heinäkuuta 14, 2014

♥♥♥Soudellaan, soudellaan ♥♥♥

Kaipailin onkimisen perään muutamia postauksia sitten. Vielä ei ihan päästy pujottamaan kiemurtelevaa matoa koukkuun ja sen jälkeen silmä kovana seuraamaan kohon liikehdintään liplattavien laineiden päällä siinä toivossa, että jotain saalistakin olisi tulossa. Mutta noustiin jo soutuveneeseen ja saatiin airot käteen joten sitten vaan soutamaan :) Pienestä tuulenpuhurista huolimatta vene pysyi kurssissa ja koettiin kesäjärven ihanuus. ♥Suomen kesä♥


Tarkoitus oli mennä uimaankin tällä Karjalohjan reissulla mutta kämmenselkäni jouduttua yhtäkkiä yhden kääpiömäyräkoiran purukaluston käsittelyyn toisin kävi ja sain pienen "tikkauksen" käteni koristeeksi. Samainen koira kävi minua vielä lahkeesta kiinni kun kättäni puhdistettiin ja sidottiin mutta onneksi minulla oli farkut jalassa niin nilkkani säästyi pedon hampailta. 

Kävin myöhemmin ottamassa jäykkäkouristuspiikin varmuuden varoiksi ja näyttämässä myös pintahaavaa lääkärille, jolta sain myös antibiootit siltä varalta, että käsi alkaisi turvota, punottaa tai särkeä. Onneksi käteni on paranemaan päin. Tässä kuvassa ollaan vielä itse tehty side kädessä ja vain soudellaan sekä nautitaan järven ihanuudesta ja auringosta.


Kaislikossa suhisi ja ulpukat sekä lumpeet kukkivat. En useista yrityksistä huolimatta saanut yhtään onnistunutta kuvaa lumpeista.....harmi koska lumpeenkukat ovat äärimmäisen kauniita. Kesämökki tontin vesirajassa oli nähty lukuisia rantakäärmeistä kesäkuun alkupuolella mutta minä en onnistunut näkemään yhtään yksilöä. Simpukoita sen sijaan näkyi ja ne olivat melko valtavia.
Vai mitä tuumitte näistä isojärvisimpukoista :)


Helmiä näistä simpukoista taitaa olla turha etsiä....


Yritimme bongailla lintujakin mutta huonolla menestyksellä. Onki kyllä olisi hyvin voinut olla mukana sillä pari kertaa molskahti veneen lähellä siihen malliin, että jotain kaloja siellä uiskenteli. Mökin omistajat olivat muutamia viikkoja aiemmin saaneet verkoilla melko isoja ahvenia tästä ihan läheltä. Järvestä on muuten kerran saatu katiskaan iso ankerias - tästä olen ehkä bloggaillutkin joskus - mutta se pääsi valitettavasti karkuun haavista.

Ja tämä ei muuten ole kalajuttu vaan siitä on todisteaineistona aito valokuva :)



Sitten päästiinkin jo grillauksen pariin. Teimme grillissä maistuvia possunpihvejä ja totta kai uusia perunoita ison kattilallisen. Talon isännällä oli vielä tallella viime vuoden kanttarelleja juuri yhteen sienikastikkeeseen ja kermaiseen totta kai. Raikasta vihersalaattia vielä kyytipojaksi MUMS! Jälkiruuaksi puolukkapiirakkaa, jonka taikinaan oli laitettu piparkakkumausteita. Ihan älyttömän hyvää oli ja sain reseptin itselleni joten tämä menee kyllä kokeiluun kun puolukka-aika alkaa. Piparkakkumauste sopii äärimmäisen hyvin puolukan makuun.



Kiitos mökkiläisille tästä mukavuudesta sekä vieraanvaraisuudesta.
Tallinnassa sitten seuraavan kerran :)

Soutaa huopaa vedetään taas nuottaa .... ♥♥♥

4 kommenttia:

  1. Kyllä kesä on kaunis!

    Kun viimeksi hain jäykkäkouristusrokotuksen, hoitaja vannotti minua uusimaan sen kymmenen vuoden välein. Muilla rokotuksilla ei kuulemma ole niinkään väliä tetanukseen verrattuna. Muistankin hyvin aina milloin se on otettava. Kymmenen vuoden välein hevosen puremasta, jolloin käsivarresta lähti kämmenen kokoinen pala nahkaa irti.... Piikkikammoisena täysin lapsellisesti koetin vastustaa ensiavussa rokotusta (vaikka käsivarressa oli siis valtava monttu!), mutta lääkäri totesi, ettei siinä kohtaa todellakaan jäädä arpomaan onko rokotuksesta viisi, kahdeksan vai kymmenen vuotta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli mieleen taas kun mentiin siitä Sammatin ohi, että missä se "sinun" kirppis siellä mahtaa olla ;)

      Minusta meillä kaikilla pitäisi olla jonkilainen sähköinen rokotuskortti - vähän kuten nyt on tuo sähköinen reseptikin - jotta tietäisimme milloin rokotukset on saatu. Niitä on kyllä ihan älyttömän vaikea itse muistaa. Olen käynyt iät ja ajat Dextrassa ja koska sieltä ei merkitää löytynyt on omasta rokotuksesta varmaan pitkä aika. Tosin kerran kun vedin sormeni vahingossa auki ruosteiseen purkkiin luulen, että sain rokotuksen mutta en ole varma. Ainoa rokotus, jonka viime vuosilta muistan on "possunuha"-rokotus.

      Kauhea tuo sun hevosjuttu mutta uskon, että siinä vaiheessa ei mitään piikkikammo voi olla. Itselläni ei sellaista ole koskaan ollut. Tällä hetkellä pistetty olkavarsi tuntuu vain tosi kipeältä.... mutta tässä oli joo onni onnettomuudessa!

      Poista
  2. Tyylikkäänä vaikka soutuveneeseen :) Kaikkea sitä sattuukin, toivottavasti koiran purema paranee pian! Minä muuten vietin Karjalohjan maisemissa monta leirikesää lapsena, niistä on kivat muistot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, paraneminen on edennyt todella nopeasti :) Kiva tietysti näin kesällä niin pääsee touhuamaan kaikkea kun kämmenselkä on taas kiinni.

      Karjalohja on kaunis paikkakunta. En koskaan lapsena päässyt mihinkään leireille ja olin siitä kateellinen muille kavereille. Tosin meillä oli yksi mummola maaseudulla sekä toisen mummon kesämökki, jonka kupeessa vanhempien mökki joten maalla tuli oltu. Ihan parhautta muuten - maaseutu ♥♥♥

      Poista

Template designed by Rainy Day