huhtikuuta 21, 2013

Odotettua kevätherkkua

Lauantai oli ehdottomasti ensimmäinen kunnon ihanainen kevätpäivä! Aurinko helotti aamusta lähtien ja lämpömittarin lukemat kipusivat jo lähelle 10 astetta. Lunta toki vielä tuossa meidänkin pohjoispuoleisen rapun pielessä mutta potkin kasaa pienemmäksi ohimennessäni jouduttaakseni kevään etenemistä. Krookukset ovat putkahtaneet länsipuolen seinustalla jo mullasta pieninä, vaaleanvirheinä versoina esille.....on se valon voima ihmeellisen voimakas!


Olin sopinut makutuomari treffit ystäväni kanssa ydinkeskustaan eli etsittiin hänelle vaatteita tärkeään juhlatilaisuuten. Hyviä ostoksia saimme tehtyä ja juhlakalu vaikutti lopulta oikein tyytyväiseltä hankintoihinsa lähtiessään kotia kohti. Minulla kurni nälkä vatsassa siihen malliin, että jotain olisi ehdottomasti syötävä joten ehdotin ex tempore toiselle ystävälle parsan nauttimista Kappelissa. Sattumalta sopi hänen aikatauluunsa eli ei kun herkuttelemaan kevätherkulla.



Rakastan parsaa ja sitä tulee tehtyä myös itse silloin tällöin. Parsakattilaa en omista mutta hyvin sidottu parsanippu kypsyy kyllä kattilassa kuin kattilassa. Inhoan parsojen kuorimista eli työlästä ja aikaavievää puuhaa mutta toki palkitsevaa kun  höyryävät parsat lopulta ovat nenän alla.

Kappelin parsalistalta valikoitui alkuruuaksi grillattua parsaa Serranon kinkun ja parmesanin kera. Parmesan lastuja oli runsaasti ja Serranon kinkku suli mukavasti suussa. Annosta tilatessa tarjoilija erikseen ilmoitti annoksen oleva kylmänä tarjottava mikä mielestäni oli vähän erikoista koska en olettanutkaan sen olevan lämmin alkuruoka. Pesto antoi kivan pikantin lisän parsan makuun. Kyytipojaksi otin lasillisen Le Contesse -Kappelin krevitär kuohuviiniä, joka oli maultaan raikkaan hedelmäinen pienikuplainen kuohari. Mums!



Parsalistan pääruokaosiosta valitsin itselleni Kappelin lämpimän parsaleivän. Hyvin ruokaisa ja reilusti rapuvoilla maustettua hollandaise kastiketta sisältävä paahtoleivälle tehty annos, joka piti sisällään sekä valkoista että vihreää parsaa, hiillostettua siikaa ja jokiravunpyrstöjä. Miellyttävä yllätys kaikenkaikkiaan eli ruokaisa pienestä koostaan huolimatta ja siika äärettömän hyvää.

Kappeli oli muuten melko täynnä lauantai iltapäivällä eli pöytää saimme odotella puolisen tuntia ja koko ajan ihmisiä tuli ja meni. Ruuat tulivat nälkäiselle shoppailijalle riittävän nopeasti tosin en koskaan saanut pyytämääni kivennäisvesi pulloa. Onneksi karahvissa oli jäävettä.

Lounaseuralaiseni skippasi parsan ja otti pääruuaksi hirvilihapullia kermaisessa jaloviinakastikkeessa. Olivat kuulemma maistuvia puolukoiden kanssa vaikka jaloviinan makua ei kastikkeesta tunnistanutkaan :)


Jälkkäriksi oli pakko saada espresson kyytipojaksi Crème Bruleeta appelsiinisorbetilla ..... ja aaah, äärimmäisen hyvää. Kunpa joskus oppisin tekemään noin sileän samettista Crème Bruleeta kotona - täytyy jatkaa harjoittelua ahkerasti.



Kappelin 144 vuotias interiööri on mahtava. Parsaa täällä on syöty aina keväisin samoin uusia perunoita kesän kunniaksi. Upea paikka keskellä Helsinkiä ja Espan puistoa.



Muutama rohkea pöytäseurue nautti juomiaan jo terassilla mutta itse en vielä oli istunut siinä...kyllä mereltä ja Kauppatorilta vielä sen verran kylmästi tuuli.




Hyvä päätös lauantain shoppailupäivälle!


3 kommenttia:

  1. sinulle on tunnustus blogissani <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli hurjasti tästä tunnustukseta :) teki minut todella iloiseksi ja vähän ylpeäksikin :)

      Poista
  2. Minäpä käyn kurkkaamassa Heli :)

    VastaaPoista

Template designed by Rainy Day