helmikuuta 11, 2013

Afternoon teatime

Rakastan Agatha Christien romaaneja ja niissä kuvattavaa perienglantilaisen teeajan tunnelmaa. Romaaneissa tweediin pukeutuneet britit istuvat haudutetun teepannun äärellä ja nauttivat pieniä kolmioleipiä, skonsseja, hilloa ja juttelevat leppoisia. Tosin yhdessä kirjassa - en muista nyt nimeä - teeaikana taidettiin myrkyttääkin yksi henkilöistä :)


Teetä on tarjottu myös Suomessa muutamassa paikassa viime keväästä lähtien joten oli aika kokeilla miltä tämän lounaan ja illallisen välille alunperin kehitetyn "välipalan" nauttiminen tuntuisi. Teenautinnon kerrotaan alkaneen siitä, että englantilaisen herttuatar Annan vatsa kurni ilkeästi kevyen lounaan jälkeen joten oivallista olisi siis nauttia teen kera jotain pientä suolaista ja makeaa ennen raskaampaan illallista.


Iltapäiväteetä tarjoillaan Helsingissä ainakin kahdessa paikassa eli ravintola Salutorgetissa ja Brasserie Kämpissä. Kämpiin on tehtävä varaus kahta päivää aiemmin joten teetä siemailtaisiin tällä kertaa entisen Helsingin rahatoimiston tiloissa, jotka muutettiin ravintolaksi vuonna 2009. Ravintola Salutorget on yksi suosikki ravintolamiljööni Helsingissä eli pidän ruuan lisäksi sen tunnelmasta ja sisustuksesta. Tarjonta ei ole vielä kertaakaan pettänyt minua!


Ensin iltapäiväteellä valitaan juotava teelaatu ja valinnanvaraa kyllä riittää perinteisestä mustasta teestä valkoiseen ja vihreään. Itse päädyin mustaan Indian Darjeeling T.G.F.O.P. teehen, jota kuvailtiin "Isolehtinen, shampanjamaisen raikas, juomana kuultavan vaaleaa, kirpeän aromikasta."


Teeseurani päätyi japanilaiseen vihreään, kevätsadon teehen - Chen Cha - joka on valmistettu höyryttämällä. Teen makua kuvailtiin "Maku kirpeän aromikas, voimakas ja hienostunut.".

Ja sitten alettiin herkuttelemaan. Pikkusuolaisena nautittiin ensinToast Skagen leipiä, pikkukolmioita täytettynä häränrinnalla ja piparjuurimajoneesilla, kurkku-tuorejuusto leipiä ja aivan suussa sulavia metsäsienikrustadeja. Nams....


Minä nautin teeni aina maidon kera :) ja olen etupäässää mustan joskus valkoisen teen ystävä. Vihreä tee ei ole minun juttuni. Olen sitä juonut mutten innostunut siitä.

Seuraavaksi siirryttiin sitten keskimmäisen lautasen kimppuun, joka sisälsi sitruunakakkua,  skonsseja ja karpalo-Financier-leivoksia. Niiden seuraksi oli ravintolan itsetekemään mansikkahilloa, appelsiini-kurpitsa-marmeladia ja vaniljakermaa.




Skonssit olivat tosi täyttäviä eli tässä vaiheessa aloin jo tuntea iltapäiväteen täyttäneen minut vaikka pikkusuolaiset olivatkin olleet "finger sandwich" kokoisia enkä ollut edes koskenut vielä ylimpään lautaseen, joka sisälsi listan mukaan "keksejä ja äkkimakeaa".


Minähän en karkkeja ole syönyt vuosiin kuin jäätelössä joten vain otin yhden pikku brownien ja macaronin. Lautasella oli tryffeleitä, todella äkkimakeaa marmeladia ja suklaakeksejä. Macaron <3


Kaiken kaikkiaan ihana, sivistynyt puolitoista tuntinen hyvän teen ja pienen syötävän äärellä, josta tuli yllättävän täyteen. Kaunis esillepano ja ehdottomasti kokeilemisen arvoinen kokemus!



2 kommenttia:

  1. En tiennytkään, että Salutorget tarjoaa iltapäiväteetä. Kämpim teelle olen kerran vienyt äitini. Ja Lontoon Ritziin!

    Minkä hintainen oli Salutorgetin teehetki?

    VastaaPoista
  2. Salutorget iltapäivätee maksaa 21,80€ ja jos aloitat sen lasillisella Lansonin shampanjaa 32,30€. Ei paha!

    VastaaPoista

Template designed by Rainy Day