helmikuuta 03, 2021

Tärkeä päivä ja mielenkiintoinen löytö






Eilen oli tärkeä ja merkityksellinen helmikuinen päivä. Vuosi sitten alkanut maailman laajuinen koronapandemia on roikkunut päämme yläpuolella päivittäin kuin musta pilvi. Tiedotusvälineet ovat kirkuneet klikkiotsikoilla milloin maskeista, altistumisista, karanteeniajoista, suosituksista ja testauksista. Rokotteita on kehitetty kiristyvänä kilpajuoksuna viheliäisen viruksen leviämisen kanssa. Näin pikaista rokotekehitystä ei varmaan kukaan meistä edes uskaltanut toivoa kun korona iski viime maaliskuussa. Tuntui, että virus yllätti koko maapallon yhtä aikaan ja asiat vain vyöryivät eteenpäin kaoottisen voimakkaasti. 

Onneksi tässä rokotteen kehitystyössä ei lähdetty ihan nollasta vaan vuoden 2003 SARS-epidemian perusteella tiedettiin koronaviruksesta ja sen taudinaiheuttamiskyvystä (lähde Lääkärilehti 12/2020). Ensimmäiset rokotteet Suomessa annettiinkin etulinjassa työskenteleville terveydenhuollon henkilöille jo vuodenvaihteessa. Ja eilen pääsin todistamaan kun oma isäni sai ikänsä ja riskiryhmään kuulumisen johdosta koronarokotteensa. 

Netin kautta onnistui viime viikolla varata isälle rokotusaika Tapiolan terveysasemalla tiistai iltapäivälle. Myös soittamalla voi aikoja tiedustella mutta olen kuullut, että soitot ovat ruuhkauttaneet linjat joten takaisinsoitto voi kestää useita päiviä. Vahva suositus siis nettivaraukselle. Olen lukemattomia kertoja ajanut tuon syksyllä 2005 entiseen Konsulttitaloon avatun terveysaseman ohi mutta eilen siis vierailin siellä sisällä ensimmäistä kertaa. Järjestelyt oli rokotuksessa hoidettu ensiluokkaisesti eli riittävästi henkilöitä opastamassa miten toimitaan, kirurgisia maskeja jaettiin jos joku oli tullut ilman suojausta ja käsidesia tarjottiin ihan joka nurkalla. 



Terveysaseman korkeaan sisäaulaan oli pystytetty valkoinen teltta, johon rokotuspisteet oli sijoitettu. Oli myös aika jännä fiilis nähdä kaarimaljassa koronarokotteella täytettyjä ruiskuja odottamassa potilaita. Aiemmin näitä on nähnyt vain teeveen välityksellä kun rokotuksista on uutisoitu. Isäni sai Comirnaty eli BNT162b2-rokotteen eli sen Pfizer-BioNTechin kehittämän tuotteen. Muutama minuutti ja koko toimitus oli ohi. Ohjaus odottamaan 15 minuutiksi rokotusteltan toiselle puolelle mahdollisten reaktioiden toteamiseksi. Samalla rokotetuille annettiin uusi aika tehosterokotukseen kuukauden kuluttua.


Minä naulitsin heti katseeni odotustilan keskellä olevaan valtavan suuren pienoismalliin, joka oli pleksilaseilla suojattuna. Pakkohan sitä oli mennä tutkimaan seuraavaksi vartiksi vähän tarkemmin. Katsoin heti, että tuossa pienoismallissa on jotain äärimmäisen tuttua ja lukematta infokylttiä tunnistin, että kyseessä on Träskandan kartanomiljöö Espoosta. Olen lukemattomia kertoja käynyt ulkoilemassa tuolla kartanon mailla. Syksyllä 2019 sieltä syntyi blogiin postausta Espoo Visual Festival valotapahtumasta, jolloin pääsin myös kurkistamaan tuohon kartanoon sisällekin. Tarkemmin Träskandan kartanon historiasta ja sen kuuluisimmasta omistajasta Aurora Karamzinista voit lukea tuosta aiemmasta postauksesta. Puistossa voi liikkua vapaasti ja siellä kulkee valaistuja hiekkateitä. 




Pienoismallin aiheena on yksi ainoa päivä Träskandan kartanossa syksyllä 1863. Syyskuun 16.päivä oli suuri juhlapäivä kartanossa sillä Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri II seurueineen saapui vierailulle Suomeen ja Espoon Träskandan kartanoon. Keisari oli kutsunut koolle Suomen säätyeduskunnan pitämään valtiopäiviä 54 vuoden tauon jälkeen. Suomi oli useiden suurten uudistusten tarpeessa ja tähän tarvittiin lisää lakisääteisiä verovaroja, joille piti saada säätyjen hyväksyntä. Syyskuun 18.päivänä 1863 keisari avasi nämä valtiopäivät Helsingin keisarillisessa palatsissa, josta sittemmin tuli itsenäisen Suomen presidentinlinna. Mutta sitä ennen hän vieraili Träskandassa. 



Keisari seurueineen saapui Träskandaan aamupäivällä ja juhlapäivä aloitettiin aamiaisella. Ohjelmassa oli seuraavaksi perinteinen metsästysretki kartanonpuistossa. Oliko metsästysonnia suosiollinen vai palattiinko kartanolle ilman saalista ei käynyt ilmi pienoismallin infotaulusta. Vieraat vetäytyivät iltapäiväksi lepäämään kartanon huoneisiin ja valmistautumaan samalla tulevaan iltaan. Seuraavaksi nautittiin peräti 15 ruokalajin illallinen, jonka ranskalainen kokki oli valmistanut juhlaseurueelle.



Historiallisen päivän päätteeksi järjestettiin juhlalliset tanssiaiset erityisesti tätä juhlaa varten rakennetussa peilisalissa, joka näkyy kartanon pienoismallin pitkänä sivusiipenä. Arvovieraita varten rakennettiin myös keisarillinen käymälä, jonka ulkomuodosta on vaikea mieltää sitä toilettirakennukseksi. Koristeellinen kuusikulmainen rakennus muistuttaa ehkä enemmän jonkinlaista huvimajaa kartanopuistossa. Rakennus on äärimmäisen kaunis mutta sisältä varmasti ihan tyypillinen puucee ratkaisu. 








Keisari palasi takaisin Venäjälle valtiopäivien jälkeen. Träskandan kartanon päärakennus puolestaan paloi 1888 ja suuri osa kaunista kartanopuistoa tuhoutui myöhemmin riehuneessa syysmyrskyssä. Vuonna 1895 Aurora Karamzin päätti myydä kartanon. Palaneen päärakennuksen paikalle rakennettiin nykyinen päärakennus. 




Pienoismallissa näkyvistä rakennuksista kaikki muut paitsi iso kivinavetta ja talli ovat edelleenkin nähtävillä Träskandan kartanopuistossa. Kulkiessaan puiston hiekkapolkuja voi nähdä Engelin suunnitteleman tiilisen viljamakasiinin ja Diana-temppeliksi kutsutun huvimajan. Vanha viljamakasiini toimii nykyään kappelina ja huvimaja seisoo edelleen omalla paikallaan.   

Tämän upean pienoismallin on tehnyt Tmi Konepaja Untamo Sallinen (myöh. Tmi Mestarimallit) ja se on rakennettu mittakaavaan 1/87. Yksi millimetri pienoismallissa vastaa oikeassa koossa 87 millimetriä joten tämä pienoismalli oli kooltaan todella suuri koska se esittää kartanoa ja sitä ympäröivää kartanopuistoa. Malli on rakennettu vuonna 2002 Espoon kaupunginmuseon tilauksesta uuden WeeGee-talon museotilojen avajaisnäyttelyyn "Aikamatka Espoossa", johon oli koottu espoolaista historiaa kivikaudelta nykypäivään. 



Eilinen on superpäivä koska isän koronarokotteen lisäksi saimme sukeltaa keisarillisiin tanssiaisiin ja illalliselle 158 vuotta sitten. Vaikka menimme vain terveyskeskukseen koronapiikille saimme samalla tehdä pienen aikamatka Suomen historiaa ja siihen miten se myös linkittyy omaan kotikaupunkiin Espooseen. Minusta ihan huippuidea sijoittaa näin mielenkiintoinen pienoismalli tilaan, jossa usein kulutetaan aikaa odottaen omaa vuoroa ja seuraavaa toimenpidettä. 


8 kommenttia:

  1. Onpa hyvä, että isäsi sai jo rokotteen. Itse odotan, että äitini saisi jo rokotteen myös.
    Itsekin olen ihastellut tuota pienoismallia. Nuo ihmishahmot ovat niin upeita.
    Kaunista iltaa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että rokotus tuli. Nyt huolenaiheena on vain pitääkö tuo luvattu toinen rokotusaika. Eilenhän THL/SMT suosittelivat, että pidettäisiin 12 viikon väli tehosterokotteen kanssa vaikka rokotevalmistajat eivät niin suosittele. Vähän ristiriitaiset fiilikset toimitaanko tässä oikein vai miten..???

      Pienoismallit ovat upeita. Koska en ole Tapiolan terveysasemalla koskaan käynyt on tämä hieno pienoismalli jäänyt minulta näkemättä. En ole nähnyt sitä myöskään WeeGeen -näyttelyssä aikoinaan. Nyt oli vartti aikaa tutkia sitä.

      Aurinkoista perjantaita Outi <3

      Poista
  2. Hienoa, että rokotukset on nyt alkaneet!
    Tuo pienoismalli näyttää upealta. Tuollaisia minikokoisia taideteoksia on kyllä kiva katsella. Suomussalmella on Kiannon Kuohussa kirkonkylän pienoismalli, jota pitää aina siellä käydessä katsella. Tosin en ole kyllä aikoihin käynyt siellä Iida pulikoimassa, mutta eiköhän se siellä ole vieläkin. Tuollaiset pienoismallit ovat kyllä kädentaitojen mestaritaidonnäytteitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä Tarja! Nyt toivotaan, että myös tehosterokotukset menisivät alun perin tehdyn suunnitelman mukaan eikä eilen tulleen "uuden aikataulun". Eniten menehtyneitä on juuri tässä nyt rokotettavassa ryhmässä eli heidät pitää hoitaa ensin kuiville vesille. Me muut ehdimme odottaa.

      Kuulostaa tuo Suomussalmen kirkonkylän pienoismalli myös todella upealta. Yritin etsiä siitä kuvaa netistä mutta en löytänyt. Pienoismallien rakentaminen vaatii sorminäppäryyttä ja huolellisuutta koska tehdään pienessä mittakaavassa joten hosumalla ei hyvää saada aikaan.

      Kivaa viikonloppua Tarja :)

      Poista
  3. Hienoa, että isäsi sai rokotteen. Minun isäni sai jo aiemmin rokotteen, hän sai jonkin perutuuspaikan ja suoriutui rokotettavaksi parin tunnin varoajalla. Toivottavasti rokotukset alkavat edetä ripeämmin ja saisin rokotteen minäkin.

    Hieno pienoismalli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten tuolla Outille jo kirjoittelin toivon myös, että tehosterokotus toteutuu alun perin suunnitellut mukaisesti eikä 12 vk kuluttua kuten eilen kaavailtiin. Meidän rokotukset ovat kyllä vielä kaukana mutta onneksi saadaan nyt ne haavoittuneimmat rokotettua ensin.

      Pienoismalli on upea!

      Mukavaa alkavaa viikonloppua Rva Kepponen :)

      Poista
  4. Träskändan pienoismalli on ensimmäisiä töitämme. Malli on jo pölyyntynyt ja kauhtunut. Se vaatisi restaurointia. Tuon mallin jälkeen olemme tehneet paljon muutakin. Kuvia ja tarinoita niistä löytyy täältä.

    https://mestarimallit.com/
    https://www.facebook.com/Mestarimallit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistanne. Huomasin itsekin, että pientä restaurointi voisi tuolle pienoismallille tehdä mutta upealta se silti näytti. Hieno työ teiltä ja arvostan todella paljon ammattitaitoanne. Kiitos vinkkauksesta tuonne teidän omille kotisivuilla ja Facecookin puolellekin. Sielläkin olikin mielenkiintoisia rautateihin liittyviä junavaunuja. Vierailin viime kesänä Jokioisten rautatie- ja veturimuseossa. Linkkaan tähän tuon postauksen.
      Mukavaa alkavaa kevättä teille! https://www.marjonmatkassa.fi/2021/08/jokioisten-museorautatie-ja-veturimuseo.html

      Poista