elokuuta 17, 2014

Hotel Manta of Helsinki

Perjantaina käynnistyi joka vuotinen Helsingin juhlaviikkojen monitaidefestari ympäri kaupunkia. Elokuun 15. oli jännä päivä myös siinä mielessä, että Tatzu Nishin surrealistinen Havis Amandan hotelli avasi ovensa suurelle yleisölle. Menin autolla hotellin ohi kahdesti päivän aikana ja manailin mielessäni miten hauskaa olisi ollut piipahtaa siellä jo avajaispäivänä mutta valitettavasti se vain ei mahtunut aikatauluihini silloin.


Eilen lauantaina pääsin sitten vihdoinkin kiipeämään hotellin portaita ylös ja pakko myöntää, että vähän perhosia oli vatsassa. Joitain kuvia hotellista oli ennakkoon näkynytkin mediassa ja olin itse seurannut sen rakentamista myös reaaliajassa netistä mutta se fiilis koko interiööristä kutkutti aivojani. Miltä tuntui nähdä Havis Amandan patsas silmästä silmään intiimissä sisätilassa? 


WOW efekti! Olin ihan myyty kun astuin sisälle tähän hotellihuoneeseen!


Se vappuaattona lakitettava pronssineito seisoi siinä silmieni edessä alasti katsoen olkansa yli. Poissa oli graniittinen suihkulähde, merileijonat ja vettä sylkevät kalat. Kuvanveistäjä Ville Vallgrenin 1906 Pariisissa muovailema merestä noussut neito näytti jotenkin niin pieneltä ja haavoittuvaiselta tässä tilassa. Oudosti sen ylväys ja kainostelemattomuus olivat kokonaan poissa. Havis Amanda tuntui tässä tilassa paljon alastomammalta kuin silloin kun joukko ylioppilaita pesee sitä ennen lakitusta.

Havis Amanda kohosi muuten suoraan parivuoteen keskeltä joten mietin mielessäni miltä tuntuisi keskellä yötä törmätä neitokaisen kylmään pronssiseen jalkaterään kääntyessään vuoteessa? Jännä sijoitus paikka patsaalle mutta tähän varmaan liittyy Tatzu Nishin symboliikkaa. Tässä vuoteessa pitää siis nukkua melko siistin siveästi Mantan valvovien silmien alla :)


Ensimmäistä kertaa sitä myös näki ihan silmästä silmään tämän pronssipatsaan ja se jos mikä oli hämmentävä kokemus. Vaikka Havis Amandasta on lukuisia kuvia ei tätä katsetta näe alhaalta katsottaessa yhtään samalla tavalla. En yhtään ihmettele, että patsas on aikoinaan herättänyt paheksuntaa sillä sen vartalon muoto on kyllä melko keimaileva ja ilme jännä.

  
Hotel Manta of Finland on käytännössä katsoen yhden ison huoneen (40m2) ja kylpyhuoneen kokonaisuus. Istuinryhmä, parivuode, TV ja muutama tuoli muodostavat kalustuksen. Lisäksi on erillinen kylpyhuone/wc tila. Hotellihuoneessa on suuri ikkuna, josta näkee Kauppatorin yli Katajanokalle ja merelle herätessään aamulla Mantan jalkojen juuresta. Toinen pienempi ikkuna avautuu Espan puistoon ja Kappeliin päin. Kylpyhuonetilassa on opaalivärinen ikkuna, josta vain siivilöityy valoa tilaan.




Tatzu Nishi on suunnitellut myös huoneen seinillä olevan jännän uniikki tapetin. Tapetissa on todellista Suomi-symboliikkaa: Suomi-neito, Väinämöinen, Elias Lönnrot, järvenranta mökkeineen, mänty ja poro. Seinätapettiin ovat päätyneet myös lähialueet muiden patsaiden merkkihenkilöt J.L.Runerberg Espalta ja keisari Aleksanteri II Senaatintorilta. Äärimmäisen kaunis tapetti ja pidin värityksestä. Rajoitettu erä tapettikuosisia tuotteita on myynnissä lipunmyyntikojussa.

Hotellihuoneen kalusteet, matot ja tyynynpäälliset ovat Artekin tuotantoa ja mukaan on päässyt myös yksi Vitran tuoli. Tekstiilit puolestaan Vallilalta. Hyvin suomalainen maulla toteutettu hotellihuone.




Yöpyminen Hotel Manta of Finlandissa maksaa 130 euroa yöltä mutta valitettavasti siitä ei enää pääse nauttimaan. Kaikki yöt varattiin 30 tunnin aikana kun huoneet tulivat myyntiin huhtikuussa. Ainakin yksi tuttuni tulee yöpymään täällä syyskuussa.....olen vähän kateellinen :)


Hotellihuone on avoinna yleisölle 3 euron pääsymaksua vastaan klo 11.30 – 17.30 välillä. Alle 18 vuotiaat pääsevät ilmaiseksi sisälle. Hotelli on yöpyjien käytössä muun ajan.

Melkoinen huonehan tuo oli ja pidin siitä paljon. Elämys ja erilainen tapa tutustua tähän upeaan patsaaseen silmästä silmään. Netissä on käyty jo kiivasta keskustelua siitä miten Helsingin suosituin nähtävyys kehdataan laittaa piiloon useiden kuukausien ajaksi. On mietitty sen kustannuksia ja mitä muuta patsalleen tullaan tekemään. Tosiasiassa patsas restauroidaan tämän pop-up hotellihankkeen jälkeen ja se palaa taas meidän kaikkien ihailtavaksi paikalle, jossa se on seissyt jo kohta sata vuotta.


Kun Havis Amanda patsas aikoinaan pystytettiin Kauppatorille se herätti suurta närkästystä ihmisissä. Alastonta naispatsasta pidettiin siveettömänä ja kevytkenkäisenä symbolina Helsingin kaupungille. Sen naisvartaloa arvosteltiin anatomian vastaisena ja summaa, jolla patsas oli kaupungille hankittu (80.000 markkaa) kauhisteltiin. Nyt närästystä on herättänyt patsaan peittäminen hetkeksi ja se, että sen näkemisestä pitää maksaa. 

Comme çi comme ça - jokainen voi muodostaa oman käsityksestä mutta minä pidin tästä.

2 kommenttia:

  1. Itse en ole ollut hirveän ihastunut ideaan. Ehkä mieli muuttuisi, jos kävisin sisällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy kurkkaamassa - mielesi voi muuttua! Tatzu Nishin töistä lisää tästä linkistä http://www.tatzunishi.net/top.htm.

      Poista

Template designed by Rainy Day