maaliskuuta 17, 2015

Kupu ja kypärä

Olen jahdannut tietyn kokoista lasikupua sisustukseeni jo pitkään. Huutonetissä oli alkuvuodesta hyvä yksilö mutta kun katsoin mittoja tarkemmin lasikupu oli peräti 40cm korkea ja 20cm suuri halkaisijaltaan. Ehkä siis vähän turhan kookas siihen tarkoitukseen mihin itse sitä ajattelin olohuoneessani. Hyvin näytti kuitenkin menneen kaupaksi 31 eurolla. Ja joku sai kyllä komean lasikuvun sisustukseensa. Kirppareilla oli aikoinaan myös paljon pöytäkelloja kuvulla mutta niihinkään en ole enää törmännyt aikoihin. 

Ystäväni Lappeenrannasta oli vierailulla täällä pääkaupunkiseudulla viikonloppuna ja meillä oli tarkoitus mennä perjantai iltana leffaan. Mutta koska emme löytäneet mitään kiinnostavaa elokuvaa päädyimme kiertelemään ensin Kampissa ja sen jälkeen Sellossa. Juuri silloin kun vähiten odotat löytäväsi jotain mitä etsit sellainen osuu silmiisi. Poikkesimme pikaisesti Hemtexille ja siellä oli juuri sopiva lasikupu alustalla minulle. Kannatti siis skipata Fifty Shades of Grey kun löysi lasikuvun :) Tuotti ensin hieman vaikeuksia vain valita sellainen yksilö, jossa ei olisi ollut yhtään kuplaa mutta lopulta onnistui. Nyt minulla sitten on oma lasikupu olohuoneen pöydällä


Lasikupuun pääsi nyt turkoosi buddhan pää, jonka olen joskus hankkinut Indiskasta. Sain ystävältäni Minnalta tuliaisiksi ihanan keväisiä helmililjoja tai oikeastaan itse kutsun niitä aina isoäidin opettamana helmihyasinteiksi. Todella kauniita ja täytyy aina vain muistaa nostaa ne parvekkeelle yöksi jotta saan ne kestämään vähän pidemmän ajan. Tulppaanit muuten säilyvät maljakossa todella pitkään. Onkohan tulppaaneja jotenkin jalostettu kestämään enemmän koska aiemmin minusta ne nuupahtivat melko nopeasti ja nyt tuntuu, että tulppaanit ikään kuin muumioituvat?


Vielä en ole ostanut mitään muita kevätkukkaisia vaikka viikonloppuna Talvipuutarhassa ihailinkin kevätesikkoja useissa väreissä. Olen ajatellut laittaa pääsiäiskukatkin - narsissit tai Tête-à-Têtet - tässä ihan kohtapuoliin jo kuihtuneiden kanervien tilalle. Toivon, että tästä leppeästä talvesta selviäisivät myös ensimmäistä kertaa murattini, jotka yleensä ovat kuolleet lumen alla. Katsahdin myös viikonloppuna ikkunoita, jotka suorastaan huutavat pesua joten siihen puuhaan pitäisi joku päivä ryhtyä. Mutta ehkä ei ihan vielä....
'

Lasikupuun olen suunnitellut jo vaikka minkälaisia asetelmia mutta antaa nyt buddhan olla siellä vähän aikaa. Buddha tuo hyvää levollisuutta huoneeseen. 

Jos minä sain lasikuvun niin koirani Minnie sai sitten eilen päähänsä kaulurin, kypärän tai lampunvarjostimen kuten monet tätä kutsuvat. Olin jo viikonloppuna pannut merkille, että neiti hankaa tassullaan vasenta silmäänsä ja eilen aamulla se näytti todella oudolta. Ei suurempaa rähmimistä mutta alaluomi oli selkeästi turvonnut ja koira siristeli silmäänsä kummasti.
Eläinlääkäriin sitten illalla tarkistukseen ja selityskin löytyi. Silmässä on millin mittainen haava! 

Nyt ei tiedetä varmasti onko haava syntynyt vaikka jostain oksasta tai risusta kun koira rymisteli Rajasaaressa viikonloppuna. Toinen vaihtoehto on katupölyn mukana silmään kulkeutunut hiekanjyvänen, jota koiruus on yrittänyt "hoitaa" tassullaan sieltä pois ja samalla vähän kannuskynnellään sitä naarmuttanut.


Joka tapauksessa eläin raukan lisähoitotoimenpiteiden estämiseksi kaivoimme kellarista esille vanhan kunnon kaulurin. Ei varmaan mitenkään miellyttävää olla myllynkivi kaulassa mutta välttämätön pakkokeino ja auttaa silmää paranemaan nopeammin. Nyt sitten tiputellaan neljä kertaa päivässä silmätippoja ja laitetaan vielä alaluomen alle antibioottirasva. Tipat saimme mukaan eläinlääkäriasemalta mutta rasva piti noutaa apteekista. Minua nauratti apteekissa kun huomasin, että olen itse aikoinaan saanut silmälääkäriltä ihan samaa rasvaa silmääni :) Yhteiset on lääkkeet koiralla ja emännällään ainakin silmävaivoissa.




Toivotaan, että silmä paranee nopeasti sillä Minnie joutuu hoitoon loppuviikoksi ja olisi mukavaa hoitajan kannalta ettei joutuisi enää käyttämään tätä "lisäosaa" koiran kaulassa. Lääkkeiden laitto silmään menee ihan helposti ja potilas on yhteistyöhaluinen :) Tässä kuvassa muuten haukotellaan eikä huudeta apua tukalaan tilanteeseen. Ulkoilun ajaksi jätämme tämän tyylikkään muovikypärän kotiin ja onhan se päässä myös vähän hankala vaikka juoda.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos - hän on selkeästi jo tottunut tötteröönsä eikä esimerkiksi törmäile enää seiniin paitsi yöllä liikkuessaan. Alakerran täti varmaan tykkää taas kun toinen kolistelee pattereita heiluttaessaan turkkiaan järjestykseen :D

      Poista
  2. Voi Minnie-raukka. Pikaista paranemista.

    Meillä on parikin lasikupua. Toisen löysin Huutonetistä hakemalla pöytäkelloa. Huusinkin kamalan muovisen pöytäkellon, jossa oli kuitenkin hyvä lasinen kupu. Myyjä halusi välttämättä lähettää myös kellon, vaikka ilmoitin haluavan vain kuvun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minnie kiittää ja toipuu hyvää vauhtia. Vielä sitten kontrollikäynti ensi viikolla, että silmä varmasti kunnossa.

      Olen itse myös kerran kesäkirppiksellä ollut ostamassa pöytäkelloa tai siis kupua kun huomasin, että siinä olikin särö ja jäi siksi ostamatta. Myyjälle olisi ollut myös tärkeää, että olisin vienyt myös kellon... Kaikki eivät taida ymmärtää meidän "kupumaniaa" :D

      Poista

Template designed by Rainy Day