joulukuuta 14, 2013

Vierailulla joulukodeissa - luukku 14

Topi Tonttu hyppäsi aikaisin aamulla autoon ja huristeli Loviisaan Wanhan Ajan Joulukodit -tapahtumaan. Vaikka lunta ei ollutkaan yhtään maassa näytti Loviisa todella jouluisen kauniilta kaupungilta. Talojen ikkunoissa oli tuikkivia joulutähtiä ja tunnelma niin idyllinen. Joulukodeissa tarjoiltiin vieraille kuumaa kaakaota, glögiä, pipareita ja joulutorttujakin - MUMS! Topi ehti vähän rapsutella myös perheiden lemmikkikoiria ja -kissoja päivän aikana. Mukavan päivän päätteeksi Topi Tonttu tapasi vielä pari Maileg tonttua ja oli kiva jutustella loviisalaisten tonttukollegoiden kanssa joulun kiireisimmästä ajasta. Ensi jouluna sitten uudelleen Loviisaan, tuumaili Topi Tonttu kotimatkalla.


Viime vuonna Pyykkipoika Tontut ihastelivat Piparkakkukuusta ja miettivät kuumeisesti voisiko siitä jo napsaista pienen kulmapalan makupalaksi. Tontut kuitenkin malttoivat mielensä ja jätti kuusen rauhaan Loppiaiseen saakka.


Edellisvuonna Minnien kalenterissa kirjoitettiin kynä sauhuten joulukortteja sukulaisille, tuttaville ja ystäville. Eilen oli muuten viimeinen päivä postittaa kortit 0,65 euron postimaksulla mutta ei hätää koska maksamalla vähän enemmän postimerkistä saa kortit vielä ensi viikolla postiin. Tiesittekö, että viime jouluna me suomalaiset lähetimme lähes 40 miljoonaa joulukorttia. Ei ihme, että joulu on kiireistä aikaan tonttujen lisäksi myös postilaisille.


2 kommenttia:

  1. sinne on päästävä ensi vuonna ja Tallinan joulutorille. mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinne Kuala Lumpuriin :) Luulen etten itse taida ehtiä tänä vuonna Tallinnan joulutorille kun tässä alkaa päivät loppua kesken.... tai ehkä saatan jonkun pienen rakosen löytää :)

      Poista

Template designed by Rainy Day