maaliskuuta 15, 2014

Slow down and take it easy

Löysin youtube syövereistä eilen ihan sattumalta itselleni täysin uuden singer-songwriter tuttavuuden. Tämän mielettömän mahtavalla äänellä varustetun naisen taitelijanimi on Imany. Naisella on upean äänen lisäksi hyvin ainutlaatuinen tyyli – hän yhdistää keskenään folkin, soulin ja bluesin. Voitte arvata mikä musiikki on soinut kotona eilisestä illasta lähtien ja olen ihan fiiliksissä.


Tämä lauantai on mennyt laiskotellessa ja nauttien vapaapäivästä sekä alkaneesta viikonlopusta. Aamulla havaitsemani lumimäärä vähän muutti päiväni suunnitelmia mutta ei se haittaa ollenkaan. Joskus on hyvä vain olla paikoillaan :)


Ostin kaupasta tuoreita hedelmiä ja niistä tulee hyvää herkkua rahkan kanssa tai ihan sellaisenaankin on kiva napsia värikkäitä ja herkullisia tropiikin antimia :) Uunissa hautuu lohifile joten kokkailukin on äärimmäisen helppoa tänään.


Shamppanjaa ja vaahtokarkkejakin olisi tarjolla jos ihan villiksi päättää heittäytyä. POKS!



Koirat ja eläimet muutenkin osaavat lepäilyn ja rentoutumisen jalon taidon. Katsomalla omaa valkomustaa russeliriiviötäni sitä huomaa mitä on todellinen elämisen sietämätön keveys vai mitä tuumitte tästä rennosta päiväunosten ottajasta :) Mikään ei herätä tätä unista koiraa, joka välillä varmaan näkee jotain takaa-ajo unta rusakon kanssa kun sen tassut liikkuvat edestakaisin ja vaimeaa hakkumista tulee kuonosta.....höpsö <3


Vielä loppuun pieni Imanyn fiilistely....jumalainen ääni :) Soljuvaa, kaunista, eteeristä, mystistä, puhuttelevaa, helppoa, tunteellista, vaivatonta....adjektiivejä voisi luetella vielä lukemattomia. I love her voice!

Have a relaxing eve my friends <3











2 kommenttia:

  1. kiva ja rennon letkeä juttu. ei aina saa mennä sata lasissa.pitää osata rauhoittua...(aika vaikeaa on)

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) sähköjäniksenkin on välillä levättävä....edes pieni hetki.

    VastaaPoista

Template designed by Rainy Day