elokuuta 25, 2013

Loviisan Wanhat talot

Viime kesänä elokuussa Niina houkutteli minut mukaansa Loviisan Wanhat talot tapahtumaan ja olin ihan innoissani. Mietin miksen ole itse bongannut tällaista tapahtumaan tai käynyt siellä aikaisemmin? Minä - Mrs Lovejoy - joka sentään juoksen kaiken maailman kissanristiäisissä, joiden yhteydessä vain on jotain antiikkia, vanhoja tavaroita, penkomien riemua tai kirppiksiä. Outoa mutta onneksi menin mukaan. Vietimme Niinan kanssa hauskan lauantai päivän koluten ihania, vanhoja rakennuksia, kirppis-loppiksia, teimme löytöjä ja söimme hyvin.

Eilen tein sitten toistamiseen päiväreissun tähän hurmaavaan pikkukaupunki Loviisaan. Eikä ollut muuten huono reissu tämäkään. Seuralaiseni olivat tällä kertaa "niitä ensikertalaisia" eli tunsin itseni vähän proksi esitellessäni kaupunkia ja tapahtumaa kuin vanha tekijä :D Heh hee....jo siis toista kertaa tapahtumassa vaikka Loviisassa olen käynyt kyllä useamminkin.




Oli jännä nähdä mitä kehitystä tietyissä täysin saneerausvaiheessa olevissa taloissa oli tapahtunut.
Useimpien talojen sisällä oli kuvaaminen kiellettyä mutta sain luvan aina sellaista kysyessäni. Ehkä joukossa voi olla joku "salaräpsäisykin" - en nimittäin voinut vastustaa kiusausta kun jossain vain oli niin kaunista. Tiedän, olen kuriton ihminen ;)


Odotan mielenkiinnolla mitä kohteen 24 Vackerbackassa on tehty ensi kesänä. Tässä talossa kohtaavat vanha sekä uusi sulassa sovussa. Sisustuksessa on käytetty design huonekaluja mm. Eero Aarnion pastillituolia tai Ray ja Charles Eamesin La Chaise tuolia. Kiva kontrasti mielestäni vaikka huomasinkin lukiessani Loviisan Wanhojen talojen Facebook sivuja, että osa ei sulata uuden ja vanhan yhdistämisestä. No, makuasioista on turha kiistellä mutta minä pidän tämän talon sisustustyylistä paljon.



Parasta yksityiskotien vierailujen lisäksi on käveleminen kiireettömästi vanhan Loviisan kivi-hiekkakatuja pitkin. Eilisen lauantain ilma todella suosi. Lämmintä ja aurinkoa riitti ja kun palasimme autolle iltapäivällä lämpömittari näytti 22C astetta. Kesä siis jatkuu edelleen. Viime kesänä meitä Niinan kanssa kiusasivat ampiaiset, joita parveili ihan joka puolella mutta tämä vierailu sujui ilman yhtään pörriäistä.



  



Seurueessamme keskusteltiin pitkään kohteesta toiseen liikuttaessa siitä onko outoa päästää vieraita ihmisiä omaa kotiinsa kävelemään ja katselemaan "henk.koht.elämän jälkiä"? Minun mielestäni tapahtumassa käyvät ihmiset tulevat enemmän kiinnostuksesta vanhaa puutalo asumista ja historiallisia taloja kohtaan tapahtumaan kuin arvostelemaan kotien sisustusta ja vakoilemaan perheiden elämää. Tapahtuman pääsymaksu 15€ myös varmaan myös pitää huolen siitä, että olet oikeasti kiinnostunut aiheesta etkä vain vakoilusta muiden taloissa.

Kohde 27 Ringströms Gård, Puutarhakatu 31 on yksi suosikkitaloni. Jänniä ratkaisuja kuten tässä kodinhoitohuoneen yhdistäminen makuuhuoneeseen puolikorkealla seinällä. Rakastan myös tuota takaseinän väritystä ja "alkuperäisyyttä". (Kiitos Heikki, että loviisalaisena vanhan talon asuja korjasit etteivät nämä kuvat todellakaan olleet Pitkänpöydän talosta. Nöyrin anteeksipyyntö, että "toiskertalaisena" sekoitin talot. Tosin pidin myös Pitkänpöydän talon interiööristä.)




Vanhassa hirsitalossa asuessa pitäisi talvella muistaa kulkea villasukat jalassa myös kotonakin koska nurkista ja ikkunoista tämän aikakauden rakennuksissa aina vähän vetää. Silti minua viehättää näissä taloissa ajan kerroksellisuus ja se ettei kaikkea ole remointoitu ja puunattu sekä puleerattu ihan viimeisen päälle. Taloissa vallitsee mielestäni juuri sellainen Boho chic tyyli, joka kyllä viehättää minua. Toisaalta sisustaja minussa haluaisin hyvin pelkistettyä ja viimeisteltyä kotia joten ehkä tällainen puutalo voisi joskus olla minun kesäkotina tai kakkosasuntona. No, sitä lottovoittoa taas odotellen mutta aina on silti ihana haaveilla.




Katsoisin mielelläni tästä ikkunasta omalle pihalle aamukahvin tippuessa keittimessä. Ikkunalaudalla olisi lapsuudenkodista tuttuja Saintpaulioita :) mielellään sinisiä sellaisia.

Tämän talon pihapiiri oli todella hurmaava ja siellä oli hyvin erikoinen kotieläin lämmittelemässä auringossa.






Tuhannen Tuskan kahvila Liisantalossa oli muuttanut pöydät sisäpihalta Pitkäkujalle koska pihan kautta kuljettiin taitelija Taisto Huttusen kotiin ja ateljeetilaan. Hyvin taidepitoinen sisustus talossa ja mitä muuta taitelijakodilta voi odottaa.



Loviisan Wanhat talot tapahtumassa yhteydessä järjestetään aina myös antiikki- ja keräilytapahtuma. Torilla on kerääntynyt myyjiä samoin puistoihin ja sisäpihoille. Voiko olla suloisempaa ahvenaiheista keinutuolin mattoa kuin tämä? Näyttää siellä olevan silakoitakin ja pullea kampela. Hienoa, perinteistä käsityötaitoa parhaimmillaan.





Meitä huvitti suunnattomasti se, että törmäsimme Loviisan reissun aikana useita kertoja Wentzel "Antiikkia Antiikkia" Hagelstamiin. Wentzel totesi yhden myyntipöydän luona myyjälle "Nämä vanhat esineet ovat minulle kuin huume narkomaanille eli vaikeaa näistä on erossa pysyä."

Tapahtuman yhteydessä on myös vintage & retro tapahtuma, jossa oli mm. 60-luvun värikkäitä Sarviksen muovituotteita, fiftarimekkoja ja -kenkiä, Kaisu Heikkilän upeita vaatteita ja swop/rompetori joten katukuvassa näkyi upeita vanhoja jenkkirautoja. Tämä vähän vanhempi autovanhus oli myynnissä.


Minä pystyin vastustamaan tällä reissulla kaikkea kaunista ja vanhaa, mutta autossamme oli kotiinpäin ajettaessa yksi kudottu räsymatto, lasikarahvi ja pieni seinähylly enemmän kuin tullessamme Loviisaan. Hyvät tytöt - te ymmärsitte jutun juonen Loviisan kirppareilla :) Lisäksi autoon sullottiin kaksi kassillista minun ostoksia mutta ne löytyivät sisustus- ja vaateliikkeistä. Niistä sitten toisessa postauksessa lisää...


Tein keväällä postauksen Kasvitieteellisen puutarhan Tulppaanien lumo näyttelystä. Loviisassa Villiniitty Puutarha & Tyyli myi historiallisten tulppaanien sipuleita Kuningattarenkatu 8 B:ssä.
Yksi seurueemme jäsen oli melkein ostamassa mutta jätti kuitenkin tulppaanit sitten Loviisaan :)

Me jätimme ruokailun väliin jotta olisi enemmän aikaa kierrellä taloissa mutta iltapäivän jo venyttyä melko pitkälle oli poikettava murkinoimassa jotain kun vatsamme kurnivat nälästä. Suosittelin viime kesän perusteella Konditorio-Cafe Vaherkylään, joka ei pettänyt tälläkään kerralla. Vähän suolaista ja makeaa jokaiselle oman maun mukaan.



Sitten kassien ja pakettien kanssa autolle ja kohden pääkaupunkiseutua. Ensi vuonna sitten uudelleen tytöt vai mitä :)


Loviisan Wanhat talot -tapahtuma on auki vielä tänään ja ulkona mitä mainioin sää joten jos kiinnostaa poiketa vähän kiertelemässä ja ihastelemassa tai tekemässä ehkä löytöjä....



14 kommenttia:

  1. Onpa kaunista...

    En ole tainnut koskaan käydä Loviisassa. Täytyy joskus paikata tämä(kin) aukko sivistyksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraava tapahtuma Loviisassa on Wanhojen talojen joulu tai sitten odotat ensi kevättä/kesää. Käymisen arvoinen paikka. Itse jo odotan tuota joulutapahtumaan kun siellä en koskaan ennen ole ollut.

      Poista
    2. Joulutapahtuma on aivan ihana sekin. Ei yhtä monta taloa avoinna mutta tarpeeksi monta kylläkin. Ja keväällä / alkukesästä ovat avoimet puutarhat.
      Tervetuloa uudestaan Loviisaan!

      Poista
    3. Kiitos Carita vinkistä. Avoimet puutarhat täytyy myös ehdottomasti nähdä :)

      Poista
  2. ihania! tonne on päästävä ensi vuonna. miten muuten saat kuvat näin isoiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan tapahtumaan! Kun olet ladannut kuvat ohjelma ehdottaa kokoa - valitse "erittän suuri".

      Poista
  3. Marjo, ihan mahtavaa, että innostuit :) Tuo tapahtuma on ihan paras! :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina, että veit minut sinne viime kesänä :)

      Poista
  4. Moi! Hienoja kuvia, kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen vaikkapa Joulukotien aikaan!
    Sen verran korjaisin että kuvat joiden olet muistanut olevan Pitkänpöydäntalosta ovat ovat oikeasti Ringströms Gårdista (Puutarhakatu 31) :)

    t. Ajurintalon väki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Heikki!
      Kiitos palautteesta ja todella tulen käymään Joulukotien aikaan.
      Anteeksi, minulla "toiskertalaisena" on mennyt sekaisin talot eli
      teen korjauksen tekstiini.
      Hyvää kesän jatkoa ja alkavaa syksyä Ajurintalon väelle.
      Nähdään joulun aikaan Loviisassa.
      Marjo :)

      Poista
  5. Ihania kuvia! Loviisan Wanhat Talot on ihan paras tapahtuma. Minulla on samoista aitakukista kuva ;). Ps. Mahtava ilma oli taas koko viikonlopun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidit kuvista. Ilma oli todella mahtava ja tapahtuma ihan yliveto.

      Kuulin, että Uudessakaupungissa oli järjestetty samana viikonloppuna Pytinkien Paris -puutalotapahtuma. Sinnekin olisi kiva mennä poikkeamaan :)

      Poista
  6. Oi kuinka ihanat kuvat!

    Paljon tuli tässä tuttujen talot mukaan. Asun itse Loviisassa ja kiertelin paikkoja pari päivää. Kirjoitin 12 kertaa omaan blogiini, enemmän sellaiset informatiiviset jutut - "menkää sinne ja sinne"-tyyliin.

    Toi kotieläin on aika vanha mutta vielä se joskus karkaa ja silloin on suuret etsinnät :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Carita - lämmittää mieltä, että paikkakuntalainen pitää kuvistani :)

      Uskon, että tämä kilpikonna on vanha ja toivotaan ettei eksy koskaan.

      Hyvää kesän jatkoa Loviisaan ja nähdään viimeistään joulunaikaan.

      Poista

Template designed by Rainy Day