elokuuta 16, 2013

Love, peace & harmony - Hanko

Meriseikkailumme päättyi idylliseen Hangon kesäkaupunkiin, josta se aamupäivällä oli alkanutkin. Ulkoilma merellä on saanut meidät todella nälkäisiksi ja sen enempää ruokapaikkaa etsimättä istuuduimme rantabulevardin pizzeriaan Classic Pizza Restaurant. Ensimmäinen Classic Pizza on juurikin perustettu Hankoon jo vuonna 1996. Oiva valinta sillä palvelu oli sekä nopeaa että todella ystävällisistä. Vajaassa viidessä minuutissa olivat tuoksuvasti höyryävät pizzat haarukoiden iskemistä vaille valmiina lautasilla nenän edessä joten sitten vain herkuttelemaan. Valinta Prosciutto - tomaattikastiketta, Mozzarella-juustoa, ilmakuivattua Prosciutto-kinkkua, tuoretomaattia ja sinihomejuustoa - maistui niin hyvin ettei tästä herkusta ehditty edes valokuvaa ottaa :D Ai, miten niin "hungry like a wolf".... Rantabulevardi on täynnä ihania ravintoloita eli ensikertalaisella voi olla ihan valinnanvaikeutta missä ruokailla. Pizza oli hyvää ja se oli riittävän suuri!


Hanko on niin ihana kesä kaupunki vai mitä sanotte näistä uimakopeista rannalla! Näistäkin minulle tuli etäisesti mieleen Muumien uimakoppi Muumikirjoissa....


Oma lukunsa Hangossa ovat nämä vanhat rakennukset, joista upeimmat löytyvät ehdottomasti Casinon lähettyviltä. Huviloissa on herttaiset lasiverannat, upeat isot vehreät puutarhat ja kauniita, koristeellisia torneja. Toisen tyyppisiä 1800-luvun vanhoja puurakennuksia voi ihailla kulkemalla Hangon kauppatorilta Bulevardia merelle päin kurkkaamalla välillä talojen sisäpihoille. Bulevardia reunustavat iäkkäät lehmuksen, joiden alla kulkee viileässä puukujassa helteelläkin. Bulevardin päässä kaksi isoa kivileijonaa vartioi Hangon Vapaudenpatsasta, joka muistuttaa ihan obeliskia.


Minusta leijonilla on kivan viekkaat katseet kun niitä osaa katsoa oikeasta kulmasta :)


Hangossa on kesällä sellaista vanhanaikaista kylpyläkaupungin tunnelmaa. Hangon regatan aikaa kaupungin valtaavat purjehtijat, nuoret tai muuten vaan bilettäjät ja meno on ihan erilaista. Muistan itsekin nuoruudesta regattareissuja ja yöpymisiä Silversandin leirintäalueella. Hanko on muuten "syypää" siihen etten pidä enää valkoisen rommin tai siis Bacardin mausta mutta ei siitä tai niistä regatoista enempää täällä blogissa - nuoruus ja hulluus :D


Muuten Hanko on mielestäni se rauhallinen ja idyllinen kesäkaupunki, jossa ruusut kukkivat Itäisessä Kylpyläpuistossa. Meidän vieraillessa Hangossa oli sen verran myöhään iltapäivä, että Casino oli vielä kiinni ja rannalla olijat olivat jo poistuneet rannasta valmistautumaan iltaan. Muutama uintiseurue paistatteli vielä päivää ihan vedenrajassa ja laumoittain valkoposkihanhia oli valtaamassa hiekkarantaa itselleen.


Ei tämä nyt vaikka Monte Carlon kasinolle vertoja vedä mutta viehättävä suomalainen kasinorakennus silti. Muoviset palmut ärsyttivät minua terassilla mutta onneksi tuuli oli kaatanut niistä osan...  :)







Hangon maanmerkkejä ovat iso jännän punainen vesitorni sekä kirkko. Vartiovuorelle kipuaminen sai uudelleen hien pintaa sillä myöhäisestä iltapäivästä huolimatta lämpötila oli vielä hellelukemissa. Kesällä vesitorni toimii myös näköalatasanteena mutta jätimme tällä kertaa Hangon ihailun ilmasta käsin väliin.




Kirkkopuistossa oli upeita kukkaistutuksia ja pitihän sitä turistien tapaan ottaa poseerauskuvakin tässä kirkon rappusten lähettyvillä. Sain myös kunnian räpsiä muutaman turistiseurueen kuvat vastaavassa paikassa :)



Täytyy myöntää, että kyllä Hangossa on sellaista huvila-arkkitehtuuria, pensionaattien ja vanhan kylpyläkulttuurin tuntua, että tänne tulee palattua vuosi toisensa jälkeen. Koristeelliset, komeat huvilat ovat monet isojen nimiarkkitehtien suunnittelemia ja minua viehättää aina katsella niitä. Myös Casinonranta on ainutlaatuinen miljöö mielestäni eli ollaan "melkein kuin ulkomailla" - tässä on jotain sellaista mennen maailman glamouria ja samalla myös ripaus dekadenssia :)

Pidän Hangosta todella paljon kesällä. Olen käynyt myös talvella Hangossa mutta silloin paikka ikään kuin nukkuu talviunta odottaen uuden kesäkauden avausta ja huvila-asukkaiden saapumista. Varmaan hankolaiset ovat tästä eri mieltä mutta minulle tuli tällainen tuntemus tammikuisena harmaana päivänä Hangossa muutamia vuosia sitten.

Oli aika hakea auto Hangon Itäsatamasta, hymyillä kuin Hangonkeksi ja jättää aurinkoinen Hankoniemi taakse :)

6 kommenttia:

  1. Kiva, että pääsit nauttimaan majakkareissun lisäksi myös Hangosta.

    Jo parina kesänä on ollut tarkoitus käydä Hangossa, mutta niin vain on jäänyt muiden "kesäkiireiden" takia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein pitää ehdottomasti mennä Hankoon :) se vien sydämen!

      Poista
  2. Iso Omenassa on Classic pitseria...nam! ja hyvää on. lisäksi huomasin, että Hesan stockkallakin se jo oli...ei liikaa!! ei!

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! Hanko on ihastuttava kesäkaupunki.

    VastaaPoista

Template designed by Rainy Day