joulukuuta 20, 2014

Marmorikaulin ja muita joulujuttuja

Piparikakkutalkoot pidettiin siis itsenäisyyspäivänä "juhlallisissa merkeissä" perinteitä kunnioittaen.  Esille oli kaivettu kaapin kätköistä ikivanha marmorinen kaulin, joka on ihan must juttu minun leipomisessani. Oma kaulimeni on todella vanha ja muistaakseni olen saanut sen joskus lahjaksi mutta ilman marmorikaulinta ei leipomisestani tulisi kyllä yhtään mitään. Ensimmäisenä adventtina leivoimme veljeni tytön kanssa vanhempieni luona puukaulimella ensimmäiset piparkakut ja joulutortut ja tuntuipa se raskaalta ja perin oudolta marmorisen jälkeen. Marmorikaulimen etu on myös se, että se pystyy koko ajan viileänä ja taikinat eivät tartu kaulimeen kiinni. Marmorikaulinta käytettäessä et tarvitse jauhoja ollenkaan ja näin myös leipominen on siistimpää.


Toinen välttämättömyys kaulittavien leivonnaisten tekemisessä on Tupperwaren leivonta-alusta. Oma alustani on myös vanha ja peruja lapsuudenkodistani. Äitini toimi nimittäin vuosia Tupperware esittelijänä ja meillä tuota Elisabeth Rehnin aikoinaan Suomeen maahantuomaa muovitavaraa oli melko runsaasti. Kotoa opiskelijaelämään siirtyessäni sain aika paljon hyviä Tupperware tuotteita omaan huusholliini joten omistan paljon näitä ikivanhoja Tupperware rasioita, kupuja ja kippoja yhä edelleen. Osa minun tuotteistani on hyvinkin retrovärisiä :)



Leipominen käyttäen marmorikaulinta ja hyvää leivonta-alustaa on ihan juhlaa ja sujuu nopeasti ja vaivattomasti vaikka teeveetä toisella silmällä seuraten. Pakko kuitenkin myöntää ettei se olisi vuosi eikä mikään jos yksi pellillinen ei tulisi pinnaltaan ihan vähän tummemmaksi kuin leipurilla oli tarkoitus :)  Onneksi ennen joulua on luvallista nakertaa vähän tummuneita pipareita kahvikupposen seurana vaikka sinihomejuuston kera.

Huomasin tänä vuonna, että heikkouteni taitaa myös olla erilaisten piparkakkumuottien hamstraaminen. Keittiön kaapeista ja laatikoista tuntui löytyvän melkoinen läjä erilaisia eläinhahmoja, joulumuoreja, sydämiä, tähtiä, Aalto-maljakko muotti jne. :) Tuttavapiirissäni taitaa kuitenkin olla yksi nimeltä mainitsematon naishenkilö, jolla on vieläkin enemmän muotteja kuin minulla. Saa nähdä tunnistaako hän itseään tästä tekstistä.... :)


Toinen heikkous, joka iskee aina joulukuussa on riisipuuron himo. Riisipuuro vain on niin hyvää, että voisin syödä sitä vaikka joka päivä varustettuna kanelisydämellä. Jotkut tykkäävät laittaa puuroonsa vielä sokeria mutta itse jätän sen pois ja nautin kanelin sydämellisestä mausta. 

Viikolla tein joulun hyvän työn ja vein kolme isoa Ikean sinistä kassillista omia vaatteitani Fidan keräyslaatikkoon. Olin pitkin syksyä kerännyt pinoihin kirpparille vietäviä vaatteita mutta sitten päätinkin lahjoittaa ne pois. Uskon, että Leppävaaran Fidasta joku tekee edullisesti hyviä hankintoja itselleen tai lahjaksi ja hyvä juttu näin. Tein myös yhden kassillisen tavaroita, jotka kiikutan vielä Pelastusarmeijan joulupataan tänään. Pieniä asioita itselle - suuria asioita muille.

Kun kerran aloitin puhumaan niistä heikkouksista niin minähän en voi myöskään vastustaa  joulutorttuja. Niitäkin ensimmäiset leivottiin jo joulukuun alussa ja sen jälkeen on uunista tullut ulos useita pellillisiä torttuja. Helppo ja vaivaton tarjottava yllätysvieraille ja torttujen kanssa voi tarjota myös kanelilla maustettua kermavaahtoa tortun kylkiäisenä.


Ehdin piipahtaa viime viikonloppua Piirongissa Aleksilla Tuomaan markkinoiden jälkeen. Kauppa oli taas pullollaan ihania joulujuttuja ja vastustamattoman kauniita tekstiilejä. Jos asuisin vanhassa talossa kuten Loviisan ihanat joulukodit olivat ostaisin ehdottomasti tuollaiset valkoiset laskosverhot. Kerrostalokotiini ne vain eivät sovi. Piirongista voi hankkia myös kauniita pakkauslaatikoita joululahjoille, joita lahjan saaja voi sitten hyödyntää säilytyslaatikoina jatkossa. Jos joulukuusi kaipaa kimaltavia koristeita niitäkin Piirongista näytti puna-valkoisen joulun lisäksi löytyvän.




Marjon matkaan lähti Piirongista vähän joulukoristeita ja iso punainen paperitähti. Ripustin sen keittiön ikkunaan ja tuunailin tähden sisään eilen vielä jouluvalotkin. Oikein hyvältä näyttää, tuumivat tässä joulukalenterin nallet Niilo ja Jalo :)


Vielä muuten ehtii piipahtaa Tuomaan markkinoilla Senaatintorilla ja huomenna sitten arvotaan ne joulukuuset joten käykää katsomassa osallistumisohjeet niin teillä saattaa olla aito joulukuusi sunnuntai iltana.

Ruokapöydän amaryllis on ollut upeasti auki koko viikon ja nyt taitaa olla aika vaihtaa sen tilalle jo muita joulukukkia. Kävin viikolla Plantagenissa vähän shoppailemassa mutta joulukukista sitten toisen kerran koska nyt hyppään jouluhommien pariin takaisin.


Koittakaa kestää tässä jouluhulinassa. Marttojen ohjetta lainatakseni 

"Valmistelut ovat tärkeä osa joulun aikaa. Siivousta, leivontaa, lahjojen hankintaa, kukkien ostoa ja korttien lähettämistä riittää. Toivottavasti vastapainoksi on tiedossa lepoa ja hiljaisuutta, rauhallista yhdessäoloa ja talvista tunnelmaa. Marttojen joulusivuilta saat apua jouluvalmistelujen tekemiseen. Muista, että hyvällä mielellä myös joulukin tulee mukavammin."

Vaikka on ikivanha tapa siivota kaapitkin ennen vuoden suurinta juhlaa joulua toteaisin tähän jonkun viisaan lausumin sanoin "Ellet aio viettää jouluasi kaapissa sinun ei välttämättä tarvitse siivota kaappeja jouluksi!"
PUSS!

2 kommenttia:

  1. Se muottinainen voisin olla minä, mutta et tainnut viitata minuun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En viitannut sinuun....unohdin, että sinullakin on niitä kasapäin :)
      Tarkoitin ystävääni Saria....

      Poista

Template designed by Rainy Day