lokakuuta 14, 2013

Mustikkamaalla brunssilla

Pitkästä aikaa teki mieli mahtavan aurinkoisen sunnuntai aamun kunniaksi lähteä brunssille eikä alkaa itse väsäilemään brekkaria aamiaispöytään. Olimme tehneet Minnien kanssa aamulenkin ja ikäväkseni huomasin, että karvainen kaverini ontuu ja aristaa hieman vasenta takatassuaan mikä ei ollut ollenkaan mukava juttu. Tänään varasin joka syksyisen rokotusajan eläinlääkäriltä ja samalla sitten tarkistetaan tuo tassu ettei mene pahemmaksi. Voi poloista, joka urhoollisesti hyppii välillä kolmella jalalla eteenpäin.

Brunssipaikaksi valittiin minulle aiemmin tuntematon Mustikkamaalla sijaitseva Alia ravintola. Samojen omistajien ravintola Postresissa sen sijaan olen käynyt useamminkin kerran ja pitänyt tarjonnasta joten tämä lupasi hyvää tulevalle brunssille :)


Ravintola Alia sijaitsee Mustikkamaalla hurmaavassa kaksikerroksissa kartanohuvilassa, joka on arkkitehti Karl Lindahlin suunnittelema jo vuonna 1921. Googletin vähän enemmän Alian historiasta ja löysin Glorian Viini ja ruoka -sivuilta tämän luonnehdinnan paikasta "Alialla on esikuvansa. Se ei löydy Ranskasta eikä Etelä-Espan Postresista. Mallia on otettu Mikkelin lähellä sijaitsevasta Tertin kartanosta. Kartanomaisessa ympäristössä tarjottava ruoka on laadukasta, mutta rustiikimpaa ja rennommalla otteella valmistettua kuin Postresissa." Jännä juttu, että minusta miljöössä oli "jotain tuttua" mutta brunssilla ollessa en sitä saanut päähäni mutta em. luettuani tarjusin, että se todella muistutti Tertin kartano, joka on ihan superihana paikka Mikkelissä. Jos siis siellä päin liikutettu niin Terttiin ja sassiin :)



Hienostunut miljöö loi mahtavat puitteet brunnsille. Alian nettisivulla kehotetaan varaamaan pöytä brunssille mutta tänä sunnuntaina ruokailijoita oli melko vähän.







Brunssin noutopöydässä oli todella runsas valikoima kalaa eri muodoissa. Lisäksi tarjolla oli erilaisia kasvisalaatteja, pateita, terriinejä, kompotteja, hillokkeita, rillettejä, tartareita ja marinadeja. Brunssipöytä oli katettu kivasti jääpalojen ja luonnonkivien varaan. Leipäkorissa oli ainakin saaristolaisleipää ja sämpylöitä. Ja minähän toki nappasin palan ensinmainittua.





Aaah....suolakurkkuja, smetanaa ja hunajaa. Tässä yhdistelmässä pidän hunajasta vaikka sitä muuten inhoankin. Täytyy sanoa, että buffetpöydän antimet olivat sen verran täyttäviä etten välttämättä olisi enää kaivannut itse pääruokaa. Koska se kuitenkin kuului brunssiin valitsin siikaa sitruunarisotolla ja suppilovahveroilla. Toinen pääruokavaihtoehto oli possu kahdella eri tavalla valmistettuna.



Hyvää oli mutta tämän jälkeen oli kyllä pakko vetää hetki henkeä koska vatsa tuntui jo melko täydeltä ja edessä olisi vielä jälkiruokabuffet - apua!!! Buffetpöydän ongelma on juuri se minun kohdallani ettei malta ottaa vain pientä suupalaa vaan sellaista mistä pitää tulee sitten otettu enemmän.


Mutta eihän sitä jälkiruokapöytää voinut väliinkään jättää vai mitä sanotte näistä herkuista?





Ravintola Alia on ihanan romanttinen paikka viettää vaikka häitä tai muita juhlia. Me teimme ruokailun jälkeen pienen kävelylenkin koiruuden kera läheisessä metsässä ja sulattelimme brunssia ennen kotiin lähtöä. Brunssin hinta on 39€ joten olisin odottanut, että siihen hintaan sisältyisi jälkiruokakahvi. Kahvista piti kuitenkin maksaa vielä erikseen joka mielestäni oli vähän outoa. Muuten erittäin onnistunut brunssi ja suosittelen lämmöllä paikkaa jos haluaa herkutella hyvistä raaka-aineista valmistetuista ruokalajeista.


Hyvää alkavaa viikkoa ja toivottavasti loppuviikosta ei tule sitä luvattua lunta....

4 kommenttia:

  1. Tästä brunssista olen lukenut hyvää muualtakin. Tuo kahvin maksullisuus on kylä joten kin harmittavaa. Usein nimenomaan noilla kalliimmilla brunsseilla kahvi ei kuulu brunssin hintaan, vaan kupillisesta saa maksaa 3-5 € lisää...

    Samaan aikaa toisaalla eli Ursulan brunssilla söimme myös suolakurkkuja, hunajaa ja smetanaa. Onko tämä kombo uusi brunssitrendi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua kyllä tuo kaffettomuus harmitti eli siitä annan sen pienen miinuksen. Muuten ihan kymppi miinus :)

      Huomasin sun Ursula postauksen ja mietin ihan samaa, että tämä kombo on nyt POP :)

      Poista
  2. onpa herrrrrkullisen näköistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja oli myös herkullisesta.....kun vaan malttaisi aina syödä silleen maltilla :D

      Poista

Template designed by Rainy Day