tammikuuta 23, 2014

Talvea meren äärellä

Parina viime päivänä on ollut niin mahtava ilma, että on ollut ihan pakko livahtaa vähän ulkoilemaan talvisen meren äärelle. Jäälle en ole vielä uskaltanut kertaakaan enkä tiedä onko se edes ihan viisasta koska pakkasia on ollut vähän aikaa vasta. Onhan tuossa Helsingin edustalla jo uutisten mukaan solahdettu jäihin muutamia kertoja saaden melkoisen kylmää kylpyä jäätävässä meressä. Itse rohkenen kävelemään jäätyneen meren päällä vasta kun jäät ovat todella paksun kantavia teräsjäitä. Minulle on jäänyt nuoruudessani tapahtuneesta Töölönlahden typerän uhkarohkeasta talviseikkailusta ikuinen pettävän jään ritinä aivolohkoihin kummittelemaan joten "kiitos ei jäälle" vielä pitkään aikaan :)






Onneksi jäällä kävelyn voi välttää koska Uunisaareen voi tepastella taas ponttonisiltaa pitkin Uunisaarensalmen yli muutamassa minuutissa huhtikuun puoliväliin saakka. Talvisaikaan Uunisaaren kahvila on harmittavasti auki vain viikonloppuna. Sieltä saa muuten todella makoisan paksua kalakeittoa lämmittämään ulkoilun lomassa, ehdottomasti kokeilemisen arvoinen makunautinto. Uimarannan tuntumassa on avoin avanto talvipulahtajille HRRR....pelkkä katsominen sai minut palelemaan. Ehkä pitäisi joskus silti kokeilla avantoa kun kaikki sitä niin kovasti kehuvat tai sitä tunnetta, jonka avanto antaa jälkikäteen. Mitä mieltä te lukijani olette? Kokemuksia puolesta-vastaan anyone? Tai olisikohan minusta edes siihen....





Seuraavaksi aallonmurtajaa pitkin Liuskasaareen upeassa auringonpaisteessa. Avoin meri tuntui höyryävän kylmässä talvisäässä ja näytti ikäänkuin porisevalta kattilalta. Yllättävän paljon se myös lainehti ja nostatti melkoisia pärkeistä välillä. Liikkeellä oli runsaasti koiranulkoiluttajia, lenkkeilijöitä ja valokuvaajia suuntailemassa talviluonnon kauneuteen objektiivejaan. Mietin taas paremman kameran hankkimista...






Helsingfors Segelskällskap - pursiseuran rakennus uinui syvää talviunta. Aurinkotuolit katselivat yksinäisinä lumen alta ulapalle ja ikkunoista näkyi kuinka keittiön kattilat ja pannut roikkuivat kiiltävinä odottamassa ensi kesää ja tulevia ruokatarjoiluja. Pyöreä rakennus sai mieleeni tulvahtamaan muistoja muutamista mukavista kesähäistä tässä paikassa vaikka hyinen viimaa saikin nostamaan takinkaulusta vieläkin korkeammalle. Tuplapipo ei olisi tällä reissulla ollut yhtään huono idea tai korvaläpät....




Takaisin mantereelle palattiin samaa reittiä koska mukana ollut russeliriiviö alkoi olla jo vaatetuksesta sekä töppösistä huolimatta melkoisen kylmissään. Oli pakko napata se kainaloon ja kanniskella kuin kahdeksan kilon kahvakuulaa loppumatkan. Omatkin poskeni tuntuivat jo melko tunnottomilta joten kipin kapin auton lämpöön ja juomaan kuumaa. 


Merikannontiellä näkemäni paidattomat juoksijat - siis nämä ruskean rasvan kasvattajat shortseissaan, pipo päässä ja tumput käsissään - saivat minut ihan kananlihalle pelkästä ajatuksesta, että itse luopuisin untuvatakistani ulkona. Taidan olla melkoinen vilukissa näin talvella.  

Nyt villasukat jalkaan ja onneksi kotona on ihanan lämmintä joten mukavaa torstai iltaa kaikille :)
PS. Tämä bloggaus on omistettu sinne Kuala Lumpuriin niille, jotka kaipaavat lunta ja kärsivät
koti-ikävästä <3






4 kommenttia:

  1. En uskaltaudu jäälle, ennen kuin se on todella paksua. Silloinkin pysyn rannan tuntumassa. Kauhistutti katsoa viime viikonloppuna ulkoilijoita Seurasaaren selällä. Se oli ollut aivan auki vain viikkoa aiemmin eli jää oli vielä todella ohutta.

    Tällä viikolla jäätyneen meren näkeminen oli italialaiselle bisneskumppanille eksoottista, hän ei koskaan ollut nähnyt merta jäässä ja päivittelyä riitti.

    Avantouintia kehutaan, mutta itselleni ajatus on kauhistus, sen verran vilukissa olen.

    P.S. hieno onepiece Minniellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle siitä Töölönlahti seikkailusta on jäänyt ikuiset traumat. Piti vaan teiniporukassa mennä jäälle, joka ratisi jokaisen askeleen alla ja loppumatkasta oltiin jo varmaan todella lähellä piti tilannetta ettei joku mulahtanut jään läpi. Ihan hullun hommaa näin jälkeenpäin ajateltuna.

      Olen kyllä miettinyt, että avantoa on varmaan pakko kokeilla.

      Minnie onepiece haalari on ystäväni tekemä ja älyttömän hyvä ostos. Siinä on huppu tai sellainen tuubiputki, joka voi vetää korvien suojaksi.... :)

      Poista
  2. KIITOS! ihania kuvia. Minulla on jäänyt tämä juttu ohi, kun olin Kiinan talvessa ( oli ihana laittaa päälle toppaliiviä ja huiviä ja sää oli raikas kävelyyn)....toi jäähilekuva on ihan superhieno.
    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin, että Kiinan matka oli sekoittanut pääsi :)
      No, onneksi vinkkasin niin löysit lukemaan tämän sinulle omistetun jutun.....

      Poista

Template designed by Rainy Day