. Selvisin aikoinaan murrosiästäkin ilman merkittäviä ihon epäpuhtauksia. Kävin pari vuotta sitten Silhuette Span Visia ihoanalyysissa. Sain työntää pääni sisälle koneeseen, jonka kamera tallensi sitten muutamassa minuutissa ihoni kunnon kuvaushetkellä. Kone tulosti hetkessä analyysiraportin, jossa oli kahdeksan erilaista kuvaa kasvoista. "Prosenttipisteet kuvien alapuolella kuvaavat sijoitustasi suhteessa muihin, joilla on sama ikä, sukupuoli ja ihotyyppi. Mitä korkeammat pisteet sitä parempi." tiesi raportti kertoa. 

Minulla ei siis ole ongelmia ryppyjen, suurentuneiden ihohuokosten, punoituksen tai ihon pinnan kanssa. Sen sijaan UV-läikkiä ja läikkiä ihostani löytyi. Läikkiä voidaan tarvittaessa poistaa laserhoidolla mutta itse ole pärjännyt sillä, että peitän läikät kun auringonvalo saa ne tulemaan taas esille. Olin huojentunut ihoanalyysista ja mietin, että perimän lisäksi olen varmaan myös hoitanut ihoani riittävän huolellisesti. Auringonsuojatuotteita olisin kasvojen osalta voinut ehkä käyttää enemmänkin välttääkseni tuo ikävät läikät mutta osittain myös meidän naisten hormonitoiminta vaikuttaa niiden esiin puskemiseen...


Ihonhoitotuotteista olen suosinut lähes pelkästään Lancômen tuotteita. En koskaan ole niin väsynyt etten puhdistaisi meikkejäni kunnolla pois kasvoistani ja muistaisi laittaisi silmänympärysvoidetta. Aloitin silmäympärysvoiteen käytön jo alle kaksikymppisenä. Tällä hetkellä käytössä on Visionnaire silmänympärysseerumi, joka häivyttää hyvin myös mustia silmänalusia. Pidän siitä, että seerumi on pakattu tuubiin eikä sitä tule vahingossakaan otettua liikaa. Ostin tuotteen viime kesänä Tallinnan reissulta ja sitä riittää vieläkin. 

Seerumin lisäksi levitän myös Priordialea silmänympärysvoidetta silmänympärysiholle. Olen vaihdellut silmänympärysvoidetta ja arvostan hyviä kosmetiikkamyyjiä mm. Stockmannin Lancômen pisteessä, jotka rohkeasti ehdottavat ja kehottavat kokeilemaan uusia markkinoille tulleita tuotteita. Kun ostan aina kerralla isomman satsin tulee mukana kiva Lancômen yllätyspussukka ja pääsen tutustumaan muihin tuotteisiin kätevissä pikku pakkauksissa, jotka voi ottaa vaikka matkalle mukaan.

Olen ihan hurahtanut Lancômen Advanced Génifique -tiivisteeseen. Tämä ihon nuorekkuutta aktivoida tuote on myös riittoisaa ja kun sitä hieroo ihoonsa näyttää se todella heleältä. Tiivisteen päälle levitän vielä Génifique Créme hoitovoidetta. Kun väsymys sekä ulkoiset ärsykkeet stressaavat ihoani ja sitä kiristää levitän kasvoille Hydra Zen Neucocalm kosteusvoidetta. Hydra Zenin kasvisuutteet rauhoittavat hyvin ja jos iho punottaa ne poistavat myös punotuksen.


Matkoilla käytän meikinpuhdistusliinoja esim. Lumenen Sentive Touch liinat ovat äärimmäisen hyviä. Kotioloissa käytän ihonpuhdistukseen Lancôme Galatéis Douceur meikinpoistoemulsiota, joka poistaa tuhdinkin meikin tosi hyvin. Silmämeikinpoistoon käytin vuosia Lancôme Bi-Facilia kunnes luomeni jotenkin oudosti herkistyivät sille ja alkoivat punottaa. Nyt on siirtynyt käyttämään Lumenen Sensitive Touch silmämeikin poistoainetta. Käytin välillä myös Cliniquen herkille silmille tarkoitettua ja öljytöntä Rinse Off Eye Make Up Solvent silmämeikinpoistoainetta. Olin siihen myös erittäin tyytyväinen. Olen käyttänyt viime aikoina vuorotellen Lancôme Tonique Douceur  ja Lumenen Sensitive Touch kasvovesiä ja molemmat toimivat ihollani.


Vartalohoitoon olen käyttänyt Nutrix Royal Bodya koska ihoni hilseilee helposti pakkasen ja talvi-ilman takia. Usein olen ostanut näitä isoja 400ml pulloja Stockmannin Hulluilta Päiviltä jos niitä on ollut siellä tarjouksessa. Olen kokeillut vartalonhoitoon myös jonkun yllätyspussukan mukana tullutta Baume Confort Accord 3 Roses, joka tuoksuu ihan taivaalliselta mutta se ei ihan riitä ravitsemaan kuivaa ihoani siten ettei se hilseilisi.


Parasta käsivoidetta on mielestäni Orlyn Rich Renewal Peace, joka ravitsee hyvin kuivia käsiäni. Voiteessa on hentoinen ihana vanilja ja valkoisen teen tuoksu. Huulirasvana on ollut viime aikoina Himalaya Herbals Lip Balm, jossa on mukana myös aurinkosuoja. Huuleni rohtuvat aina talvella, joten laitan aina niihin yöksikin huulirasvaa. Olen aiemmin saanut lentoemäntä serkultani tätä huulirasvaa hänen reissuiltaan mutta nykyään Himalaya Herbals tuotteita saa myös Suomesta. Aiemmin myös Lumenella oli hyvä huulirasva mutta sitä ei mielestäni ole enää markkinoilla. 

Kasvoihin käytän 1-2 kertaa vuodessa kuuriluonteisesti Lumenen Bright Now Vitamin C kauneuspisaroita. Näitä lakkaa sisältäviä kapseleita käytetään 28 päivää peräkkäin ja pakko myöntää, että saavat kyllä ihon säteilemään. 

Käytin pitkään meikkivoiteena Lancôme Teint Miracle ja olin siihen hyvin tyytyväinen. Onko kukaan teistä jo kokeillut Lancômen uutta Miracle Cushion meikkivoidetta? Onko teillä siitä minkälaisia käyttökokemuksia? Olen itse miettinyt siirtymistä siihen. Stockalla taisi olla voiteesta joku tarjouskin juuri nyt. Vähän minua vain mietityttää sen pakkaustapa ja miten se levittyy? Nyt olen pari viimeistä kuukautta käyttänyt Lumenen Longwear Blur meikkivoidetta ja ollut siihenkin kyllä erittäin tyytyväinen. Sävynä olen käyttänyt Hunajapilveä - rakastan Lumenen hauskoja tuotenimiä värisävyille ja ne hymyilyttävät aina :)

Tällä hetkellä on puuterina Dior Diorskin ja olen siihen tyytyväinen. Sitä ennen käytin pitkään Lancôme Poudre Majeuria. Käytän aina vain irtopuutereita. Poskipuna on tällä hetkellä Loreal le blush sävy Rosewood - toimii. Uutena huulipunana on testauksessa nyt MAC Cosmetics Retro Matte Lipstick, jonka sain viime viikolla Stockmannin bloggaajatilaisuudesta. Kaikki muut tässä bloggauksessa käytetyt tuotteet ovat ihan itse ostettuja :) Tuntuu ettei MACin puna ainakaan vielä kuivata liikaa huuliani mutta testailu jatkuu vielä. Sävy intensiivisen punainen ♥


Ilman YSL:n valokynää en voisi elää eli siihen olen koukuttunut! Jos Inochin Kaisu ei ole värjännyt kulmiani niin sitten sipaisen niihin Lancômen mustaa kulmakynää. Lumenen kynsilakoista pidän paljon mutta koska kynteni käyn laitattamassa aina manikyristillä tulee näitä lakkoja lähinnä sipaistua varpaankynsiin. Hauskoja sävyjä ja myös nämä lakat on saatu blogitilaisuudesta! Luomivärejä tulee käytettyä lähinnä juhlatilaisuuksissa. Kaikki luomiväripalettini ovat niin sottaisen näköisiä, että löysin tähän kuvaan vain yhden Lancomen yllätyspussukan vielä lähes käyttämättömän kivan matkapakkauksen. Muita hyviä väriyhdistelmiä ei kehtaa kuvata ja laittaa tänne....


Lopuksi on vielä pakko mainita, että on ihastunut tähän Rituals suihkuvaahtoon. Sain ensikosketuksen tähän hollantilaiseen aivan taivaalliseen suihkuvaahtoon kun ystäväni toi sitä minulle tuliaisena Amsterdamin reissultaan. Koska Ritualsin ihania tuotteita ei vieläkään saa Suomesta hamstraan niitä aina Tallinnasta :) Erityisesti tämä Mandarin&Mint on suosikkini.


Toivottavasti postausta pyytänyt lukijani sai jonkinlaisen käsityksen ihonhoidostani ja käyttämistäni tuotteista. Ihonhoidosta en tingi ja haluaisin käydä useammin erilaisissa hemmotteluhoidoissa kauneussalongeissa. Olenkin blogissa aiemmin kertonut DaySpa kokemuksistani ja varsinkin Comfort Zonen hoitolatuotteet ovat suosikkejani. Meikkejäkin tuli tässä vähän sivuttua. Sitä uutta meikkivoidetta tässä juuri mietin ja pähkäilen eli vinkkejänne kaivataan...
'
Mukavaa torstai iltaa kaikille!  

6 kommenttia:

  1. Luen mieleläni aina muiden kosmetiikkavinkkejä.

    Lancomen hoitotuotteita en ole tainnut koskaan käyttää, merkin värikosmetiikkaan en ole jostain syystä koskaan mieltynyt.

    Paras silmänympärysvoide on Vichyn Liftactiv 10-seerumi, joka toimii helposti turpoaviin luomiini hyvin. Lisäbonuksena sen ripsiä vahvistava vaikutus. Paras puuteri on ollut Kikon valkoinen irtopuuteri, joka ei muuta meikkivoiteen sävyä ja sitoo meikin kauniisti paikoilleen. Sitä rohmuan Pariisista. Nyt puhdistan Japanista ostamallani loistotuotteella. Voidetta tarvitsee vain vähän ja se vaahdotetaan kosteissa käsissä. VIimeistelen vielä blogissakin esittelmälläni Pcshitt Magique-entsyymikuorintavaahdolla. Näihin puhdistustuotteisiin olen ihan koukussa!

    Meikkivoiteena on nyt Lumenen blur, joka on melko hyvä, mutta taidan tarvita vielä mattaisempaa helposti rasvoittuvalle iholleni. Tosin kesäksi taidan siirtyä taas BB//CC-voiteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos omista vinkeistäsi. Myös itse luen mielelläni muiden vinkkejä vaikka itse en näistä jutuista tänne ainakaan vielä ole kirjoittanut juuri mitään :)

      Kävin kurkkimassa Kikon sivuilta tuota puuteria eli käytätkö siis Invisible Poudre tuotetta? Hinta näytti todella edulliselta vai katsoinkohan väärin? Apteekkikosmetiikka on minulle vierasalue mutta tuota Vichyn Liftactiv 10-seerumi voisi kyllä kokeilla.

      Olen itse käyttänyt kesäisin myös mineraalimeikkejä. Käytin Youngbloomin mineraalimeikkiä pitkään mutta huomasin, että kuivatti ihoani joten siirryin taas sitten kevyempiin ei niin peittäviin meikkivoiteisiin kesäksi.

      Poista
    2. Korjataan nyt tuo typo tuolta eli Younbloodin mineraalimeikki :)

      Poista
  2. Hei, olen käyttänyt tuota uutta lancomen meikkivoidetta yli kuukauden ja se on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisu! Kävin taas tänään hipelöimässä ja testailemassa tuotetta joten taitaa mennä ostoon ihan kohta....

      Poista
  3. Ai vitsi että oli taas hauskaa luettavaa. :) Sain ystävältäni Lancomen kasvovoiteen (joku hydra zen tms.) ja olisiko ollut Clarinsin joku seerumi. Käyteltyäni nyt pari viikkoa voin täysin rehellisesti sanoa, että kyllä ovat hulluja ne jotka näistä purkeista maltaita maksavat ja vielä tosissaan kuvittelevat niiden tekevän jotain kasvojen iholle. :) :) :) Ei millään pahalla mutta hei oikeasti....:D :D :D Jatkan edullisella (Urtekram) luonnonkosmetiikan linjalla, kiitos. Ovat sikahalpoja ja tekevät _täsmälleen_ saman kuin nämä "maailman parhaat koska ovat sikakalliita"-voiteet. Anteeksi jos nyt taas joku tästäkin (tietenkin, hohhoijaa) veti herneen nenäänsä.

    VastaaPoista

Template designed by Rainy Day