joulukuuta 30, 2014

Korvapuustiveturi ja antiikkia, antiikkia

Korkeavuorenkadulle on taas ilmestynyt se ihana, punainen jouluvaloilla koristeltu korvapuustiveturi. Siinä se seisoo talon numero 4 kohdalla kuin suoraan jostain joulusadusta napattuna. Toivottavasti tämä mainosveturi saa myös olla rauhassa paikoillaan kaikkien joulunpyhien ajan. Pari vuotta sitten veturi oli mystisesti hävinnyt Cafe Bakery Succèsin edustalta loppiaisena mutta löytyi lopulta Vuorimiehenpuistikosta muutaman sadan metrin päästä. Onneksi veturin varastanut ei ilmeisemmin ollutkaan jaksanut työntää sitä pidemmälle ja vauriotkin saatiin korjattua.

Cafe Bakery Succès muuten tarjoaa niiden jättiläismäisten korvapuustien lisäksi muitakin suussa sulavia leivonnaisia unohtamatta herkullisia lounastarjoiluilta. Kävimme kollegan kanssa muutamia viikkoja sitten lounastamassa ja sekä lihakeitto että lounasmunakasta olivat molemmat maistuvia. Omalla tavalla vähän vanhahtava sisustus mutta hyvää suuhun pantavaa. Mi piace!



Viistosti korvapuustiveturista kadun toisella puolella Korkeavuorenkatu 5:ssä on Antiikkiliike Fasaani. Piipahdin taas jälleen kerran viikko ennen jouluaattoa kun etsin vanhaa kastikeastiaa hyasinteille. Löysinkin yhden kivan valkoisen, joka on vilahdellut näissä joulukuvissani. Pari juttua jäi kaivelemaan mieltä joten täytyy ehtiä piipahtamaan taas vaikka loppiaisen jälkeen. Fasaanin Lohjan liikkeeseen on tullut myytyä myös kaikennäköistä omaa vanhaa tavaraa tarpeettomana nurkista mutta enemmän minä kyllä olen Fasaanista ostanut kuin sinne myynyt :D 


Ihanaa kun jouluvaloja ja kivoja somisteita on vielä runsaasti esillä pimenevässä illassa. Sääli, että lämpötila meni nyt plussan puolelle koska se tarkoittaa todella kuraista koiraa ja vedestä kastuvia kenkiä uutenavuotena. Pikku pakkanen olisi paljon kivampi juttu mutta viime päivien hurjia paukkupakkasia en kyllä kaipaa. Eikä kaipaa muuten koirakaan.



Pakko tehdä nyt muistilista huomiselle kauppareissulle etten taas unohda puolta tavaroista kuten ennen joulua meinasi käydä. Ja hei, huomenna kaupat sekä Alko ovat auki vain kello kuuteen. Viimeisiä päiviä ja tunteja viedään ennen kuin siirrytään uuteen alkavaan vuoteen....

Pakko lainata tähän loppuun kuva korvapuustiveturista Cafe Succesin omilta Facebook sivulta.
 On se niin hurmaavan ihana vekotin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Template designed by Rainy Day